911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Akustiikan professori Tapio Lokki sai AES fellow -arvon

Myönnön perusteena ovat Lokin ansiot konserttisaliakustiikan arvioinnissa aistinvaraisilla menetelmillä.
Kuva: Acoutect 2017

Kansainvälinen audioinsinöörijärjestö AES (Audio Engineering Society) on myöntänyt professori Tapio Lokille fellow-arvon, jonka voivat saada järjestön erityisen ansioituneet jäsenet. Lokki toimii professorina Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella.

AES on kansainvälinen äänitekniikan alan järjestö, jolla on maailmanlaajuisesti noin 12000 jäsentä. Järjestö myöntää vuosittain muutamille ansioituneimmille jäsenilleen fellow-arvon. Professori Tapio Lokille myönnettiin AES-järjestön fellow-jäsenyys 20.5.2017 Berliinissä järjestetyssä tapahtumassa.

Aiemmin alle kymmenen suomalaista on saanut AES fellow –arvon. Myönnön perusteena ovat Tapio Lokin ansiot konserttisaliakustiikan arvioinnissa aistinvaraisilla menetelmillä. Lokki tutkimusryhmineen on erityisesti kehittänyt teknologiaa, jonka avulla konserttisalien akustiikka voidaan tallentaa ja edelleen toistaa lähes autenttisesti laboratorio-olosuhteissa. Tämä on mahdollistanut erityisesti aistinvaraisten arviointimenetelmien käytön salein vertailussa ja näin Lokin ryhmä on lisännyt merkittävästi ymmärrystä konserttisalien akustiikasta.

Lokki on työskennellyt professorina Aalto-yliopistossa vuodesta 2012 alkaen.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Professori Tapio Lokki
Aalto-yliopisto
tapio.lokki@aalto.fi
puh. 040 578 2486

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.