911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Aivosairaudet ja syöpä tulevaisuuden suuret tutkimushaasteet

Tutkijoilla riittää haasteita tulevina vuosina, kun he kehittävät hoitomenetelmiä ja lääkkeitä aivo- ja syöpäsairauksien hoitoon.
Kuvassa vasemmalta Sir Colin Blakemore, Riitta Hari, Jonathan Knowles ja Aarno Palotie.

Neurotieteen perustutkimus on muuttanut aivosairauksien tutkimus- ja hoitomenetelmiä viime vuosina, ja syöpähoidossa tietokoneella mallinnettavat yksilöllisesti tehoavat lääkkeet korvaavat nykyiset hoitomenetelmät lähitulevaisuudessa.   Innovaatioiden syntyminen ja käyttöönotto on eri tutkimusalojen ja toimijoiden välisen yhteistyön tulosta. Tärkeä merkitys on erilaisten tietokantojen ja laskennallisen tieteen mahdollisuuksien hyödyntämisellä.

Juuri päättyneen World Cultural Council –viikon aikana pohdittiin yliopistoissa tehtävän tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja tutkimuslähtöisen liiketoiminnan synnyttämistä. Perustieteiden korkeakoulun dekaanin Risto Niemisen johtamassa Human Health -osiossa neurotieteiden ja molekyylilääketieteen asiantuntijat lähestyivät aivo- ja syöpäsairauksien hoitoa omien tutkimusalojensa lähtökohdista.  Katsauksen esittelivät professorit, Sir Colin Blakemore, Jonathan Knowles, Aarno Palotie ja Aalto-professori Riitta Hari.

Asiantuntijoiden selkeä viesti oli, että asenteemme terveyteen ja sairauksien hoitamiseen kokee lähitulevaisuudessa suuria muutoksia.  Nykyiset laskennalliset menetelmät mahdollistavat täysin uusien lähestymistapojen kehittämisen sairauksien hoitamiseen ja ennaltaehkäisyynkin.

Aivosairauksia kuvannetaan ja kartoitetaan nykyisin erikoislaitteilla, jotka mahdollistavat kallon ulkopuolelta tehtävän tutkimisen. Kartoituksessa saatu tieto muutetaan laskennallisin menetelmin hyödynnettävään muotoon.   Akateemikko Riitta Harin johtama tutkimusryhmä on avainasemassa aivojen tutkimisen menetelmien kehittämisessä.

Syöpäsairauksien hoito tehostuu, kun laskennallisten menetelmien avulla pystyään ennustamaan yksilöllisesti tehoavat lääkeaineet.  Suomalaiset molekyylibiologian ja laskennallisen tieteen tutkijat kuuluvat kansainväliseen kärkeen tässä tutkimuksessa.

Ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia omasta terveydentilastaan ja seuraavat sitä sähköisesti tallentuvien tietojen avulla. Näin syntynyttä tietoa voidaan tulevaisuudessa hyödyntää, kun halutaan kokonaiskuva ihmisen terveydestä. Tietoa voidaan kerätä jo ruokakaupan kassalta ja auttaa ihmisiä tekemään terveellisempiä valintoja. 

Hieman on vielä matkaa, ennen kuin saamme sellaisen kaupallisen sovelluksen, joka yhdistää geeniemme ja ympäristön vaikutukset ja ennustaa terveydentilamme ja tulevat sairautemme. Tällainen innovaatio on kuitenkin mahdollinen, ja suomalaisilla tutkijoilla on kaikki mahdollisuudet tehdä läpimurto tällä alueella.

Puhujien esittely:

Sir Colin Blakemore, Professor of Neuroscience & Philosophy, University of London,

Jonathan Knowles, Visiting professor, University of Oxford and University of Helsinki. Former Member of the Executive Committee and Head of Group Research at Hoffmann-La Roche, Professor (Em.) of Translational Research, EPFL Switzerland,

Aarno Palotie, Professor, Broad Institute of MIT and Harvard and the Massachusetts General Hospital, Research Director of the Human Genomics Program, Institute for Molecular Medicine, University of Helsinki 

Riitta Hari, Aalto Distinguished Professor, Academician of Science, 911±¬ÁÏÍø, Member of the US National Academy of Sciences

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.