911������

Vanha sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” sopii myös opiskeluun. Suunnittelu auttaa ohjaamaan omaa toimintaa �����ä käyttämään tärkeitä rajallisia resursseja – aikaa ja omaa jaksamista – realistisesti ja kestävällä tavalla. Huolellinen suunnittelu lisää hallinnan tunnetta ja madaltaa aloittamisen kynnystä.

Toki hyvän suunnittelun rinnalle tarvitaan toimintaa ja suunnittelun tärkein tarkoitus onkin auttaa opiskelijaa toimimaan. Suunnittelua kannattaa ajatella työkaluna, jota voi käyttää todella monin eri tavoin.

Kaksi keskeistä opiskeluun liittyvää suunnittelun osa-aluetta ovat tavoitteiden asettelu ja aikatauluttaminen.

Tavoitteet

Kun asetamme tavoitteita, koetamme vastata kysymykseen, minkä haluamme muuttuvan ja miten. Tavoite siis antaa meille päämäärän, jota kohti mennä ja johon kohdistaa huomio.

Kyse voi olla jonkin asian saavuttamisesta – esimerkiksi kurssiarvosanasta tai valmistumisesta. Tällöin puhutaan suoritustavoitteista. Suoriutumiseen liittyvät tavoitteet kietoutuvat opiskelumenestykseen ja haluun olla hyvä opiskelija. Tällaiset tavoitteet liittyvät usein hyviin arvosanoihin.

Oppimistavoitteet liittyvät asian syvälliseen ymmärtämiseen ja kykyyn soveltaa asiaa itsenäisesti. Oppimistavoitteisiin keskittyminen tekee opiskelemisesta itsessään antoisaa, mikä puolestaan herättää lisää mielenkiintoa ja motivaatiota ja siten mahdollistaa syvällistä oppimista.

Sekä suoritukset että oppiminen ovat riippuvaisia omasta toiminnasta, ja kolmannen tavoitetyypin muodostavatkin ��ä��ٳ�ä��ٲ⳾�����ٲ����Ǿ��ٳٱ���: jokin tietty käyttäytyminen, toiminta tai tekeminen on itsessään tärkeää ja tavoittelemisen arvoista. Käyttäytymistavoitteet voidaan nähdä myös suurempien tavoitteiden saavuttamisen työkaluna: ne johtavat usein oppimiseen ja suorituksiin.

Opiskelijoilla voi olla myös ��ä���ٳ�ä�������ٲ����Ǿ��ٳٱ𾱳ٲ�. Ne kuvastavat opiskelijan halua välttää epäonnistumisia tai jotakin opiskelemiseen liittyvää vaikeaa tunnetta ja stressiä. Välttämistavoitteet saavat usein suoriutumaan opinnoissa toivottua heikommin.

Miten asettaa hyödyllisiä tavoitteita? 

• ��ä����ä������������: määrittele, mitä tarkalleen haluat saavuttaa ja jaa suurempi tavoite välitavoitteisiin. Pyri tekemään tavoitteesta konkreettinen toimintaohje, johon voit tarttua heti.
• Mitattavuus: pohdi, mistä tiedät onnistuvasi tavoitteissasi. Oman edistymisen konkreettinen seuranta lisää motivaatiota.
• Saavutettavuus: huomioi todelliset voimavarasi, käytettävissä oleva aika ja muut resurssit. Aseta tavoitteita, joiden saavuttaminen on aidosti mahdollista.
• Mielekkyys: onko tavoite tärkeä ja sopusoinnussa arvojesi kanssa? Onko tavoite itse asettamasi tai pystytkö huomaamaan mielekkyyden toisen asettaman tavoitteen takana?
• Ajallisesti rajattu: aseta tavoitteen saavuttamiselle takaraja, joka auttaa sinua pysymään aikataulussa.

Ajanhallinnan keskeisin tarkoitus ei ole tehokkuuden maksimointi. Tehokkuus on hyödyllistä niin kauan kuin se on välineellinen työskentelytapa eikä tavoite itsessään. Ajanhallinta ja tehokkuus osaltaan mahdollistavat sen, että aikaa pystyy käyttämään mahdollisimman paljon itselle tärkeisiin asioihin. Kyse on siis priorisoinnista.

Yliopistossa omaa aikataulua kannattaa suunnitella tarkasti, sillä aika ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Opinnot ovat vaativia ja monesti on haastavaa arvioida, kuinka paljon aikaa jonkin asian oppimiseen ja itsenäiseen opiskeluun pitäisi varata. Aikatauluissa olisi siis hyvä olla myös joustoa. Keskeistä aikatauluttamisessa onkin oman ajankäytön arviointi ja suunnitelmien muokkaaminen tarvittaessa: jos jokin kurssi vie enemmän tai vähemmän aikaa kuin toinen, ajankäytön on hyvä heijastella kurssien kuormittavuutta.

