Aalto-yliopisto näkyvästi esillä Frankfurtin kirjamessuilla
Saksalaisten koulujen oppilaat tutustuvat messuilla muun muassa FINNLAND.HOT. -pelin innoittamana suomalaiseen kulttuuriin. Uudenlainen oppimispeli sisältää toiminnallisia tehtäviä, joita oppilaat suorittavat eri puolilla messualuetta.
Peli on syntynyt Aalto-yliopiston koordinoiman we.learn.it -yhteistyöhankkeen tuloksena ja se on rakennettu suomalaisten opettajien kehittämälle SmartFeet-alustalle. EU-rahoitteinen we.learn.it tarjoaa Euroopan laajuisesti kouluille mahdollisuuden kehittää innovatiivisesti opetusta yhdessä yli koulurajojen niin sanottujen tutkimusmatkojen muodossa.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kustantamo Aalto ARTS Books osallistuu viidettä kertaa Frankfurtin kirjamessuille. Esillä ovat kustantamon uusimmat kirjat, kuten yhteistyössä maineikkaan Victoria & Albert -museon kanssa toteutettu uudistettu painos Pekka Korvenmaan Finnish Design -kirjasta. Lisäksi yliopiston professori Pekka Korvenmaa osallistuu Suomen messupaviljongissa design-keskusteluun, jonka järjestää Design Forum Finland.
Aalto-yliopiston valokuvataiteilijoita edustava Helsinki School julkaisee messuilla 20-vuotisjuhlakirjansa. Juhlateos koostuu esseistä ja portfolioista, joissa luodaan katsaus Helsinki Schoolin toiminnan historiaan, mutta suunnataan myös tulevaan ja siihen, miten tämä valokuvauksen lähestymistapa muuntuu tekijöidensä kautta. Teoksessa on yli 200 kuvaa valokuvataiteilijoilta ja kirjoituksia merkittäviltä eurooppalaisilta valokuvakuraattoreilta.
Kirjamessujen teemamaan visuaalisen ilmeen, FINNLAND. COOL., ovat suunnitelleet graafisen suunnittelun opiskelijat Jinhee Kim, Anssi Kokkonen ja Tommi Leskinen. Suomen 2300-neliöisen messupaviljongin puolestaan suunnittelivat tila- ja kalustesuunnittelun maisteriopiskelijat Natalia Baczyńska Kimberley, Nina Kosonen ja Matti Mikkilä.
Paviljonki 5.0 A79 täyttyy suomalaisista ja aaltolaisista Frankfurtin kirjamessuilla 8.–12.10.2014.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Tiedottaja Saara Koskinen
050 594 3422
saara.koskinen@aalto.fi
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.