911

Uutiset

Älypuhelin nousi suomalaisten peruspuhelimeksi

Kosketusnäytöt ja 4G ovat yleistyneet selvästi, tuore selvitys paljastaa.

Älypuhelinten osuus suomalaisten vuonna 2014 käyttämistä matkapuhelimista nousi 60 prosenttiin, kun se edellisvuonna oli 53 prosenttia. Viidestätoista Suomen käytetyimmästä puhelinmallista kaksitoista on älypuhelimia, ja Applen iPhone 4S -älypuhelin syrjäytti Nokian C2-01 -peruspuhelinmallin listan ykköspaikalta.Tiedot käyvät ilmi Aalto-yliopiston tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksella tehdystä matkapuhelinkannan selvityksestä.

 – Älypuhelinmallin nousu listan kärkeen tekee siitä uuden ”peruspuhelimen”, toteaa professori Heikki Hämmäinen.

 – Älypuhelimen peruskonsepti on nyt vakiintunut, ja ominaisuuksissa tapahtuu lähinnä laadullista kehitystä. Uusia laiteominaisuuksia tullee lähinnä sensoripuolelta. Uudet peruskonseptit kuten älykello ja älylasit ovat vielä niin heiveröisiä, että ne eivät juuri näy datassamme.

Kolmen suuren kisa

Matkapuhelinten valmistajista Apple, Nokia/Microsoft ja Samsung dominoivat edelleen, sillä niiden osuus oli 92 prosenttia kaikista käytössä olevista laitteista. Nokia/Microsoftin osuus laski 55 prosenttiin (63 prosenttia vuonna 2013) ja Samsungin kasvoi 26,5 prosenttiin (20 prosenttia vuonna 2013) Applen pysyessä kutakuinkin samana kymmenen prosentin tietämissä.

– Älypuhelinten käyttöjärjestelmistä käytetyin on edelleen Android, jonka osuus on noussut 25,5 prosenttiin (17 prosenttia vuonna 2013). Käyttöjärjestelmistä toiseksi suosituin on Windows 16 prosentilla ja kolmanneksi Applen iOS 10,5 prosentilla. Nokian Symbian-järjestelmän suosio jatkoi laskuaan, kertoo selvityksen toteuttanut tohtorikoulutettava Alexandr Vesselkov.

Kosketusnäyttöjen suosio kasvaa tasaisesti. Kosketusnäytöllisten puhelinten osuus kasvoi 51 prosentista 58 prosenttiin. Kosketusnäyttöjen osuutta on kasvattanut erityisesti neljän tuuman ja sitä suurempien näyttöjen suosio matkapuhelimissa.

Langattoman tiedonsiirron teknologiasukupolvista uusin eli 4G/LTE on levinnyt käyttöön nopeammin kuin mikään aiemmista sukupolvista.

Langattoman tiedonsiirron teknologiasukupolvista uusin eli 4G/LTE on levinnyt käyttöön nopeammin kuin mikään aiemmista sukupolvista. Lähes joka viidennessä käytössä olevassa matkapuhelimessa on LTE-ominaisuudet.

Selvityksen tutkimusaineisto kerättiin yhteistyössä Suomen mobiiliverkko-operaattoreiden kanssa. Puhelinmallien ominaisuustiedot ovat peräisin GfK Suomelta ja julkisista lähteistä. Aineisto sisältää 80–99 prosenttia kaikista syyskuun 2014 lopussa mobiiliverkkoja käyttäneistä laitteista.

Matkapuhelimiin ja niissä käytettävien teknologioiden leviämiseen ja elinkaariin liittyvää pitkittäistutkimusta on tehty Aalto-yliopistossa jo vuodesta 2005 lähtien.

Voit katsoa Mobile Handset Population in Finland 2005–2014 -selvityksen tästä linkistä (pdf).

äپٴᲹ:

Tohtorikoulutettava Alexandr Vesselkov
alexandr.vesselkov@aalto.fi
p. 050 434 2879

Professori Heikki Hämmäinen
heikki.hammainen@aalto.fi
p. 050 384 1696

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.