911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopisto luovuttaa kalusteita ja valaisimia myyntiin

Myyntiin tulevat esineet ovat käyttämättömiä sekä käytöstä poistettuja kalusteita ja valaisimia. Yliopiston myyntiin luovuttamat esineet on valittu yhteistyössä Alvar Aalto –säätiön kanssa. Suurin osa esineistä on Alvar Aallon tai hänen toimistonsa suunnittelemia.

Aalto-yliopisto asettaa myyntiin Alvar Aallon suunnittelemia esineitä kansainväliseen huutokauppaan. Samassa huutokaupassa on myös muiden tahojen luovuttamia Alvar Aallon suunnittelemia kalusteita ja esineitä. 

Huutokaupan alkuperäistä ajankohtaa siirrettiin, jotta yliopisto voisi varmistaa, että myytäviä esineitä koskevat tiedot ovat asianmukaiset. Huutokaupan tuotto kohdistetaan Alvar Aallon arkkitehtuurin ja designin entisöintiin yliopistolla.  

Tavoitteena on saada myytävät esineet varastoista käyttöön ja esille. Osa varastolla olevista kalusteista on seissyt siellä jo 1990-luvulta lähtien ja ovat entisen Teknillisen korkeakoulun (TKK) aikana alkaneiden peruskorjausten myötä kertyneet varastoon. Yliopistolle jää runsaasti varastoon varakappaleita, joista esimerkiksi Alvar Aallon suunnittelemia sisäovien kahvoja jää huutokaupan jälkeen vielä varastoon 150 kpl. 

 Alvar Aallon suunnittelemien rakennusten peruskorjauksissa on ollut kalustuksen lähtökohtana, että alkuperäiskalustusta hyödynnetään tiloissa mahdollisimman paljon, erityisesti auloissa ja muissa julkisissa tiloissa. 

Mittava kampuskehityshanke Alvar Aallon perintöä vaalien 

Aalto-yliopisto on viime vuosina investoinut erittäin paljon Alvar Aallon suunnittelemien rakennusten peruskorjaukseen ja sisätilojen entisöintiin ja haluaa edelleen toimia Alvar Aallon perinnön vaalijana. Vanhan ostoskeskuksen lisäksi Alvar Aalto suunnitteli muun muassa Otaniemen kampuksen alkuperäisen asemakaavan, Kandidaattikeskuksen (Otakaari 1) ja Harald Herlin –oppimiskeskuksen (Otaniementie 9). 

Otaniemeen rakennetaan yhdessä Espoon kaupungin kanssa vuorovaikutusta tukeva ympäristö tutkimukselle, innovaatioille, oppimiselle ja taiteelle. Kampuksen kehittämisen tavoitteena on arvokkaan historian ja uudenlaisen suunnittelun sekoittaminen, josta esimerkkinä ovat Kandidaattikeskuksen ja Harald Herlin –oppimiskeskuksen peruskorjaukset.  

Kulttuurihistoriallisesti merkittävän ja suojellun Kandidaattikeskuksen peruskorjaus valmistui syksyllä 2015 ja rakennukselle myönnettiin vuoden 2015 Esteetön Suomi -palkinto. Harald Herlin –oppimiskeskuksen vuonna 2016 peruskorjaus palkittiin arkkitehtuurin Finlandia –palkinnolla vuonna 2017. Molempien rakennusten arvo suojelukohteina asetti erityisiä vaatimuksia korjaamisen suhteen, ja niiden peruskorjaukset toteutettiin yhteistyössä Museoviraston ja Alvar Aalto -säätiön kanssa.  

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹&²Ô²ú²õ±è;
Antti Ahlava
Aalto-yliopisto
vararehtori
puh. 050 324 1179
antti.ahlava@aalto.fi 

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Monivaiheinen tunnistautuminen (MFA) kaikkiin palveluihin Aallon ulkopuolelta kirjautuessa 28.4.2026 alkaen

Aalto Loginissa (idp.aalto.fi) yhtenäistetään MFA-politiikka muiden Aallon palvelujen kanssa