911

Uutiset

Aalto-yliopisto mukana perustamassa kahta uutta EIT-innovaatioverkostoa

EIT Manufacturing ja EIT Urban Mobility tähtäävät kilpailukykyiseen, kestävän kehityksen yhteiskuntaan.
Urban mobility

Aalto-yliopisto on mukana perustamassa kahta uutta Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT)  verkostoa – EIT Manufacturing ja EIT Urban Mobility. EIT myöntää kummallekin verkostolle noin 400 miljoonaa euroa toimintarahaa ensimmäiselle seitsenvuotiskaudelle. 

“Innovaatiot, koulutus ja yhteistyö ovat oleellisia tekijöitä pyrittäessä kohti parempaa tulevaisuutta. EIT on tärkeä osa Aalto-yliopiston kansainvälistä ekosysteemiä, ja olemme nyt ilahduttavasti mukana jo kuudessa EIT-verkostossa”, toteaa Janne Laine, Aalto-yliopiston uusi innovaatioista vastaava vararehtori.

”Olemme erittäin innostuneita yhteistyöstä uusissa EIT-verkostoissa, joiden tavoitteena on vastata suuriin yhteiskunnallisiin haasteisiin.  Meillä on useita vahvoja tutkimusryhmiä uusien EIT-verkostojen aloilla” sanoo palvelupäällikkö Marja-Leena Markkula Aalto-yliopiston EIT- ja platform-palveluista.

EIT Urban Mobilityn tavoitteena on viihtyisämpi ja toimivampi kaupunkielämä kehittämällä kestävän kehityksen mukaista älykästä ja turvallista liikkumista kaupungeissa. Verkostossa on mukana 48 yhteistyökumppania: 13 kaupunkia, 17 toimialakumppania sekä 18 yliopistoa ja tutkimuskeskusta Euroopasta ja muualta. Barcelonan yliopisto koordinoi yhteistyötä. Suomesta mukana ovat Aalto-yliopiston lisäksi Helsingin kaupunki sekä Forum Virium Helsinki.

Valmistuksen ja tuotannon innovaatiot tehdään Euroopassa

EIT Manufacturing -verkostossa on mukana 59 tunnettua yritystä, yliopistoa ja tutkimuslaitosta. Tutkimusalue kattaa tuotteen koko elinkaaren ja arvoketjun. Aalto-yliopisto on ainoana toimijana Suomesta mukana verkostossa.

Verkoston tavoitteena on tehdä eurooppalaisesta toimintatavasta globaali malli valmistukseen ja tuotantoon liittyvissä innovaatioissa. Se haluaa edistää teknisten innovaatioiden nopeampaa ja tehokkaampaa käyttöönottoa ja viedä samalla eurooppalaisia arvoja maailmalle.

Verkoston tavoitteena vuoteen 2030 mennessä on muun muassa, että 50 000 ihmisen osaaminen on päivitetty, on syntynyt tuhat uutta start-up-yritystä, markkinoille on tuotu 360 uutta tuotetta ja palvelua, tuotantoyhtiöistä yli 60 prosenttia on omaksunut kestävän kehityksen mukaiset valmistus- ja tuotantomenetelmät, ja että tuotannossa kierrätysmateriaalin käyttöaste on yli 30 prosenttia.

Aalto-yliopisto on mukana kuudessa EIT-innovaatioverkostossa, jotka ovat EIT Digital, EIT Raw Materials, EIT Climate, EIT InnoEnergy, EIT Urban Mobility and EIT Manufacturing.

äپٴᲹ:

EIT announces two winning innovation communities in manufacturing and urban mobility:

EIT Urban Mobility:

EIT Manufacturing: https://eit.europa.eu/eit-community/eit-manufacturing

EIT Services in 911: /aalto-eit-services/eit-funding-to-support-european-innovators

Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti (EIT) tukee yritysten ja koulutus- ja tutkimuslaitosten yhteistyötä innovoinnin ja yrittäjyyden edistämiseksi EU:ssa. EIT on riippumaton EU-elin, jonka tavoite on parantaa Euroopan innovointikykyä tukemalla yrittäjyyttä ja uusia ideoita.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Alumni Liting Aalto
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.