911±¬ÁÏÍø

Uutiset

3D-tulostamisen työturvallisuutta selvittävä tutkimushanke käynnistyi

Tavoitteena on varmistaa, että 3D-tulostaminen on työntekijöille turvallista kaikissa sen eri työvaiheissa.

°Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitoksen Nanoturvallisuuskeskus on käynnistänyt yhdessä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston kanssa 3D-tulostuksen työympäristöjen tutkimuksen. Tutkimus on Suomessa laatuaan ensimmäinen, eikä aihetta myöskään ole tutkittu muualla maailmassa juuri lainkaan. Hankkeen tavoitteena on varmistaa, että 3D-tulostaminen on työntekijöille turvallista kaikissa sen eri työvaiheissa. Tulokset hyödyttävät myös kotitulostajia.

Hankkeessa selvitetään mittausten ja asiantuntija-arvioiden avulla työntekijöiden altistumista hiukkasille ja kaasumaisille epäpuhtauksille 3D-tulostuksen eri työvaiheissa. Mittaustulosten avulla arvioidaan työntekijöiden altistumista hengitysilman epäpuhtauksille sekä altistumisesta aiheutuvia terveysvaikutuksia. Lisäksi etsitään keinoja mahdollisten päästöjen ja riskien hallintaan.

– Pidän tämän hankkeen käynnistymistä erittäin tervetulleena. Odotettavissa on varmasti kansainvälistäkin mielenkiintoa herättäviä tutkimustuloksia. Olemme jo pitkään pitäneet esillä paitsi 3D-tulostuksen uusia teknologisia mahdollisuuksia myös menetelmien valveutunutta käyttöä, sanoo hankkeen johtoryhmään kuuluva Suomen Pikavalmistusyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Tuomi.

Hankkeen tavoitteena on tuottaa ohjeet 3D-tulostuksen turvallisista työskentelytavoista ja laitteiden turvallisesta käytöstä tulostusta hyödyntäville yrityksille, heidän työntekijöilleen sekä laitteiden valmistajille ja maahantuojille. Ohjeiden avulla myös uudet 3D-tulostukseen tarkoitetut tuotantotilat voidaan suunnitella alusta alkaen mahdollisimman turvallisiksi ja työskentelyyn sopiviksi.

3D-tulostimien turvallinen käyttö on muistettava myös kotioloissa

Tulokset ovat sovellettavissa myös 3D-harraste- ja -kotitulostimien riskien tunnistamiseen. Tällaisissa laitteissa sulatetaan tyypillisesti termoplastisia muoveja. Sulatuksessa muodostuu päästöjä, jotka voivat olla terveydelle haitallisia. Kodeissa ei ole kohdepoistojärjestelmiä, joiden avulla päästöt johdettaisiin tehokkaasti ulos huonetiloista. Lisäksi laitteisiin saa kansainvälisistä verkkokaupoista materiaaleja, joita ei ole välttämättä tutkittu EU-säädösten mukaisesti tai tarkoitettu koti- ja harrastekäyttöön.

– Vielä ei tiedetä tarpeeksi tulostimien päästöistä tai niiden haitallisuudesta. Siksi hyvästä ilmanvaihdosta kannattaa huolehtia tulostustyön aikana niin kotona kuin työpaikallakin, jotta terveysongelmia ei pääsisi syntymään, kehottaa erikoistutkija Anna-Kaisa Viitanen °Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitoksesta.

– Kotikäyttöön suosittelen tuotteita, joilla on suomalainen tai eurooppalainen jälleenmyyjä. Jos valmistaa esimerkiksi koruja tai vastaavia pitkäaikaiseen ihokosketukseen tarkoitettuja esineitä, ostajan tulee varmistaa materiaalin toimittajalta sen sopivuus korukäyttöön. Valmistaja vastaa tuotteidensa turvallisuudesta, Tuomi toteaa.

Hankkeen päärahoittaja on Työsuojelurahasto ja siihen osallistuu 3D-tulostusalan suomalaisista yrityksistä Alphaform Oy, EOS Finland Oy ja miniFactory Oy Ltd.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð»å´Ç³Ù

  • Anna-Kaisa Viitanen, erikoistutkija, TkT, °Õ²âö³Ù±ð°ù±¹±ð²â²õlaitos, puh. 043 825 0672, anna-kaisa.viitanen@ttl.fi
  • Jukka Tuomi, tutkimusjohtaja, Aalto-yliopisto ja puheenjohtaja, Suomen Pikavalmistusyhdistys, puh. 0500 713 420, jukka.tuomi@aalto.fi
  • Kaarle Hämeri, professori, Helsingin yliopisto, puh. 040 568 4487, kaarle.hameri@helsinki.fi

Tutustu myös

  • Työsuojelurahaston verkkosivuilla
  • It-viikon Illinois Institute of Technologyn tutkimuksesta, jossa 3D-tulostimia tutkittiin laboratorio-oloissa
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.