911±¬ÁÏÍø

Uutiset

Aalto-yliopisto ja Metropolia solmivat strategisen yhteistyösopimuksen

Erityisesti tekniikan alan yhteistyöllä tavoitellaan elinvoimaa ja läpimurtoja Suomeen.

Aalto-yliopisto ja Metropolia Ammattikorkeakoulu ovat solmineet strategisen yhteistyösopimuksen, jolla ne tiivistävät yhteistyötään ja vahvistavat metropolialueen osaamista. Erityisesti insinöörikoulutuksessa voidaan rakentaa uudenlaista toimintaa korkeakoulujen omien profiilien ja vahvuuksien pohjalta. Niin Aalto-yliopisto kuin Metropoliakin ovat oman sektorinsa suurimmat tekniikan alan kouluttajat Suomessa.

³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âötä laajennetaan entistä systemaattisemmin verkkokursseihin ja avoimeen yliopisto-opetukseen, monialaisiin projekteihin sekä tilojen ja laitteiden tarkoituksenmukaiseen yhteiskäyttöön. Metropolian suuri sosiaali- ja terveysala tuo lisäarvoa yhteistyöhön.

Siirtyminen korkeakoulusta toiseen entistä joustavampaa

Tavoitteena on myös joustavoittaa opiskelijoiden siirtymistä korkeakouluasteelta toiselle. Metropolian opiskelijat voivat jatkossa hakeutua entistä sujuvammin Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin ja Aallon tarjoamia avoimia verkkokursseja voidaan sisällyttää osaksi ammattikorkeakoulututkintoa.

Uusia yhteistyömahdollisuuksia etsitään myös kehitys- ja innovaatiotoiminnasta esimerkiksi opintoihin ja opiskelijatöihin liittyvissä projekteissa, joiden aiheina voivat olla esimerkiksi älykkään liikenteen ratkaisut, maankäyttö ja rakennusala, tieto- ja viestintätekniikka sekä media-ala. Lisäksi korkeakoulut tutkivat mahdollisuuksia tuottaa yhdessä laadukkaita palveluita, ensi vaiheessa erityisesti tietohallinnon ja koulutusviennin osalta.

– Sekä Aalto-yliopisto että Metropolia Ammattikorkeakoulu on perustettu muutamia vuosia sitten. Ne ovat monialaisia, vahvoista toimijoista organisoituja korkeakouluja, joiden toimintakulttuuri on kunnianhimoinen, luovia ratkaisuja etsivä ja ennakkoluuloton. Entistä tiiviimmän yhteistyön myötä meidän on mahdollista uudistaa elinkeinoelämää ja tuoda positiivisia viestejä yhteiskuntaan, toteaa Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

– Olemme tehneet yhteistyötä jo pitkään. Nyt solmittu sopimus avaa entistä parempia mahdollisuuksia kansallisilla ja kansainvälisillä foorumeilla. Olen erityisen ilahtunut niistä mahdollisuuksista, joita nyt solmitun sopimuksen joustavat opintopolut tuovat opiskelijoille, sanoo Metropolia Ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola.

Metro yhdistää kampukset

Sekä Aalto-yliopisto että Metropolia rakentavat parhaillaan pääkampuksiaan: Aalto-yliopisto Espoon Otaniemeen ja Metropolia Helsingin Myllypuroon. Länsimetron valmistuminen mahdollistaa tehokkaan ja ekologisen liikkuminen kampusten välillä.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Aalto-yliopisto: median yhteydenotot viestinnän kautta, Anu Salmi-Savilampi, viestintäpäällikkö, puh. 050 464 4585, anu.salmi-savilampi@aalto.fi
 
Metropolia Ammattikorkeakoulu: Tuire Ranta-Meyer, johtaja, yhteiskuntasuhteet, puh. 050 526 2002, tuire.ranta-meyer@metropolia.fi
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Liting Aalto
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"

Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.