911

Uutiset

Alue- ja yhdyskuntarakenteen seuranta vaatii monipuolisia mittareita

PERUS-SKENE-hankkeen toisessa työpajassa käsiteltiin alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen seurannan tarpeita ja todennäköisiä kehityskulkuja.
PERUS-SKENE-hankkeen logo.

PERUS-SKENE-hankkeen toinen työpaja järjestettiin etäyhteyksin 7.9.2021 kello 12.30–16.00 teemalla ”Alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen perusura ”. Työpajassa alan asiantuntijat kokoontuivat arvioimaan ja kehittämään perusuran indikaattoreita, alueellista sisältöä, polkuriippuvuuksia, kuvaustapoja ja epävarmuuksien huomioon ottamista. Hankkeessa järjestetään neljä työpajaa, joista tämä oli toinen.

Ennen työpajatyöskentelyä kuulimme alustuksia aiheesta. Tilaisuuden avasi hankkeenohjausryhmän jäsen Hanna Perälä Liikenne- ja viestintäministeriöstä. Päivän teemoja alustivat SYKE:n tutkijat. Aluksi Antti Rehunen kävi läpi perusuran muodostamistyössä tehtyjä trenditarkasteluja ja Santtu Karhinen avasi aluetalouden tilan ja aluerakenteen välisiä yhteyksiä. Lisäksi Hanna Nieminen esitteli alustavia tuloksia alue- ja 
yhdyskuntarakenteen kehitystrendejä ja merkittävimpiä kehittämistoimia käsittelevästä kyselystä, joka lähetettiin 18 maakuntaan, suurimpaan osaan ELY-keskuksista ja maakuntien keskeisimpiin kaupunkeihin. Tilaisuuden puheenjohtajana toimi yliopistonlehtori Hanna Mattila Aalto-yliopistosta. 

Työpajassa paneuduttiin kahden tehtävän kautta alue- ja yhdyskuntarakenteen kehityksen perusuran koostamisen kannalta olennaisiin tietotarpeisiin sekä todennäköisiin kehityskulkuihin, jotka perusurassa mahdollisesti näkyvät. Ensimmäisessä tehtävässä mietittiin, millä mittareilla alue- ja yhdyskuntarakenteen kehitystä tulisi mitata ja kuvailla, jotta seurannasta olisi mahdollisimman paljon hyötyä perusuran tilannekuvan muodostamisessa. Toisessa tehtävässä pohdittiin puolestaan alue- ja yhdyskuntarakenteen todennäköisiä kehityskulkuja seuraavan 10–20 vuoden aikana.

Tehtävien tavoitteena oli ensinnäkin tunnistaa, minkä ilmiöiden mittaaminen ja seuraaminen on olennaista perusuran muodostamisen kannalta ja toiseksi tuottaa tietoa siitä, mitkä kehityskulut alan asiantuntijat arvioivat todennäköisiksi keskipitkällä aikavälillä.

Kolmas työpaja järjestetään sekä läsnä että etäosallistumisen mahdollistavana hybriditapahtumana keskiviikkona1.12.2021 klo 12.30-16. Tapahtumapaikkana toimii Ympäristöministeriön Pankkisali, os. Aleksanterinkatu 7, Helsinki. Mikäli koronatilanne estää fyysisen tapahtuman järjestämisen toteutetaan työpaja täysin etänä.

Työpajan teemana on alue- ja yhdyskuntarakenteen tulevaisuusskenaariot. Työpajassa jäsennetään työpaketissa 1 tunnistettuja ja ryhmiteltyjä ilmiöitä skenaariomatriisiksi perusuran toimiessa taustatietona skenaarioiden muodostamiselle. Kuulemme myös keynote-puheenvuoron myöhemmin julkistettavalta puhujalta.

Lisätietoa hankkeesta sen internet-sivuilla.

Työpajatyöskentelyn yhteenveto ja esiintyjien diaesitykset:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.