Aikataulu täyttyy herkästi myös monenlaisista opiskelijariennoista, töistä ja arjen pyörittämiseen liittyvistä asioista. Matkat kodin ja yliopiston välillä saattavat viedä yllättävän paljon aikaa. Omien aikavarkaiden tunnistaminen voi olla ensimmäinen askel toimivaan aikataulutukseen.

Jos tekemistä on paljon ja ajankäyttöön ei kiinnitä huomiota, levolle ja palautumiselle ei välttämättä jää riittävästi aikaa. Mukavatkin asiat voivat olla kuormittavia. Toisaalta jos viivyttelee ja välttelee tekemistä ja jää jumiin liialliseen pysähtyneisyyteen ja tekemättömyyteen, on sekin stressaavaa.

Palautuminen tapahtuu parhaiten, kun teet jotain erilaista kuin sitä, mikä sinua kuormittaa. Ota tämä huomioon aikatauluja suunnitellessa. Palautuminen edellyttää sopivaa tasapainoa ja vaihtelua asioiden välillä.

Esimerkiksi: jos voimavaroja menee päivän aikana ajatustyöhön ja keskittymiseen (kuten opiskelijoilla usein menee), palautumista edistää parhaiten jokin luova tai sosiaalinen tekeminen. Kaikki tietävät, miten pitkään paikallaan istuminen alkaa puuduttaa ja kyllästyttää (siis kuormittaa!), ja istumisesta palauttaakin parhaiten liikunta. Kiireiset ajat kaipaavat vastapainokseen rauhaa ja pysähtymistä, pitkällinen yksinolo taas muiden seuraa ja keskustelua tai vaikka lemmikin kanssa puuhastelua.

Opiskelijana on hyödyllistä suunnitella omaa aikataulua kolmella eri tasolla: päivittäisellä, viikoittaisella ja perioditasolla.

Tavat muodostavat pohjan päivittäiselle ajan ja energian käytölle ja siten aikaansaamiselle. Joskus aikaansaamattomuus opinnoissa voi olla tapa. Opiskelijan aika voi mennä harrastuksiin, tietokoneella istumiseen, ainejärjestöihin, kaveriporukoihin ym. Ja jos tätä jatkuu riittävän pitkään ja säännöllisesti, on riski, että myös opiskelemattomuudesta voi tulla tapa. Tällainen opiskelemattomuuden tapa voi syntyä myös esimerkiksi silloin, kun on oppinut pärjäämään peruskoulussa ja lukiossakin lähes ilman työntekoa.

Tapa on aluksi tietoinen valinta, joka muuttuu toiston kautta automaattiseksi ja usein tiedostamattomaksi. Tavat ovat aivojen keino säästää energiaa: automatisoituminen vapauttaa tietoisesta päätöksenteosta ja antaa kapasiteettia muuhun. Ilman tapoja ja rutiineja yksinkertaisiakin asioita joutuisi harkitsemaan erikseen joka kerta. Parhaimmassa tapauksessa tavasta tulee tuttu, turvallinen ja palkitseva, ja se vie kohti jotakin itselle tärkeää tavoitetta.

Tavat ovat tilanne- tai kontekstisidonnaisia. Johonkin tiettyyn paikkaan, aikaan, tunteeseen, muihin ihmisiin tai äskettäin tapahtuneeseen asiaan liittyy tietty automaattinen toiminta. Tästä vihjeen ja toiminnan yhdistelmästä seuraa jonkinlainen palkinto. Palkinto voi olla esimerkiksi mielihyvän tai helpotuksen tunne tai jonkin tavoitteen saavuttaminen. Palkinto vahvistaa ja ylläpitää tapaa - niin hyvässä kuin huonossa. Joskus palkinnot ovat tiedostamattomia ja joskus tapaa ylläpitävä palkinto on hankalien tai muuten epämiellyttävien asioiden välttäminen.

Toimivat tavat ovat erittäin hyödyllisiä ja auttavat aikaansaamisessa ja tekevät opiskelemisesta kevyempää. Hyödyttömät tai haitalliset tavat voi olla helppo tunnistaa, mutta niistä luopuminen voi silti olla vaikeaa.

Tapojen muuttaminen 

Tarkastellaan esimerkkitilannetta, joka on monille opiskelijoille tuttu: opiskellessasi tartut puhelimeen ja uppoudut siihen pidemmäksi aikaa. Käyttäytyminen toistuu usein, on ainakin osittain automatisoitunut ja sitä on vaikea lopettaa, vaikka sen haitta opiskelulle, keskittymiselle ja aikaansaamiselle on helppo tunnistaa.

���Բ�������ä���������� pyri tunnistamaan tapa, jonka haluaisit muuttaa. Tässä tapauksessa se on liiallinen puhelimen käyttö.

Toinen askel on palkinnon tunnistaminen: onko se sosiaalisen median hauskoista meemeistä saatavat naurut, sosiaalinen kanssakäyminen viestien välityksellä, vai esimerkiksi pako vaikeita tunteita aiheuttavasta tehtävästä? Seuraavan kerran, kun tunnet halua toteuttaa tapaasi, kokeile jotain toista palkintoa, kuten ulkona käymistä, kavereille juttelemista tai välipalan hakemista. Jos huomaat, että esimerkiksi ulkona käyminen toimii yhtä hyvin kuin puhelimen selaaminen, voisi ajatella, että palkinto on tauko tekemisestä.

Kolmas askel on tunnistaa vihje, joka saa sinut ottamaan puhelimen käteesi. Seuraavan kerran, kun koet halua ottaa puhelimesi esiin, tarkkaile mitä tilanteessa tapahtuu. Kun seuraat tätä muutaman päivän, löydät todennäköisesti vihjeen, joka käynnistää käyttäytymisen. Se voisi olla vaikkapa tilanne, jossa yrität tehdä vaikeaa tehtävää ja et tiedä, miten tehtävässä pitäisi edetä. Vaikea tehtävä voi herättää monissa hankalia tunteita, joita haluamme vältellä. 

Kun olet tunnistanut oman “tapakaavasi”, voit luoda suunnitelman sen muuttamiseksi. Tiedät, minkälaisten tehtävien aiheuttamat reaktiot saavat sinut tarttumaan puhelimeesi. Pohdi etukäteen, mikä voisi olla jatkossa tapasi toimia tällaisessa tilanteessa. Vaihtoehtoinen toiminta voisi olla esimerkiksi ulkona käyminen, jonka jälkeen voit pohtia, mikä olisi pienin askel, jolla voit edistää tehtävää eteenpäin.

Joskus tapojen muuttaminen saattaa vaatia sitä, että tietoisesti vaikutamme siihen, millaisille vihjeille altistumme. Esimerkiksi opiskelupaikan vaihtaminen kotoa kampukselle saattaa käynnistää erilaisia tapoja. Tapoja on myös hyvä linkittää toisiinsa. Esimerkiksi aamulla kahvi kirjastolla voi helpottaa opiskelurutiinin syntymisessä.

On hyvä muistaa, että uuden tavan automatisoituminen vie aikaa. Ensimmäisinä kertoina tapa vaatii meiltä enemmän energiaa ja ponnistelua. Myös tavasta poikkeaminen alussa ja myöhemminkin on täysin normaalia. Tapojen suhteen ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen, vaan säännöllisyyteen pitkällä aikavälillä. 

Saadakseen jotakin aikaan, on asiaan pystyttävä keskittymään. Keskittyminen tarkoittaa huomion suuntaamista haluttuun asiaan, häiriötekijöiden jättämistä huomiotta ja huomion palauttamista asiaan silloin, kun mieli lähtee vaeltelemaan.

Nykyään keskittymishaasteet ovat niin yleisiä, että on alettu puhua ADT:sta (Attention Deficit Trait). Se tarkoittaa käyttäytymisen mallia, joka muistuttaa aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä, mutta siinä ei ole kuitenkaan kyse varsinaisesta diagnosoitavasta tarkkaavuushäiriöistä. ADT kehkeytyy, kun elämässä on ollut liian pitkään kuormittavia tekijöitä, kuten kiirettä, monen asian yhtäaikaista tekemistä, jatkuvia keskeytyksiä, epävarmuutta ja liian vähäistä palautumista. Tällainen pitkäaikainen kuormitus voi saada aikaan kroonista stressiä, joka vaikeuttaa oppimista, muistamista ja keskittymistä.

Erityisesti keskittymistä haastavat älylaitteet. Eräässä tutkimuksessa huomattiin, että jo älypuhelimen pitäminen työpöydällä haittasi keskittymistä merkittävästi, vaikka laitetta ei olisi käyttänytkään. Keskittymiseen vaikuttavat erityisesti myös unen määrä ja laatu, vireystila, stressi �����ä mielen hyvinvointi.

Pysyvämmistä piirteistä häiriintyvyyden, impulsiivisuuden ja herkästi tylsistymisen yhdistelmä altistaa aikaansaamattomuudelle. Tällaisen piirrekimpun seurauksena opiskelija on valmiina singahtamaan tehtävästä toiseen ja pitkästyy joutuessaan työskentelemään pitkään saman tehtävän äärellä. On helppo kuvitella, että tällöin pitkäjänteinen aikaansaaminen voi olla vaikeaa ja vaatia paljonkin harjoittelua. Toisaalta kun aktiiviset ja impulsiiviset saavat suunnattua oman usein valtaisan energiansa sopivaan suuntaan, voivat he saada hyvinkin paljon aikaan. Joissain tapauksissa tämän piirrekimpun takaa on tunnistettavissa aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD). Jos epäilet itselläsi ADHD:tä, ota yhteyttä terveydenhuoltoon, kuten YTHS:ää��.

