911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopiston arkisto avautui Finnassa

Aalto-yliopiston arkiston Finnassa voi tutustua tekniikan, talouden ja taiteen opetuksen sekä tutkimuksen historiaan, saavutuksiin ja opiskelijaelämään.
Aalto-yliopiston arkiston Finnan etusivu
Aalto-yliopiston arkiston Finnan etusivu

Aalto-yliopiston arkiston Finna on avautunut osoitteessa

Aineistot sisältävät toimintaa dokumentoivia valokuvia, opetusaineistoja, opinnäytteisiin liittyviä kuvia, oppilastöitä sekä opetuksessa käytettyjä esineitä. Varhaisimmat aineistot ovat 1800-luvun lopusta, joten palvelusta löytyy myös Aalto-yliopiston edeltäjien Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun aineistoa.

Poimintoja Finnassa arkiston kokoelmista
Finnassa voi tutustua poimintoihin arkiston kokoelmista

Finnan aineistoja voi hyödyntää esimerkiksi opetuksessa, tutkimuksessa, näyttelytoiminnassa sekä erilaisissa julkaisuissa. Arkiston asiakirja-, kuva- ja esineaineistot tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua yliopiston toimintaan, historiaan sekä eri tieteenalojen kehitykseen pitkällä aikavälillä.

Aalto-yliopiston arkiston Finna-näkymässä aineistoa voi hakea hakusanoin esimerkiksi aiheen tai tekijän mukaan, aineistoa voi myös selailla valmiiden teemanostojen tai kokoelmien mukaan. Käyttäjä voi sisään kirjautuneena tallentaa aineistoa suosikkilistoiksi omalle tilille. Suosikkilistan voi asettaa myös julkiseksi, jolloin sen voi jakaa esimerkiksi opetusmateriaalina.

Aineistot ovat saatavilla myös kaikkien suomalaisten kirjastojen, arkistojen ja museoiden digitaaliset aineistot yhteen kokoavassa :²õ²õä.

Aalto-yliopiston arkisto

Aalto-yliopiston arkisto on kaikille tutkijoille avoin arkisto. Arkistopalvelujen tehtävänä on yliopiston tieteellisen, taiteellisen ja hallinnollisen kulttuuriperinnön säilyttäminen ja ylläpito...

Read more
Aalto-ylopiston arkiston kuva- ja esineaineistoihin kuuluva negatiivi
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa