911

Uutiset

Aalto-yliopiston taide ja muotoilu on maailman yhdeksänneksi paras

Kaikkiaan viisi Aallon alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.
Musta teksti keltaisella: “#9” ja rivi maailman taide- ja muotoilurankingista (QS 2026).

Aalto-yliopiston taide ja muotoilu (art & design) sijoittui yhdeksänneksi maailmanlaajuisessa QS-yliopistovertailussa. Viime vuonna sijoitus oli kahdeksas.

Tässä alakohtaisessa QS World University Rankings -vertailussa tarkasteltiin kaikkiaan 55 tieteenalaa yli 1 700 yliopistosta ympäri maailman.

”On hienoa, että sijoitumme rankingissä maailman parhaiden joukkoon! Tuhansien koulujen joukossa sijoituksemme on valtava saavutus. Kiitos siitä kuuluu kaikille yhteisömme jäsenille!” sanoo Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen.

Sadan parhaan joukkoon ylsi Aallosta kaikkiaan viisi alaa. Arkkitehtuuri ja rakennettu ympäristö (architecture & built environment) harppasi sijalle 36 (viime vuonna 49), datatiede ja tekoäly (data science and artificial intelligence) sekä mineraali- ja kaivostekniikka (mineral and mining engineering) pitivät sijan 51–100 ja markkinointi (marketing) oli myös sijalla 51–100 (viime vuonna 44).

QS:n alakohtaiset vertailut painottavat sekä yliopiston mainetta akateemisen maailman ja työnantajien keskuudessa että tutkimusjulkaisuja ja niiden keräämiä viittauksia. Näiden osatekijöiden merkitys tuloksessa vaihtelee eri aloilla.

QS World University Rankings vertailee myös yliopistoja kokonaisuudessaan. Viime kesänä julkaistulla QS:n yleisranking-listalla Aalto oli Suomen yliopistoista ensimmäisellä sijalla ja maailmaanlaajuisesti 114. sijalla.

Aalto-yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen, ja Aallolle relevanteimpia ovatkin ala- tai aihekohtaiset rankingit. Maailmassa on laskutavasta riippuen noin 17 000–22 000 yliopistoa.

Rankingit

Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 9. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja...

Lue lisää
911 students enjoying sunny weather
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.