Keskittymistä voi myös kehittää harjoittelemalla:

Viivyttely tarkoittaa tehtävän siirtämistä myöhemmäksi, vaikka tietäisi sen olevan tärkeä tai hyödyllinen. Viivyttely voi olla strategista ja hyödyllistä tai itselle haitallista. 

Strateginen viivyttely kuvastaa sitä, että opiskelija siirtää tehtävän tekemisen aloittamista tarkoituksellisesti. Joillekin opiskelijoille viime hetkessä tekeminen lisää energiaa ja auttaa keskittymään ja tämän myötä auttaa aikaansaamisessa. Joskus taas viivyttely on harkittua priorisointia: aloittamista lykätään tietäen, että tehtävä tulee tehdyksi myöhemmin aikataulujen ja jaksamisen salliessa. Strateginen viivyttely voi siis olla toimiva toimintatapa – kuitenkin myös strategisen viivyttelijän saattaa olla hyödyllistä opetella myös muunlaisia tapoja saada aikaan, sillä eteen voi aina tulla yllättäviä elämäntilanteita. Etenkään suurten ja pitkäkestoisten projektimaisten töiden kohdalla viivyttely ei välttämättä toimi. 

Itselle haitallinen viivyttely, eli prokrastinaatio on usein tahatonta. Tyypillisesti opiskeluun liittyvä prokrastinaatio näkyy niin, että tenttiin lukeminen jää viime tippaan, tehtävät palautetaan myöhässä tai opiskeluun varattu aika kuluu näennäiseen opiskelemiseen, kuten muistiinpanojen siistimiseen, tiedostojen järjestelyyn tai tehtävälistojen pikkutarkkaan suunnitteluun. Prokrastinaatio helpottaa hetkellisesti oloa, mutta pitkällä aikavälillä siihen liittyy usein ahdistusta, ärtymystä, katumusta, toivottomuutta ja itsensä syyttämistä puhumattakaan viivyttelyn vaikutuksista opintoihin. 

Prokrastionaatio voidaan nähdä eräänlaisena suojelustrategiana: viivyttelemällä suojellaan mielikuvaa itsestä kyvykkäänä yksilönä. Yrittämättä jättäminen tai tenttiin opiskeleminen vain tenttiä edeltävänä iltana, epäonnistuminen ei johdu omasta osaamisesta. Ja toisaalta jos suoriutuukin hyvin, voi todeta olevansa kyvykäs, kun pärjäsi vain vähällä valmistautumisella. Strategia on tehokas suojeluun, mutta todellisuudessa se heikentää suoriutumista.  

Tutkijat ovat ehdottaneet prokrastinaation taustatekijöiksi mm. matalan itsetunnon, matalan pystyvyyden tunteen ja epäonnistumisen pelon. Toisin sanoen, varsin usein haitallisen viivyttelyn taustalla on itseen ja opiskeluun liittyviä vaikeita tunteita, joita opiskelija ehkä huomaamattaan yrittää välttää. Prokrastinaatio voikin olla yksi ��ä���ٳٱ�����ä��ٳ�ä��ٲ⳾������� muoto. Välttelykäyttäytymisellä tarkoitetaan kaikenlaista toimintaa, jolla pyritään kokonaan eroon jostakin tilanteesta tai tunteesta. Vaikeaa asiaa yritetään olla kohtaamatta lainkaan kritiikin tai epäonnistumisen pelon, ahdistuksen tai vaikkapa häpeän takia.

Viivyttelyn taustalla voi olla myös erilaisia toiminnanohjauksen haasteita tai vääristynyt käsitys tehtävään tarvittavasta ajasta. 

Välttelystä ja viivyttelystä eteenpäin

Tunnista ja tiedosta: pyri tunnistamaan, onko välttely strategista vai haitallista. Jos helpotus on lyhyt ja tilalle tulee stressiä, todennäköisesti välttely on haitallista. Jos taas olosi pysyy rauhallisena ja aloittamisen siirtäminen on suunniteltua, todennäköisesti kyse on strategisesta välttelystä.Jos tunnistat haitallisen välttelyn, ota hetki miettiäksesi, mikä tehtävässä oikeastaan tuntuu epämiellyttävältä. Tuntuuko se liian isolta, vaikealta tai epäselkeältä? Pelottaako sinua, ettet suoriudu tehtävästä hyvin?

