911

Uutiset

Älykkään talotekniikan pilottikohde selvittää tulevaisuuden teknologioiden toimivuutta arkipäivän ympäristöissä

Hankkeessa testataan uusia älytekniikkaratkaisuja pilottiympäristöissä Otaniemessä.

Tulevaisuudessa kiinteistön käyttäjistä kilpaillaan esim. virtuaalitodellisuuden kanssa, eivätkä perinteiset toimistorakennukset pysty tällä hetkellä vastaamaan näihin elämyksiin ja kokemuksiin.

Kesällä käynnistynyt projekti ”Älykkään talotekniikan pilottikohde” selvittää, miten tulevaisuuden kiinteistöt toimivat älyllisesti. Tarkoitus on tutkia mm. miten erilaisia taloteknisiä järjestelmiä pystytään hyödyntämään, jotta toimistorakennuksessa saavutetaan työtekijän kannalta parhaat mahdolliset olosuhteet.

”Järkevällä talotekniikalla saadaan talon elinkaarikustannuksia laskettua ja pystytään parantamaan esimerkiksi sen käyttöastetta. Tiloja pystytään myös kehittämään tilanteen mukaan muuntuviksi”, kertoo Professor of Practice Jaakko Ketomäki.  

Otaniemen kampuksella sijaitseva pilottiympäristö koostuu useista, arkikäytössä olevista tiloista esimerkiksi toimisto- ja neuvottelutiloista. Tilat mahdollistavat erilaisten älykkäiden ratkaisujen sekä mallien testaamisen ja kehittämisen käytännössä.

Järkevällä talotekniikalla tilat tehokkaampaan käyttöön  

Älykkään talotekniikan avulla tilat saadaan myös tehokkaammin käyttöön: Tilojen käyttöaste paranee ja tarpeet kohtaavat arjessa. Uusimpien teknologioiden avulla pystytään selvittämään, miten paljon tiloja käytetään ja missä tilanteissa. Näin mitatun tiedon avulla tiloista voidaan suunnitella toimivampia ja niiden ylläpitopalveluja pysytään mitoittamaan tarpeen mukaan.

Ratkaisujen toteuttamiseksi tarvitaan taloteknisten järjestelmien yhteistoiminnallisuutta, esineiden internetin ratkaisuja, helppokäyttöisiä käyttöliittymiä, data-analytiikkaa sekä oppivia ohjausratkaisuja.

”Kyse ei ole pelkästään tästä yhdestä projektista, vaan itse asiassa prosessista. Tarkoitus on, että esimerkiksi opiskelijat voivat jatkossa hyödyntää näitä pilottialustoja omissa töissään”, sanoo Professor of Practice Heikki Ihasalo.

Pilotissa käytettävä laitteisto koostuu pääasiallisesti hankkeessa mukana olevien yritysten tuotteista, joiden avulla pilottitiloihin on saatu käyttöön uusinta teknologiaa. Tiloihin on asennettu: Valaistuksen ohjausjärjestelmä, rakennusautomaation ohjausjärjestelmä, turva- ja kulunvalvonta, kameravalvonta, sisätilapaikannus ja IoT-antureita.

Pilottihanke on osa Aallon teollisen internetin kampusta (AIIC), joka kokoaa Aallon esineiden internetin ja teollisuuden digitalisaation tutkimustoimintaa mm. yhteisten tutkimusalustojen ja koeasetelmien synnyttämiseksi valmistavan teollisuuden, prosessiteollisuuden sekä rakentamisen ja kiinteistöhallinnan alueilla.

”Älykäs talotekniikka on erinomainen kohde esineiden internetille. Nyt rakennettava pilotti täydentää teollisen internetin kampuksen nykyisiä tutkimusalustoja ja mahdollistaa eri toimialoilta saatujen tulosten ja ymmärryksen ristiinhyödyntämisen”, sanoo teollisen internetin kampuksen kummisetä, professori Martti Mäntylä Aalto-yliopiston tietotekniikan laitokselta.   

Hanke valmistuu vuoden 2018 loppuun mennessä. Tavoitteena on saada tietoa siitä, miten erilaisia talotekniikan järjestelmiä saadaan sovitettua keskenään yhteen ja missä tekniset haasteet ovat. Lisäksi projektissa selvitetään, miten erilaiset perinteiset käyttöliittymät, kuten painikkeet ja kosketusnäyttö, sekä uudemmat, kuten ääni- ja eleohjaus soveltuvat älykkäiden rakennusautomaatioiden ohjaukseen.

Hankkeessa ovat mukana seuraavat yritykset: Beckhoff, Caverion, Fidelix, Granlund, Helvar, KNX Finland ry ja sen jäsenyritykset, KT-interior, Mirasys, NCC, Schneider-Electric, Siemens, Swegon, Connected Finland, Soficta ja Flexitila.

äپٴᲹ:

Professor of Practice Jaakko Ketomäki
jaakko.ketomaki@aalto.fi
puh. 050 3000 119

Professor of Practice Heikki Ihasalo
heikki.ihasalo@aalto.fi
puh. 040 8209623

(eea.aalto.fi)

(aiic.aalto.fi)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.