Aalto-yliopiston alumniverkoston johtoryhmään viisi uutta jäsentä
ٴǰ Ilkka Niemelän kokoon kutsuma alumniverkoston johtoryhmä aloitti toimintansa vuonna 2019. Johtoryhmä edustaa alumneja, eri korkeakoulujen, kiltojen ja alayhdistysten organisaatioita sekä tuo alumnien näkemyksiä mukaan yliopiston pitkänajan kehittämiseen, esimerkiksi strategiatyöhön. Johtoryhmä myös tukee lähes 30 alumniyhdistystä sekä pyrkii synnyttämään uutta alumnitoimintaa Suomessa ja muissa maissa, joissa on paljon Aallon alumneja.
”Yli 90 000 alumniamme ovat keskeinen osa Aalto-yhteisöä. On tärkeää, että meillä on aktiivinen alumniverkosto tukemassa myös yliopiston kehitystä. Uskon, että yhteistyöstä avautuu mahdollisuuksia esimerkiksi elinikäisessä oppimisessa, joka tuo yhteen työelämässä jo pidempään olleita ja opiskelijoita”, sanoo Ilkka Niemelä.
Hyödyllistä, vaikuttavaa ja hauskaa tekemistä
Alumniverkoston johtoryhmän puheenjohtaja Kaj Hagros toivottaa uudet jäsenet tervetulleiksi. ”On hienoa saada mukaan monipuolista osaamista ja kokemusta kaikista kuudesta korkeakoulusta. Haluamme luoda alumneille lisää tilaisuuksia kohdata ja synnyttää hyödyllistä, vaikuttavaa ja hauskaa tekemistä. Alumniverkostolla voi olla tärkeä merkitys myös työssä ja ammatillisessa kehittymisessä. Tänä vuonna tavoitteenamme on käynnistää poikkitieteellistä alumnitoimintaa ja saada mukaan myös kansainvälisiä tutkinto- ja vaihto-opiskelijoita.”
äپٴDz:&Բ;
Aalto-yliopiston alumniverkoston johtoryhmä
Kaj Hagros
Aalto-yliopiston alumniverkoston johtoryhmän puheenjohtaja
etunimi.sukunimi@alumni.aalto.fi
puh. 040 849 1749
Elisa Kouvonen
Päällikkö, alumnisuhteet ja ura- ja rekrytointipalvelut
Aalto-yliopisto
etunimi.sukunimi@aalto.fi
puh. 050 571 7599
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.