Madalla kynnystä: aloittamisen vaikeus liittyy hyvin usein siihen, että mielessä on jokin iso kokonaisuus, jonka tekeminen on todellisuudessa mahdotonta yhdeltä istumalta. Tai käsitys ”hyvästä opiskelusta” on mustavalkoinen: joko opiskelen tämän asian heti kokonaan tai sitten en opiskele ollenkaan, joko ymmärrän asian täydellisesti tai en voi oppia tätä ollenkaan. Tällaiset uskomukset vaikeuttavat opiskelun aloittamista ja onkin hyödyllistä pyrkiä täydellisyyden sijaan riittävän hyvään.Toinen keino madaltaa aloittamisen kynnystä on asettaa aidosti saavutettavia ja selkeitä tavoitteita. Pilko suuremmat tehtävät pienempiin osiin ja anna niille rajattu määrä aikaa. Esimerkiksi sen sijaan, että ”teet esseetä”, avaa tietokone, avaa tiedosto, kirjoita otsikko, kirjoita ranskalaisin viivoin, ja niin edelleen. Pienetkin edistysaskeleet vahvistavat motivaatiota. Voit myös kokeilla viiden minuutin sääntöä. Päätä työskenteleväsi vain viisi minuuttia ja että sen jälkeen saat lopettaa. Keskity tehtävän tekemiseen mahdollisimman hyvin viiden minuutin ajan. Päätä sitten, jatkatko toiset viisi minuuttia vai lopetatko. Usein ensimmäisen viiden minuutin jälkeen tehtävän tekemistä on huomattavasti helpompi jatkaa.

Poista häiriötekijät: minimoi opiskeluympäristösi häiriötekijät. Voit kokeilla esimerkiksi laittaa puhelimesi mahdollisimman kauas itsestäsi muutamaksi tunniksi opiskelupäivän alussa ja tarkkailla, millainen vaikutus sillä on opiskeluusi.Häiriötekijät voivat olla myös tietokoneella. Opintojen alusta saakka kannattaa miettiä, miten opiskeluun liittyvät tiedostot saa pidettyä järjestyksessä. Sulje nettiselaimesta ylimääräiset välilehdet ja tarvittaessa kopioi muistiinpanot ja tekstipätkä, jota työstät erilliseen tyhjään tiedostoon työskentelyn ajaksi. 

Priorisoi: yliopisto-opinnoissa on mahdotonta panostaa kaikkeen yhtä paljon. Tämän vuoksi opiskelijana täytyy pohtia, mitkä opinnoista ovat tärkeitä �����ä kiinnostavia ja käyttää aikaa niihin. Tilanne, jossa kaikki tehtävälistalla olevat asiat ovat aina yhtä tärkeitä, voi tuntua erittäin häkellyttävältä. Priorisoiminen auttaa keskittymään olennaisiin asioihin ja vähentämään prokrastinointia. 

Luo rutiineja: silloin, kun aloittaminen on hankalaa, ei kannata laskea työskentelyn onnistumista vain motivaation varaan. Tehtävän tekeminen etenee kyllä, kun tekee riittävän usein vaikka vain vähän kerralla. 

Ennen kurssin alkamista ja varsinaisen itsenäisen opiskelun aloittamista kannattaa tutustua kurssin aihepiireihin ja osaamistavoitteisiin. Näistä löydät tietoa esimerkiksi mycoursesista. Kun ymmärrät, mihin kurssilla pyritään, on helpompaa orientoitua keskeisiin teemoihin ja asettaa itselleen tavoitteita.

Joskus kursseilla voi olla suositeltuja tai pakollisia esitietoja tai -taitoja. Toisinaan tiettyjä kursseja suositellaan käytäväksi tietyssä järjestyksessä, sillä edellisellä kurssilla opitaan toiselle kurssille valmistavia asioita.

Kun hahmotat kurssikokonaisuuden, voit myös pohtia, miten se liittyy opintojesi laajempaan kokonaisuuteen ja tutkintorakenteeseen.

Jos luentokalvot ovat saatavilla jo etukäteen, ne kannattaa selailla läpi ennen luentoa. Samalla voit kirjoittaa ylös kysymyksiä, joihin haluaisit saada vastaukset luennon aikana ja tarvittaessa selvittää erityisesti vieraskielisten käsitteiden merkityksiä.

Jos oppimateriaalina on jokin kirja, kannattaa tutustua sisällysluetteloon ennen kuin ryhtyy lukemaan. Pohdi, onko sisällysluettelon perusteella kirjassa sinulle jo tuttuja asioita tai jotakin täysin uutta �����ä mitkä luvut ovat kurssin kannalta tärkeimpiä.

Tällainen valmistautuminen luo muistijälkiä, joihin uusi opiskeltava asia voi kiinnittyä.

Onko kurssilla luentoja, ryhmätöitä, laskuharjoituksia, palautettavia välitehtäviä tai millaisia muita opiskelu- ja suoritustapoja on luvassa? Erilaiset opetus- ja suoritustavat vaativat erilaista valmistautumista ja ajankäyttöä.

