911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopisto vie kestävän kehityksen osaamista Kiinaan

Tongji-yliopiston ja suomalaisten kumppaneiden kanssa selvitetään kestävän kehityksen mukaisen kaupungistumisen markkinat Kiinassa.

Tavoitteena on aikaansaada uutta yhteistyötä ja liiketoimintaa Kiinassa muun muassa oppimisen, elämisen, ja työskentelyn ympäristöjä koskevissa ratkaisuissa.

– Kaupungistumisen haasteita ei ratkaista pelkästään uutta rakentamalla, vaan myös olemassa olevan ympäristön käyttöä tulee pystyä tehostamaan. Kiinassa on herätty kaupunkikehityksen haasteisiin. Tämä tarjoaa uusia, monipuolisia markkinoita suomalaiselle osaamiselle, sanoo palveluarkkitehtuuriin erikoistunut professori Jarmo Suominen Aalto-yliopistosta.

Tavoitteena on kehittää kiinalaisten kanssa suomalaiseen muotoiluosaamiseen perustuvaa yhteistyötä, jonka tuloksena voidaan tuottaa kustannustehokkaampia ja ihmiskeskeisempiä elinympäristöjä. Hanke on osa Aalto-yliopiston laajaa, parempia elinympäristöjä luovaa Living+ -ohjelmaa sekä Energizing Urban Ecosystems (EUE) RYM-hanketta.

Suomisen mukaan keskeistä on saada ympäristöjen käyttäjät mukaan suunnitteluun. Tarkoitus on haastaa perinteinen tuotantolähtöinen ajattelu, jossa käyttäjät ovat suunnittelun kohteita. Palvelukeskeisessä mallissa asiakkaista tulee osapuolia, joiden kanssa ympäristöjä ja niiden käyttötapoja suunnitellaan yhdessä.

Palvelukeskeisen suunnittelun esimerkkinä Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksen tiloissa avataan tänä syksynä Tongji Lounge. Se on Tongji-yliopiston näyteikkuna Suomessa ja portti Kiinaan niin Aalto-yliopistolle kuin sen kumppaneille.

Avaus Radical Design Weekissä Shanghaissa 20.–24.10.

Aalto-yliopisto järjestää City on Demand – Kaupunki palveluna -seminaarin Radical Design Weekin aikana Shanghaissa 20.–24.10.2014. Seminaarin työpajoissa määritetään uusia työtapoja tulevaisuuden kaupunkisuunnitteluun, arkkitehtuuriin ja muotoiluun sekä tunnistetaan niiden nousevia markkinoita Kiinassa. Suomesta mukana kehitystyössä ovat Espoon kaupunki, Rovio, KONE ja Flexim Security Oy. Mukana ovat myös Massachusetts Institute of Technology MIT Yhdysvalloista sekä Royal College of Arts Lontoosta. Radical Design Weekin takana ovat Aalto-yliopisto, Tongji-yliopisto ja Radical Design Week -säätiö.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Professori Jarmo Suominen
p. 044 304 9465
jarmo.suominen@aalto.fi
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Projektipäällikkö Krista Kinnunen
p. 050 385 4555
krista.kinnunen@aalto.fi
Aalto-yliopisto


  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.