911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Amerille ja OP:lle uudet nimikkosalit

Kauppakorkeakoulu on tarjonnut pitkään yrityksille ja yhteisöille mahdollisuutta nimikkosalipartneruuteen.
Amer

Oma nimikkosali on ennen kaikkea keino tukea opiskelijoita ja kauppatieteiden opetusta, myötävaikuttamalla opetustilojen laadukkuuteen ja viihtyvyyteen. Samalla se on myös yksi näkyvä osa yrityksen työnantajakuvan rakentamista opiskelijoiden keskuudessa.

Amer muutti koko salin ilmettä

Amer hankki nimikkosalin Kauppakorkeakoululta yhtiön 65-juhlavuoden kunniaksi. Kauppakorkeakoulu liittyy yhtiön syntyhistoriaan, sillä Kauppakorkeakoulun opiskelijat vuonna 1950 perustivat Amerin. Amerin uusi nimikkosali on päärakennuksen sali A401.

Nimikkosali on Amerin nimissä kolme seuraavaa vuotta ja Amer voi käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa veloituksetta kaksi kertaa vuodessa.

− Haluamme tuoda Ameria kokonaisvaltaisesti ja laaja-alaisesti esiin, joten päädyimme koko salin takaseinän peittävään visuaaliseen kokonaisuuteen. Tarkoituksenamme on vaihtaa kuvia ja tuoda sitä kautta Amer Sportsin eri liiketoiminnan osa-alueita opiskelijoiden tietoisuuteen ja inspiroida samalla myös urheiluun ja liikuntaan, kertoo yritysvastuuviestinnästä vastaava Tea Lindfors.

OP:n sali koki muodonmuutoksen

OP-sali E107 Kauppakorkeakoulun Arkadia-rakennuksessa koki varsinaisen muodonmuutoksen, kun tila uudistettiin kokonaisuudessaan ns. Harvard-tyyppiseksi saliksi. Pitkänomaisen salin opetussuunta käännettiin 90 astetta niin, että opiskelijat ovat nyt huomattavasti lähempänä luennoitsijaa.

Tilan remontti on osa Kauppakorkeakoulun opetustilojen käynnissä olevaa muutosta, jossa mahdollisimman monesta opetustilasta tehdään entistä vuorovaikutteisempi ja näin nykyaikaista oppimista tukeva tila.

− Olemme erittäin tyytyväisiä OP-salin uuteen raikkaaseen ilmeeseen sekä iloisia siitä, että sali on koettu opiskelijoiden suunnalta hyvin toimivaksi, toteaa HR-palvelupäällikkö Liisa Parikka °¿±Ê:²õ³Ùä.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.