Vaikka tieto opetusmuodoista ja arviointitavoista ei varsinaisesti lisää ymmärrystäsi opiskeltavasta asiasta, se voi auttaa hahmottamaan kurssin kokonaiskuvaa, lisätä tuttuuden ja hallinnan tunteita ja siten myötävaikuttaa oppimiseen.

Jos huomaat, että sinulla on puutteita taustatiedoissa, minkä takia uuden oppiminen vaikeutuu, on hyvä etsiä keinoja vahvistaa pohjaosaamista. Lukiokurssien kertaaminen, avoimen yliopiston, työväenopiston kurssit tai tutkintoon sisällytettävät valinnaiset opinnot voivat olla tässä hyödyksi. Myös lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen taitoja voi kehittää vielä yliopistossa.

Sisäinen motivaatio tarkoittaa sitä, että jotain asiaa tehdään, koska asia ja tekeminen itsessään koetaan kiinnostavaksi ja merkitykselliseksi. Kokeilullinen, leikkisä ja uteliaisuudesta kumpuava toiminta voi johtaa hyödyllisiin seurauksiin, mutta seuraukset eivät itsessään ohjaa toimintaa. Sisäisesti motivoitunut opiskelija nauttii oppimisesta ja omien kykyjensä harjoittamisesta ja kehittämisestä. 

Ulkoinen motivaatio taas perustuu palkkioihin ja seurauksiin, joita toiminnalla on. Opiskeluun liittyen nämä voivat olla esimerkiksi arvosanat, palaute, eräpäivät ja opettajan tai muiden opiskelijoiden suhtautuminen itseen ja omaan työhön.  

Sisäisen motivaation ajatellaan liittyvän parempiin oppimistuloksiin. Sisäisen motivaation kautta opiskelijan huomio on opiskeltavassa asiassa, kun taas ulkoisen motivaation myötä huomio saattaa kiinnittyä enemmän odotettuihin seurauksiin. Seurausten ajatteleminen vie tällöin kaistaa oppimiselta ja tekemiseltä, jolloin suoriutuminenkin on huonompaa. Toisaalta jos opiskelija huomaa ulkoisesti motivoituneen toiminnan arvon ja valitsee sitoutua toimintaan – siis käyttää omaa tahtoaan tavoitellakseen jotain ulkoista tavoitetta, myös ulkoinen motivaatio voi edesauttaa suoriutumista.

Pystyvyys kuvaa opiskelijan uskoa omiin kykyihinsä suoriutua tehtävistä ja saavuttaa tavoitteita. Pystyvyys on opiskelumotivaation ydintä ja vaikuttaa siihen, haluaako opiskelija ponnistella ja nähdä vaivaa opintojen eteen. Jos tunne omasta pystyvyydestä on vähäinen, opiskelija myös ajattelee asioiden olevan vaikeampia kuin ne todellisuudessa ovat. 

Pystyvyyden kokemus kasvaa yrittämisen ja onnistumisen kautta. Se, että huomaa oman ponnistelun vaikuttavan positiivisesti oppimiseen ja tavoitteissa etenemiseen, lisää luottamusta siihen, että pystyy oppimaan vaikeatkin asiat. Kun opiskelija onnistuu jossain itselleen asettamassa tavoitteessa, hän saa todisteita omasta osaamisestaan ja pystyvyydestään. 

Pystyvyyden kokemukseen vaikuttavat paljon oma oppimishistoria �����ä saadut palautteet ja arviot. Yleensä kun opiskelija tekee parhaansa ja onnistuu, hän myös saa rohkaisevaa palautetta muilta. Tällainen ulkoinen vahvistus tukee pystyvyyden kokemusta ja siten vahvistaa motivaatiota. 

Joskus yrittämisestä huolimatta palaute voi olla kielteistä, mikä puolestaan nakertaa pystyvyyden kokemusta. Tällöin on erityisen tärkeää muistaa, että jokainen yritys – myös epäonnistunut – antaa tietoa omista taidoista ja kehittämiskohteista. 

Miten vahvistaa pystyvyyden tunnetta? 

