Akustiikkatutkija Kai Sakselan yritys pääsi Startup Saunaan
Tohtorikoulutettava Kai Saksela tutkii osa-aikaisesti akustista optimointia Lauri Saviojan tutkimusryhmässä tietotekniikan laitoksella. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuoden 2012 alussa.
- Päätin aloittaa tutkimuksen osa-aikaisesti noin kaksi vuotta diplomi-insinööriksi valmistumisen jälkeen. Työelämässä en päässyt miettimään asioita niin syvällisesti kuin olisin halunnut, koska tulosten tehokas tuottaminen nousee tärkeysjärjestyksessä helposti kaiken muun edelle, kertoo Saksela.
Noiseless Acoustics Oy:n Saksela perusti Jonas Nybergin kanssa tammikuussa 2015. Päätuotetta, uudentyyppistä akustista kameraa, on yhdessä kehitetty jo vuoden 2013 loppupuolelta lähtien.
- Akustisen kameran toimintaa voidaan verrata infrapunakameran toimintaan. Kun infrapunakamera näyttää infrapunasäteilyn tulosuunnan ja lämpötilan, näyttää akustinen kamera äänen tulosuunnan ja vaikkapa äänen taajuussisällön, kuvailee Saksela.
Akustinen kamera soveltuu erinomaisesti tyypillisten rakennusvirheiden paikantamiseen ja tuotteiden äänikäyttäytymisen tutkimiseen. Rakennusakustiikan mittaukset voidaan tehdä huomattavasti järkevämmin, kun mittauksiin otetaan mukaan ongelmakohdat selvästi esittävä akustinen kamera.
Akustisella kameralla on monia muitakin käyttökohteita rakennusakustiikan lisäksi, koska se ratkaisee monta ongelmaa paremmin kuin mikään muu menetelmä. Esimerkiksi sähköverkoissa tapahtuvat osittaispurkaukset näkyvät erinomaisesti akustisella kameralla, ja sähköverkon kunnossapidon näkökulmasta näiden purkausten tarkka paikallistaminen voi olla tärkeää.
- Näen itseni viiden vuoden päästä osana yritystä, joka kehittää hyvin mielenkiintoisia tuotteita kansainvälisille markkinoille. Tuolloin uskoisin myös hitaasti, mutta varmasti etenevän väitöskirjani olevan valmis, kertoo Saksela lopuksi.
Startup Sauna on hyvin suosittu yrityshautomo, johon haki tänä vuonna 700 yritystä 17 eri maasta. Näistä mukaan valittiin ainoastaan 14 yritystä, eli 2% hakijoista. Suomesta ohjelmaan pääsi mukaan 3 yritystä.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Kai Saksela
kai.saksela@aalto.fi
+358010 583 3240
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.