911

Uutiset

Alue- ja yhdyskuntarakenteen skenaariot luotaavat mahdollisia tulevaisuuksia

PERUS-SKENE-hankkeen kolmannessa työpajassa käsiteltiin alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen skenaarioita.
PERUS-SKENE-hankkeen logo.

PERUS-SKENE-hankkeen kolmas työpaja järjestettiin etäyhteyksin keskiviikkona 1.12.2021 12.30-16.00 teemalla ”Alue- ja yhdyskuntarakenteen tulevaisuusskenaariot ”. Työpajassa alan asiantuntijat kokoontuivat pohtimaan tutkijoiden valmistelemien alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen skenaarioiden uskottavuutta ja johdonmukaisuutta. Hankkeessa järjestetään neljä työpajaa, joista tämä oli kolmas.

Ennen työpajatyöskentelyä kuulimme puheenvuoroja päivän teemasta. Tilaisuuden avasi hankkeenohjausryhmän jäsen Hanna-Maria Urjankangas Työ- ja elinkeinoministeriöstä, minkä jälkeen keynote-puheenvuoron piti futuristi, filosofian tohtori Tuomo Kuosa. Päivän teemojen alustamisen aloittivat SYKE:n tutkijat Ville HelminenAntti Rehunen ja Santtu Karhinen, joiden puheenvuorot käsittelivät erityisesti alue- ja yhdyskuntarakenteen perusuran kestävyysarviointia. Lisäksi Raine Mäntysalo Aalto-yliopistosta esitteli työpajaa varten valmistellut skenaariot sekä niiden muotoitumiseen vaikuttaneita tekijöitä. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi väitöskirjatutkija Mikko Airikkala Aalto-yliopistosta. 

Työpajassa työstettiin neljää alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen skenaariota, jotka on tuotettu hankkeen aiempien vaiheiden pohjalta. Tehtävissä keskityttiin skenaarioiden mahdollisuuteen, uskottavuuteen ja relevanttiuteen päätöksenteon kannalta. Ensimmäisessä tehtävässä kartoitettiin skenaarioiden herättämiä päällimmäisiä huomioita ja mieleen jääviä asioita kysymyksen ”Mitkä kolme asiaa skenaariotarinassa pistivät silmään?” kautta. Toisessa tehtävässä pureuduttiin skenaarioiden mahdollisuuteen, uskottavuuteen ja relevanttiuteen päätöksenteon kannalta.

Tavoitteena oli ensinnäkin selvittää, mitkä asiat lukijoille nousee esille ja jää päällimmäisenä mieleen skenaarioita lukiessa sekä toiseksi saada tietoa siitä, ovatko valmistellut skenaariot alan asiantuntijoiden näkökulmasta mahdollisia, uskottavia ja relevantteja. 

Kolmas työpaja järjestetään koronatilanteen mukaan joko hybridi- tai täysin etätapahtumana keskiviikkona 23.3.2022 klo 12.30-16. 

Viimeisessä työpajassa kehitetään alue- ja yhdyskuntarakenteen ennakointi- ja seurantajärjestelmän tilannehuonemaista toimintamallia, joka tuo yhteen kaikkea hankkeen aikana tehtyä työtä.

Lisätietoa hankkeesta sen internet-sivuilla.

Työpajatyöskentelyn yhteenveto ja esiintyjien diaesitykset:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.