911

Uutiset

Aalto Startup Center nousi maailman kolmen parhaan yliopistojen yrityskiihdyttämön joukkoon

UBI Globalin selvityksessä vertailtiin maailman parhaita hautomoita ja kiihdyttämöitä.
SLUSH 2019

Aalto-yliopiston Startup Center kuuluu maailman yliopistojen yhteydessä toimivien yrityskiihdyttämöiden parhaimmistoon tuoreen UBI Global -yrityksen vertailun mukaan. Startup Centerin vahvuuksiksi todettiin asiakaslähtöisyys, paikallinen ekosysteemi ja yleinen houkuttelevuus.

UBI Globalin World Benchmark Study -selvitys mittaa kiihdyttämöiden ja hautomoiden tuloksia ja vaikuttavuutta. Kolme maailman parhaaksi arvioitua olivat Aalto-yliopiston lisäksi belgialainen yliopistojen yhteydessä toimiva Imec sekä meksikolainen Red de Incubadoras de la Universidad del Valle de México.

”UBI:n upea tunnustus osoittaa, että meitä arvostetaan yrittäjyysyhteisössä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Startup Center on toiminut nyt 25 vuotta ja ollut mukana lukuisten startupien menestystarinassa. Olemme luoneet ainutlaatuisia palveluita tukemaan tutkimuksesta syntyvien ideoiden etenemistä varhaisen vaiheen startup-yrityksiksi”, sanoo Aalto-yliopiston vararehtori Janne Laine.

“Olemme tutkineet näitä organisaatioita tarkan ja kattavan analyysin avulla. Hautomoiden ja kiihdyttämöiden kansainvälisessä toimintaympäristössä on monenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia, ja tutkimuksemme asetelma heijastelee niitä”, kertoo UBI Globalin tutkimusjohtaja Joshuah Sowah.

on hybridiyrityskiihdyttämö korkeintaan kolmen vuoden ikäisille ja erityisesti teknologian alan startup-yrityksille. Kiihdyttämö hyödyntää Aalto-yliopiston tarjoamaa poikkitieteellistä osaamista muotoilusta, liiketoiminnasta ja teknologiasta sekä yliopiston osaamista ja verkostoja. Mukana on yrityksiä sekä Aallosta että sen ulkopuolelta ja kiihdyttämössä luodaan liiketoiminta myös tutkimukseen perustuvista projekteista. Tällä hetkellä Aalto Startup Centerissä on noin 40 yritystä, joista 10 toimii avaruusteknologiaan erikoistuneen Esa BIC Finlandin alla. Aalto Startup Centerin toimitilat sijaitsevat Espoon Otaniemessä. 

UBI Global on ruotsalainen yritys ja yhteisö, joka tarjoaa startup-seuranta- ja matchmaking-, benchmarking- ja tutkimuspalveluita yrityksille ja yrityshautomo-ohjelmille. UBI Global on erikoistunut yrityshautomoiden kartoittamiseen ja esittelyyn yli 1200 jäsenen yrityshautomon ja kiihdyttämöverkoston kautta, joka ulottuu yli 90 maahan ympäri maailmaa. 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Merkuriuksen airuen pyyntötilaisuus, Ritvalan perhe
Yliopisto Julkaistu:

Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut

Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Joukko siisteissä vaatteissa kiertää teollisuushallia, yksi selittää ja muut kuuntelevat metallikiskojen äärellä.
Yliopisto Julkaistu:

Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa

Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.