• Asteittainen vaikeuttaminen: aseta alkuun tavoitteita, jotka on helppo saavuttaa, ja panosta niissä onnistumiseen. Tämän jälkeen voit pikkuhiljaa vaikeuttaa tavoitteiden vaatimustasoa. 
• Omien vahvuuksien käyttäminen: etsi itsellesi sopivia opiskelutapoja, -menetelmiä ja -paikkoja. Opiskeletko mieluiten yksin vai yhdessä muiden kanssa? Haluatko syventyä lukemaan tai katsotko mieluummin videon? Aloitatko kokonaisuuksien hahmottamisesta vai rakennatko ymmärrystä tutun yksityiskohdan ympärille? 
• Sitoutuminen: pyri pitämään kiinni itsellesi tekemistä lupauksista. Joka kerran, kun jätät tekemättä jotain, mitä olet päättänyt tehdä, heikennät pystyvyyden kokemustasi. 
• Huomaa onnistumiset: aivot ja mieli ovat taipuvaisia huomaamaan uhkaavia asioita paljon tarkemmin kuin mukavia asioita – ne ovat siis vinoutuneet kohti huolia ja murheita. Onnistumisten huomaamista saattaakin joutua harjoittelemaan.  
• Ota perspektiiviä epäonnistumisiin: pyri tarkastelemaan epäonnistumisia luonnollisena osana oppimisprosessia. Epäonnistumiset antavat tietoa omista taidoista ja siitä, mihin vielä on hyvä panostaa.  
• Muokkaa ehdottomia kielteisiä ajatuksia: esimerkiksi ajatus ”en osaa tätä ollenkaan” on hyödyllisempi muodossa ”en osaa tätä vielä”. 
• Huomioi lepo ja palautuminen: väsymys ja stressi voivat vaikuttaa pystyvyyden tunteeseen negatiivisesti. 

Korkeakouluopiskelu on lähtökohtaisesti itseohjautuvaa ja antaa opiskelijalle paljon mahdollisuuksia käyttää autonomiaa: opiskelija päättää itse omista tavoitteistaan ja prioriteeteistaan, suurimmasta osasta kurssivalintoja �����ä ajankäytöstään. Autonomian kokemus vahvistuukin vähitellen, kun opiskelija tekee valintoja, arvioi näiden valintojen toimivuutta ja omaa oppimistaan ja ohjaa omaa toimintaansa näiden itsearvioiden perusteella. 

Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että opiskelija tekee kaikki asiat täysin, miten itse haluaa – opettajien tulee esimerkiksi pystyä varmistamaan, että opiskelija saavuttaa tietyt oppimistavoitteet. Autonomia korkeakouluopiskelussa tarkoittakin sitä, että opiskelija kokee käyttävänsä vapaata tahtoaan ja toimivansa omaehtoisesti. Hän valitsee sitoutua opiskeluun ja pyrkii ymmärtämään opetuksen ja ohjauksen vaatimusten perusteluita sen sijaan, että hän kokisi olonsa kontrolloiduksi näiden vaatimusten kautta. 

Jotkut opiskelijat voivat kokea kasvaneen vastuun omasta opiskelusta stressaavana asiana ja oman autonomian käyttäminen voi olla hankalaa. Jos on kovin tottunut siihen, että omat vanhemmat tai opettajat ohjaavat tekemistä, itsenäisten päätösten tekeminen voi tuntua epävarmalta. Toisaalta myös ylitunnollisuus tai vaativuus hankaloittavat itseohjautuvuutta: jos lähtökohtaisesti pyrkii aina tekemään kaiken ja vielä täydellisesti, ei välttämättä oikeastaan edes tule käyttäneeksi omaa tahtoa valintojen tekemiseen. Toisaalta myös erilaiset oppimis- ja keskittymisvaikeudet saattavat hankaloittaa itseohjautuvaa toimintaa.

Miten vahvistaa autonomiaa? 

• Pyri löytämään tehtävien ja töiden mielekkyys: mitä ne opettavat, millaisia taitoja harjoittelet niiden kautta ja miten ne liittyvät opintojesi kokonaisuuteen. Tarvittaessa kysy opettajalta! 
• Johda itseäsi: harjoittele oman opiskelun suunnittelua ja aikataulutusta. Aseta itsellesi merkityksellisiä ja tärkeältä tuntuvia tavoitteita. 
• Muokkaa pakottavia ajatuksia: huomaa ”pitää”, ”pitäisi” ja ”on pakko” -ajatukset. Etsi vaihtoehtoisia sanoituksia: ”olisi hyvä, koska…”, ”kannattaa, koska…” 
• Valitse, älä reagoi: joskus tunteet johdattelevat eri suuntaan kuin mitä itse aidosti haluaa. On mahdollista valita vaikealtakin tuntuvia asioita, vaikka ensimmäinen reaktio haastavalta tuntuvaan asiaan saattaisikin olla luovuttaminen. 
• Keskity asioihin, joihin voit vaikuttaa. Erityisesti vastoinkäymisten kohdalla kannattaa suunnata omaa energiaansa niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa, sen sijaan että yrittää ”taistella tuulimyllyjä vastaan”. Itsessä herääviä tunteita, muiden reaktioita tai muiden toimintaa ei voi muuttaa, mutta omat toimintatavat voi valita. 
• Tee sitä, mikä toimii sinulle: ei ole yhtä oikeaa tapaa opiskella yliopistossa. Oma kokemuksesi kertoo sinulle, miten opit parhaiten, pääset tavoitteisiisi ja pidät kiinni itsellesi tärkeistä muistakin asioista. 

