911

Uutiset

Älytarrojen tiedonsiirtonopeus voidaan yli kymmenkertaistaa

Hyvin pienellä virrankulutuksella saavutettava nopea tiedonsiirto mahdollistaa suuremman tallennuskapasiteetin, tuore väitös osoittaa.

Aalto-yliopistossa väittelevä DI Joni Jantunen kehitti väitöstyössään ultralaajakaistaista impulssiradiojärjestelmää, jota voidaan hyödyntää langattomissa älytarroissa.

Ultralaajakaistaisessa tiedonsiirrossa käytetyn signaalin kaistanleveys on hyvin suuri (yli 500 MHz), mutta lähetysteho alhainen. Impulssiradion signaali koostuu lyhyistä pulsseista. Jantusen kehittämä uusi impulssiradiojärjestelmä mahdollistaa yli kymmenkertaisen tiedonsiirtonopeuden aiempiin toteutuksiin verrattuna sekä tallennuskapasiteetin mielekkään käytön siten, että käyttäjä saa vaikkapa älytarraan tallennetun videon siirrettyä puhelimeensa hyvin lyhyessä ajassa.

– Älytarroja varten kehitetyn tekniikan ansiosta älytarrojen lukemiseen ja kirjoittamiseen tarvittavat toiminnot voidaan sisällyttää myös matkapuhelimeen ilman että puhelimen virrankulutus tai koko kasvavat kohtuuttomasti, Jantunen kertoo.

Esittelyvideoita ja kokoamisohjeita

Erilaisia etätunnisteita on tällä hetkellä käytössä esimerkiksi matkakorteissa, mutta niiden tiedonsiirtonopeus on alhainen ja pienen tallennuskapasiteetin takia niihin ei voida tallentaa esimerkiksi kuvia, musiikkia tai videoita. Nopeaa tiedonsiirtoa hyödyntävien älytarrojen avulla puolestaan käytännössä mihin tahansa esineeseen tai paikkaan voidaan lisätä digitaalista tietoa ilman, että tarvitaan muuta infrastruktuuria tai laajakaistaista verkkoyhteyttä tiedonsiirtoon.

Älytarroja voidaan hyödyntää muun muassa myyntipakkauksissa, esitteissä tai osana tuotteita, jotka eivät muutoin sisällä paristoja tai virtalähdettä. Niihin voidaan liittää esimerkiksi esittelyvideo tai virtuaaliset kokoamisohjeet, jotka ovat luettavissa vaikka matkapuhelimella. Sähköiseen paperiin tai muuhun muunneltavaan materiaaliin liitettynä älytarra tarjoaa nopean tiedonsiirtoväylän. Tulevaisuudessa pakkauksen tai tuotteen ulkonäkökin voitaisiin siis muuttaa digitaalisesti, mikä mahdollistaa täysin uusia sovelluksia.

Älytarrojen toiminnot voidaan myös yhdistää antureihin. Näin sensoritieto voidaan tallentaa ympäristöstä kerätyn energian avulla, jolloin tiedonsiirto jatkokäsittelyä varten ei vaadi paristoa, mikä yksinkertaistaa sensorilaitteita.

Väitöskirja verkossa

äöپܳܲ

Väitöskirja  ”An Impulse UWB Radio System for Remotely-Powered Wireless Memory Tag Applications” tarkastetaan Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa perjantaina 12.6.2015 klo 12, salissa S4, Otakaari 5, Espoo. Vastaväittäjänä toimii dosentti Pekka Pursula VTT:ltä.

äپٴᲹ:
Joni Jantunen
Puh. 050 483 6336
joni.jantunen@nokia.com

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.