Akateemiset hevarit saapuvat taas Aaltoon
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu isännöi Helsingissä 28.−30. kesäkuuta kansainvälistä metallimusiikin tutkimuskonferenssia. Poikkitieteellisessä Modern Heavy Metal 2017 -konferenssissa kuullaan yli kolmekymmentä esitystä lähes kahdestakymmenestä eri maasta.
MHM-konferenssi toteutetaan Kauppakorkeakoulussa jo kolmatta kertaa. Tämän vuoden konferenssin erityisteema on musiikki ja kansalliset identiteetit. Tapahtuma on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa, ja se järjestetään Helsingissä Tuska-festivaalien alla.
Tutkijoiden esitykset tarjoavat monipuolisen ja monikulttuurisen läpileikkauksen metallimusiikin tutkimukseen. Niissä käsitellään muun muassa eri maiden ja alueiden metallikulttuureita ja ilmiöitä, metallia ja suomalaisuutta sekä musiikkigenren sosiaalisia ja eettisiä teemoja. Tutkijoiden ohella esiintyjäkaartiin ja yleisöön kuuluu muusikkoja ja musiikkiteollisuuden edustajia. Ohjelmaan kuuluvat myös yhteistyössä Music Finlandin kanssa järjestettävät ”Metalliteollisuus”-paneelikeskustelut.
Keskustelut jatkuvat jo kahdettakymmenettä kertaa järjestettävällä Tuska-festivaalilla (30.6.–2.7.), josta on muodostunut Suomen suurin ja tärkein metallimusiikin tapahtuma. Festivaaliohjelmassa on paneelikeskusteluita ja haastatteluja, joissa tutkijat, artistit, kirjailijat ja urheilijat ruotivat metallikulttuuria eri näkökulmista.
Konferenssin luojana ja vastuujärjestäjänä toimii Kauppakorkeakoulun akatemiatutkija, musiikkijohtamisen ja kulttuuriviennin dosentti Toni-Matti Karjalainen.
äپdz:
Akatemiatutkija Toni-Matti Karjalainen
toni-matti.karjalainen@aalto.fi
p. 050 357 4047
#mhmconf2017 #Suomi100 #aalto
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.