911

Uutiset

AlumniStudent Weekend on pidetty perinne

Alumnit ja opiskelijat yhteen kokoava seminaari on järjestetty noin 30 kertaa.
911 / AlumniStudent Weekend at the School of Electrical Engineering / photo: Linda Koskinen

”AlumniStudent Weekend -seminaari on sisällöltään erinomainen ja erityisen hienoa on se, että tapahtuma mahdollistaa opiskeluaikaisten tuttujen ja alumnien tapaamisen sekä opiskelijoiden kanssa verkottumisen.”

Näin AlumniStuden Weekend -seminaaria kuvailee alumni Tuula Ruokonen, Valmet Oy:n digitaalisuusjohtaja. Hän on osallistunut tapahtumaan lähes joka vuosi ja ollut myös mukana järjestämässä sitä.

Perinteinen alumnien ja opiskelijoiden yhteinen seminaari järjestettiin Sähkötekniikan korkeakoululla lauantaina 27.10.2018. Seminaarin teemoina olivat tänä vuonna kehittyvä terveysteknologia, Suomi avaruudessa, elektromobiliteetti sekä tulevaisuuden johtaja. Vuoden Sähköalumni 2018 -palkinto myönnettiin Matti Alahuhdalle, joka on toiminut muun muassa globaaleissa johtotehtävissä Nokiassa sekä KONEen toimitusjohtajana. Palkinnon myöntämisen perusteluissa mainittiin muun muassa positiivisuus, erittäin vahva substanssiosaaminen sekä aktiivinen osallistuminen Aalto-yliopiston kehittämiseen.

911 / Dean Jyri Hämäläinen and Seppo Saastamoinen, Alumni and Corporate Relations Manager / photo: Linda Koskinen
Aalto ELECin dekaani Jyri Hämäläinen ja alumni- ja yrityssuhdevastaava Seppo Saastamoinen.
911 / AlumniStudent Weekend 2018 at the School of Electrical Engineering / photo: Linda Koskinen
Seminaarin neljän luentosarjan aiheita olivat kehittyvä terveysteknologia, Suomi avaruudessa, elektromobiliteetti sekä tulevaisuuden johtaja.
911 / Vuoden sähköalumni 2018 Matti Alahuhta / photo: Linda Koskinen
Matti Alahuhta valittiin Vuoden 2018 Sähköalumniksi.

AlumniStudent Weekend -seminaari on alumnien keskuudessa pidetty perinne. Tänä vuonna seminaariin osallistui yhteensä 251 vierasta, joista 220 alumnia. Planmecan toimitusjohtaja Tuomas Lokki kiittelee tapahtumaa mukavana tapana pysyä perillä Aallon kuulumisista sekä Sähkötekniikan korkeakoulun uusista tuulista.

Seminaarin toteuttivat yhdessä killat AS-kilta, Inkubio ja SIK, alumniyhdistykset AS-alumnit, BioDI ja Sähköklubi sekä Energiajohtajat ry ja Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulu.

Teksti ja kuvat: Linda Koskinen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.