Aallon professoreita mukana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamissa uusissa hankkeissa
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) on 19. kesäkuuta myöntänyt rahoitusta uusille hankekokonaisuuksille eli konsortioille. Rahoituksen saajien joukossa ovat Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muotoilun laitoksen professorit:
- Mikko Jalas, konsortio ORSI: Kohti eko-hyvinvointivaltiota. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden orkestrointi (Julkisen vallan muuttuva rooli ja yhteiskunnan ohjaamisen mahdollisuudet (STEER)
- Julia Lohmann konsortio BioColour: Biovärit - Väripaletti biopohjaisille väriaineille ja pigmenteille (Innovatiiviset materiaalit ja palvelut resurssiviisauden ja kestävän kehityksen edistäjinä)
- Kirsi Niinimäki, konsortio FINIX: Kohti kestäviä teksiilisysteemejä: Resurssiviisaan globaalin tekstiililiiketoiminnan yhteiskehittäminen Suomeen
- Annamari Vänskä, konsortio IDA: Intiimiys datavetoisessa kulttuurissa (Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa (CULT)
Rahoitusta myönnettiin neljässä ohjelmassa yhteensä noin 51 miljoonaa euroa ja ohjelmiin valittiin yhteensä kaksitoista konsortiota. Ohjelmat, joihin jokaiseen valittiin kolme konsortiota, ovat:
- Innovatiiviset materiaalit ja palvelut resurssiviisauden ja kestävän kehityksen edistäjinä ()
- Julkisen vallan muuttuva rooli ja yhteiskunnan ohjaamisen mahdollisuudet ()
- Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa ()
- Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää ()
Kaikki ohjelmat ovat uusia ja toimivat vuoteen 2025 saakka. Valituissa hankkeissa korostui pitkäjänteinen tutkimus, jolla pyritään löytämään ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin. Valintojen kriteerinä olivat tutkimuksen laatu, yhteiskunnallinen merkitys ja vaikuttavuus.
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2019 Akatemia rahoittaa tutkimusta 458 miljoonalla eurolla.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Lue lisää uutisia
Kristian Ritvala on Kauppakorkeakoulun promootion 2026 Merkuriuksen airut
Merkuriuksen airuen tehtävä alkaa promovoitavien opastamisella lehvien sitomisessa ja päättyy silliksellä, jossa hän pitää puheen promovoiduille.
Viron presidenttipari vieraili Aalto-yliopistossa
Viron tasavallan presidentti Alar Karis ja puolisonsa Sirje Karis sekä tasavallan presidentti Alexander Stubb ja Suzanne Innes-Stubb vierailivat Aalto-yliopistossa.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.