911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto –5,1 % alkuvuonna

Rahastoista tänä vuonna 29 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen.
Kaksi henkilöä istuu nojatuoleissa Dipolissa.

Aalto-yliopiston rahastoista käytetään vuoden 2022 aikana 29 miljoonaa euroa yliopiston toiminnan rahoittamiseen. Tämä rahoitus jatkaa laadukkaan opetus- ja tutkimustoiminnan turvaamista ja kompensoi yliopiston julkisessa rahoituspohjassa vuosia tapahtunutta murenemista. Rahastojen käyttöä ohjaa yliopiston käyttöpolitiikka, ja vuosittaisen käytön taso perustuu rahastojen sijoitussalkun pitkän aikavälin tuotto-odotukseen.

Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto oli –5,1 %. Kesäkuun 2022 lopussa keskimääräinen vuosituotto sijoitustoiminnan alusta lukien oli 5,3 %. Sijoitussalkun markkina-arvo oli 1 287 miljoonaa euroa.

Kasvavat inflaatio- ja kasvuhuolet sekä Ukrainan sota painoivat rahoitusmarkkinoita vuoden alkupuoliskolla. Sekä osake- että korkomarkkinoiden tuotot olivat negatiivia. Tämän seurauksena vuoden alkupuolisko oli rahoitusmarkkinoilla yksi kaikkien aikojen heikoimmista perinteisille sijoitussalkuille.

Valtaosa salkun negatiivisesta tuottovaikutuksesta tuli osakesijoituksista. Myös korko- ja yrityslainasijoitusten vaikutus oli lievästi negatiivinen. Vastaavasti hajauttavat strategiat toimivat hyvin alkuvuoden aikana ja vaikuttivat salkun tuottoon positiivisesti.

 

Allokaatio 30.6.2022

Tuotto 1-6/2022

Keskimääräinen vuosituotto toiminnan alusta (05/2010)

Rahamarkkinat

3,5 %

2,3 %

1,0 %

Valtionlainat

5,1 %

–8,8 %

1,1 %

Yrityslainat ja kehittyvien markkinoiden lainat

12,8 %

–0,7 %

3,7 %

Osakesijoitukset

58,6 %

–10,5 %

8,6 %

Hajauttavat strategiat

20,1 %

11,1 %

2,2 %

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitussalkku

100,0 %

–5.1%

5,3 %

Luvut ovat tilintarkastamattomia.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

  • talousjohtaja Marianna Bom
    puh. 050 575 3762, marianna.bom@aalto.fi
  • sijoitusjohtaja Iivo Paukkeri
    puh. 050 599 0906, iivo.paukkeri@aalto.fi

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminta

Rahastojen sijoitustoiminnan tuottojen tarjoama rahoitus tukee Aalto-yliopiston opetusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa.

Lue lisää
An autumnal aerial view of 911±¬ÁÏÍø campus from Laajalahti, autumn colours, yellow and orange, are prominent in the trees
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa