911

Uutiset

Aalto sai 18,9 miljoonaa euroa tutkimusprofiilin vahvistamiseen

Suomen Akatemian rahoitus myönnettiin Aalto-yliopiston tutkimusprofiilin vahvistamiseen. Rahoituksella vauhditetaan kvanttiteknologian, vetyenergian ja uusien materiaalien tutkimusta.
Energy materials

Suomen Akatemia on myöntänyt Aalto-yliopistolle 18,9 miljoonan euron rahoituksen yliopiston tutkimusprofiilin vahvistamiseen. Rahoituksella vauhditetaan kvanttiteknologian, vetyenergian ja uusien materiaalien tutkimusta.

Aallon Profi-7-rahoitushakemus keskittyi kolmeen, yliopiston kestävän tulevaisuuden rakentamisen strategiaan liittyvään teemaan:

  1. Kvanttihyppy keskittyy tutkimukseen, jossa kehitetään laitteita, materiaaleja ja menetelmiä käynnissä olevaan kvanttiteknologian vallankumoukseen.
  2. Vetyohjelma pyrkii ratkaisemaan kemianteollisuuden ja energia-alan toisiinsa kytkeytyviä tutkimusongelmia, jotka liittyvät tuulivoimaan ja vetytalouteen siirtymiseen.
  3. Valmistettu luonnosta keskittyy uusiin tutkimus- ja suunnitteluparadigmoihin, kun nykyisiä materiaaleja korvataan teknisillä ja toiminnallisilla biomateriaaleilla.

Lisäksi poikkileikkaavassa tutkimusohjelmassa pureudutaan uusiin markkinamuutoksiin näillä kolmella teema-alueella, jotka kaikki ovat eri markkinavalmiusvaiheessa.

Kaikki kolme teemaa juontavat juurensa Aalto-yliopiston vakiintuneesta huippuosaamisesta tutkimuksen seitsemällä avainalueella. Aallon tutkijat ovat jo saaneet vahvoja tuloksia näissä teemoissa, ja tutkimusta on luontevaa jatkaa profiloitumiskauden jälkeen. Lisäksi teemat muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden yliopiston aiempien profiloitumisrahoitusten kanssa.

”Hakemuksemme Suomen Akatemialle on keskeinen työkalu yliopiston kärkitutkimuksen rakentamisessa ja korkeakoulujen ja laitosten tutkimusstrategiakeskustelujen suuntaamisessa. Kaikki teemat perustuvat Aallon keskeisten tutkimusalojen yhdistelmiin”, kertoo tutkimuksesta vastaava vararehtori Ossi Naukkarinen.

Rahoituksella katetaan professorien ja muiden tutkijoiden palkkoja.

Suomen Akatemian myöntämän yliopistojen profiloitumisrahoituksen tavoitteena on tukea ja kehittää suomalaisten yliopistojen strategista profilointia. Tällä seitsemännellä hakukierroksella jaettu rahoitus oli kaikkiaan 100 miljoonaa euroa. Akatemia teki rahoituspäätöksensä kansainvälisen asiantuntijapaneelin arviointien perusteella. Aalto-yliopisto on menestynyt hyvin kaikilla aiemmillakin rahoituskierroksilla.
 

Kuva: Helen Marton

Black and blue illustration of quantum world

Tutkimus ja taide

Uudistamme yhteiskuntaa tutkimukseen pohjautuvalla tiedolla, luovuudella ja yrittäjämäisellä ajattelulla. Näin luomme uudenlaisia ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin.

Tummien värialueiden lomassa glitterimäisiä sinisiä ja kultaisia raitoja, kuva Valeria Azovskaya

15,4 miljoonaa euroa profiloitumiseen

Tavoitteena on tuottaa käänteentekevää osaamista neljällä alueella: tekoäly ja terveydenhuolto, laskennalliset menetelmät luovuuden tukena, kiertotalousjärjestelmien yhteisinnovointi sekä luovuuden johtaminen.

Uutiset
Academy of Finland's profile funding 2019, photo Mikko Raskinen

10,4 miljoonaa euroa profiloitumiseen

Kansainvälinen paneeli arvioi Aalto-yliopiston rahoitushakemuksen parhaaksi.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.