911

Uutiset

Aalto-yliopisto toteuttaa Eurooppalaiset korkeakoulut -pilotin

Euroopan komission rahoittamassa UNITE!-allianssissa on mukana seitsemän yliopistokumppania.
none

Euroopan komissio on myöntänyt rahoituksen UNITE!-allianssille, johon kuuluu Aalto-yliopiston lisäksi kuusi eurooppalaista teknistä yliopistoa.

Pilottihakuun jätettiin 54 hakemusta, joihin osallistui yli 300 korkeakoulua. Pilottiin valittiin 17 yliopistoallianssia, jotka lisäävät Euroopan korkeakoulutuksen laatua, houkuttelevuutta ja yhteistyötä.

UNITE! University Network for Innovation, Technology and Engineering -allianssi on yksi EU komission rahoitettavaksi valittu pilotti 2019–2022. UNITE:n tavoitteena on luoda yhdessä yhteiseurooppalainen kampus opiskelijoille ja tutkijoille ja saattaa samalla yhteen erilaisia alueellisia toimijoita ja yrityksiä. Suomesta Portugaliin yltävä UNITE!-allianssi saa EU:lta kolmen ensimmäisen vuoden aikana enintään viiden miljoonan euron tuen, jonka jälkeen pilotille voidaan hakea jatkorahoitusta

”On hienoa, että Aalto on mukana tässä eurooppalaisessa aloitteessa. Vahva  eurooppalainen konsortio tuo monipuolisia mahdollisuuksia koulutuksen yhteiskehittämiseen ja yhteistyöhön kansainvälisillä foorumeilla. Pilotti palvelee kansallisella tasolla myös maamme korkeakoulutuksen kehittämistarpeita. Keskiössä on esimerkiksi joustavat opintopolut, jatkuva oppiminen, pedagogisesti vankat digitaaliset oppimisympäristöt, yhteiset opetusohjelmat, kansainvälinen tohtorikoulutus ja -ohjelmat, sekä uudet vaihtoehdot, jotka tukevat opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuutta. UNITE! myös pilotoi tulevaisuuden yliopistojen hallintomalleja Euroopassa sekä lainsäädännön yhdenmukaistamista, jotta opinnot ja tutkinnot voitaisiin tunnistaa entistä joustavammin”, sanoo Petri Suomala, Aalto-yliopiston opetuksesta vastaava vararehtori.

TU Darmstadt (Saksa) toimii hankkeen koordinaattorina, ja Aalto-yliopiston lisäksi verkostoon kuuluvat KTH Royal Institute of Technology (Ruotsi), the Grenoble Institute of Technology (Ranska), the Polytechnic University of Turin (Italia), the Polytechnic University of Catalonia (Espanja) ja the University of Lisbon (Portugali).  UNITE! on laaja, poikkitieteellinen kokonaisuus, johon osallistuvat kaikki Aallon tekniikan alan korkeakoulut, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu sekä Kauppakorkeakoulu.

UNITE!-partnerit ovat alansa johtavia yliopistoja ja ne kuuluvat myös eurooppalaiseen teknilliseen yliopistojen koulutus- ja tutkimusyliopistoja yhdistävään CLUSTER-verkostoon. Aiemmin Clusterin pääsihteerinä toiminut professori Katrina Nordström on Aallon edustaja UNITE!-projektitiimissä.

äپdz:

Professori Katrina Nordström, katrina.nordstrom@aalto.fi, 050 560 8370

(europa.eu)

(> ec.europa.eu)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.