Aalto-yliopisto ja Taideyliopisto solmivat kumppanuussopimuksen
Aalto-yliopisto ja Taideyliopisto allekirjoittivat 28.9.2018 kumppanuussopimuksen edistämään yliopistojen rakenteellista kehittämistä ja sisällöllistä yhteistyötä. Yliopistojen yhteistyön tavoitteena on yhteiskunnan uudistaminen taiteen, designin ja luovuuden avulla.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âötä tehdään kuudella osa-alueella, joita ovat tutkimus, opetus ja taiteellinen toiminta; infrastruktuurit; kansainvälisen kilpailukyvyn edistäminen; palveluiden ja tukitoimintojen yhteistyön rakentaminen; digitalisaatio sekä taiteen ja luovuuden edistäminen yhteiskunnassa.
Yliopistot pyrkivät yhdessä mm. kehittämään professorilähtöistä yhteistyötä ja edistämään Suomen ja pääkaupunkiseudun tunnettuutta taiteen ja luovien alojen edelläkävijänä.
Työryhmä suunnittelemaan esittävien taiteiden lavastuksen koulutuksen tulevaisuutta
Yliopistot ovat myös nimenneet työryhmän suunnittelemaan esittävien taiteiden lavastuksen koulutuksen tulevaisuutta. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun sijoittuva koulutus on jo pitkään toteutettu osin yhteistyössä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kanssa.
Työryhmän tehtävänä on selvittää vuoden loppuun mennessä koulutuksen tulevaisuuteen liittyviä ratkaisuja opetuksen, opiskelijoiden, henkilöstön ja muiden koulutukseen liittyvien asioiden osalta. Selvityksen perusteella päätetään koulutuksen tulevista ratkaisuista ja tarkemmasta aikataulusta.
Asiaa valmistelevan työryhmän puheenjohtajina toimivat elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen johtaja Anna Heiskanen (Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu)ja dekaani Maarit Ruikka (Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu).
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Anna Valtonen
vararehtori, taide ja luovat käytännöt, Aalto-yliopisto
anna.valtonen@aalto.fi
puh. 050 592 2317
Lauri Väkevä
vararehtori, koulutus, Taideyliopisto
lauri.vakeva@uniarts.fi
puh. 040 710 4317
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.