911

Uutiset

Aalto-yliopistosta kansainvälistä talenttia Suomeen – Leonidas Karavanas vahvistaa Bayerin Espoon yksikön osaamista

Tuotantotalouden opinnot Aalto-yliopistossa avasivat Leonidas Karavanasille tien Bayerin Espoon yksikön lääketieteellisen kirjoittamisen innovaatiopäälliköksi.
Leonidas Karavanas
Työssään Bayerilla Karavanas kehittää uusia digitaalisia työkaluja, teknologioita ja innovaatioita lääketieteellisen kirjoittamisen toimintoihin. Kuva: Leonidas Karavanasin oma arkisto

Kun Leonidas Karavanas saapui Suomeen vuonna 2017, oli hänellä taskussaan insinööritieteiden tutkintopaperit Ateenan teknillisestä yliopistosta. Opintojen jälkeinen asepalvelus Kreikassa oli antanut aikaa pohtia seuraavaa siirtoa, joka oli opintojen aloittaminen Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksella. 

”Aallossa pääsin tutustumaan ideoiden ja uusien konseptien kehittämiseen, yritysten perustamiseen ja organisaatioiden innovatiiviseen uudistamiseen. Tuotantotalouden opinnot olivat hieno yhdistelmä insinööri- sekä johtamis- ja bisnesmaailman ajattelua”, Karavanas kertoo. 

Suomessa toimiviin yrityksiin Karavanas tutustui Aallon kursseilla, joissa opiskelijat etsivät ratkaisuja yritysten ongelmiin. Kurssilla syntyi ensikosketus Bayeriin.  

Kesällä 2021 Karavanas aloitti kesäharjoittelijana Bayerilla Espoossa, jossa sijaitsee yksi yhtiön suurimmista globaaleista kliinisen tutkimuksen yksiköistä. Espoosta ohjataan Bayerin uusien lääkkeiden kliinisiä tutkimuksia sekä Suomessa että maailmalla.

Karavanasin kolmen kuukauden pesti sai jatkoa projektiharjoittelijana, minkä jälkeen oli aika aloittaa diplomityö Bayerilla. ”Biotieteiden alan yrityksenä työskentelemme tieteen ja teknologian parissa, joten yliopistoyhteistyö on meille tärkeää. Yliopistot ovat uuden tiedon ja innovaatioiden lähteitä”, sanoo Bayer Nordicin digitalisaatiosta ja innovaatiotoiminnasta vastaava johtaja, Arto Pakkalin

Digitaalisen innovoinnin asiantuntijaksi

Bayerilla on 100 000 työntekijää, joista noin tuhat työskentelee Suomessa. Diplomityössään Karavanas selvitti Bayerin kaltaisten suuryritysten ja startuppien yhteistyömahdollisuuksia Pohjoismaissa. Työ valmistui toukokuussa 2022 parhain mahdollisin arvosanoin.

Bayerin tiimikuva
Leonidas Karavanas, Arto Pakkalin, Tuomas Heikkinen ja Hanna Väisänen Bayerin Espoon toimistolla. HR Business Partner Hanna Väisänen oli myös mukana Karavanasin matkalla Bayerille. Kuva: Nea Iso-Kuortti

Kun diplomityö alkoi olla loppumetreillä, haettiin Bayerin Espoosta käsin johdettavaan lääketieteellisen kirjoittamisen yksikköön uutta vahvistusta. Lääketieteellisen kirjoittamisen innovaatiopäällikön paikka oli avoimessa haussa ja hakemuksia tuli ympäri maailmaa eri mantereilta. Tehtävään palkattiin Karavanas.

”Tiimeihimme valitaan parhaat asiantuntijat. Espoon tiimin lääketieteellisen kirjoittamisen asiantuntijamme edustavat kuutta eri kansallisuutta. Osa on tullut Suomeen opiskelemaan ja osa muuttanut tänne työn perässä.”, sanoo Karavanasin esimies, Bayerin lääketieteellisen kirjoittamisen operatiivisen yksikön johtaja Tuomas Heikkinen.

Työssään Karavanas kehittää uusia digitaalisia työkaluja, teknologioita ja innovaatioita lääketieteellisen kirjoittamisen toimintoihin. ”Digitaalisen innovoinnin avulla pyrimme tehostamaan ja nopeuttamaan lääkekehityksen prosesseja. Tähän tarvitaan datatieteiden ja koneoppimisen asiantuntemusta, jota Leonidas meille tuo”, Pakkalin sanoo.

Monimuotoisuutta tarvitaan yhtä hyvin yrityksissä kuin yliopistoissa, jotta Suomi pysyy mukana globaalissa kilpailussa.

Tuomas Heikkinen, Bayerin lääketieteellisen kirjoittamisen operatiivisen yksikön johtaja

Parhaat kyvyt Suomeen

Pakkalinin mukaan eri alojen asiantuntemusta yhdistävät monimuotoiset tiimit ovat Bayerille ehdoton kilpailuetu. Monimuotoisuus ja -tieteisyys luovat pohjaa innovaatioille, kun eri taustoista tulevat ihmiset tuovat mukaan omia ajatuksiaan ja näkemyksiään. ”Suomi tarvitsee korkeasti koulutettuja osaajia kehittämään high-tech-innovaatioita. Kilpailu osaajista on maailmanlaajuista ja on tärkeää, että saamme houkuteltua parhaat kyvyt Suomeen”, Pakkalin jatkaa. 

Kansainvälisyys on myös yksi Aalto-yliopiston vahvuuksista. Aallon maisteriopiskelijoista 25 ja opetus- ja tutkimushenkilöstöstä 48 prosenttia tulee muualta kuin Suomesta. ”Monimuotoisuutta tarvitaan yhtä hyvin yrityksissä kuin yliopistoissa, jotta Suomi pysyy mukana globaalissa kilpailussa”, Heikkinen toteaa. 

Vaikka työkieli kansainvälisessä yhtiössä on englanti, tulee Karavanas toimeen myös suomen kielellä: ”Aloitin suomen opinnot Aallossa ja jatkan niitä edelleen. Suomen avulla tutustun paremmin ihmisiin ja kieli on myös minulle tapa osoittaa kunnioitusta Suomea kohtaan.”

Entä se Suomeen muuttaneille esitetty vakiokysymys: kuinka olet sopeutunut elämääsi täällä? ”Oikein hyvin, minut on otettu hyvin vastaan ja Suomessa on hyvä elämän laatu. Sää on täällä ikuinen puheenaihe, ja hyvästä syystä. Viime talvi oli hieman kylmä, mutta on täällä ollut myös hyviä talvia. Eivätkä tämän kesän helteet ole olleet minulle ongelma!”

Teksti: Marjukka Puolakka

Aalto auttaa yrityksiä ja tulevaisuuden muutoksentekijöitä kohtaamaan toisensa

Tutustu työnantajille tarjoamiimme erilaisiin yhteistyömuotoihin.

Tehdään yhteistyötä!

Teemme yhteistyötä työnantajien, alumnien, henkilökunnan ja opiskelijajärjestöjen kanssa kestävien työurien ja elämänlaajuisen oppimisen tukemiseksi. Täältä löydät palvelumme ja mahdollisuuksia yhteistyöhön.

Career Design Lab
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.