Ihmiset, jotka kokevat yhteyttä toisiin ja olevansa osa jotakin yhteisöä, ovat onnellisempia ja motivoituneempia toimintaan ja tämä pätee tietenkin myös opiskelijoihin. Yhteyden ja joukkoon kuulumisen tarve on ihmisen vahvimpia perustarpeita ja sisäisen motivaation rakennuspalikoita.

Kun opiskelija tuntee kuuluvansa ryhmään tai yhteisöön, hän haluaa osallistua ja tehdä parhaansa. Toisensa tuntevat opiskelijat myös auttavat toisiaan akateemisesti todennäköisemmin kuin opiskelijat, jotka eivät tunne toisiaan. Sama pätee myös toisinpäin: opiskelijoista, jotka auttavat toisiaan, tulee todennäköisemmin kavereita, kuin opiskelijoista, jotka eivät auta toisiaan.

Toisten opiskelijoiden tunteminen ja ystävyyssuhteet opiskelijayhteisössä luovat turvallista ja hyväksyvää ilmapiiriä, jossa opiskelijat uskaltavat osallistua ja yrittää silloinkin, kun oppiminen on vaikeaa. Erityisesti ryhmätöissä aktiivinen osallistuminen ja yhteisiin tavoitteisiin panostaminen vaikuttavat positiivisesti ryhmän sisäiseen tunnelmaan ja saavat muut ryhmän jäsenet suhtautumaan opiskelijaan myönteisesti. Vastavuoroinen arvostus, yhteistyö ja vuorovaikutus tekevät opiskelemisesta mielekkäämpää, herättävät kiinnostusta ja vahvistavat oppimista. Tämä puolestaan vahvistaa pystyvyyden tunnetta, mikä saa todennäköisesti osallistumaan entistä paremmin. Näin yhteenkuuluvuudesta, opiskelusta ja motivaatiosta muodostuu positiivinen kehä.

Miten vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteyttä?

• Yhdessä opiskeleminen: lukupiirit, tehtävien ratkominen yhdessä, toisten opettaminen, opiskeltavan alueen jakaminen porukan kesken ja muut yhdessä opiskelemisen tavat paitsi tukevat oppimista, myös vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. 
• Avun antaminen ja saaminen: mieti, voitko auttaa muita jotenkin. Tarjoa apua aktiivisesti. Tunnista, milloin ja millaisissa asioissa itse tarvitset apua ja keneltä voit sitä pyytää. Tarvittaessa harjoittele avun pyytämistä, jos ”minä itse” -toimintamalli on juurtunut syvälle. 
• Positiivinen palaute: anna positiivista palautetta pienistäkin asioista. Älä kuitenkaan liioittele – paras positiivinen palaute on sellainen, johon itse uskot aidosti. Harjoittele siis hyvän huomaamista ja sanoittamista ääneen. 
• Yhteys itseä suurempaan: pohdi, miten opiskeltava asia ja sen kautta kertyvä osaaminen voivat hyödyttää maailmaa, ihmiskuntaa ja itsellesi tärkeitä asioita. Mitä hyvää voit saada aikaan opiskelemalla?

Arkikielessä kuulee usein puhuttavan tunteiden hallinnasta. Tosiasiassa emme voi valita tai käskeä tunteitamme – siis emme voi suoraan hallita niitä. Tunteet ovat automaattisia kehollisia ja mielensisäisiä reaktioita ulkoisiin tapahtumiin ja monesti omiin ajatuksiimme. Tunteiden tärkein tehtävä onkin auttaa meitä reagoimaan nopeasti erilaisiin tilanteisiin ja usein ne myös antavat meille tärkeää tietoa tilanteista, jos osaamme kuunnella niitä.

Toisaalta tunnereaktiot voivat olla liiallisia suhteessa tilanteeseen, jolloin ne aiheuttavatkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Tällöin tarvitaan tunnesäätelyä: omaan tunnetilaan vaikuttamista oman toiminnan kautta.

Kokeile tunnesäätelykeinoja:

• Panosta uneen: univaje tekee aivoissa sijaitsevat “tunnealueet” yliaktiivisiksi ja heikentää tunnesäätelyyn liittyviä yhteyksiä.
• Liiku: liikunta parantaa mielialaa, lisää miellyttäviä tunteita ja vähentää epämiellyttäviä tunteita. Liikunta saattaa myös parantaa kykyä palautua tunnereaktioista. Hyvä fyysinen kunto näyttäisi auttavan pärjäämään stressin kanssa paremmin.
• Puhu: kun tunteista puhuu muiden kanssa, voi huomata, että erilaiset hankalat kokemukset ovat tuttuja lähes jokaiselle opiskelijalle. Ikävien tunteiden vallassa kuvittelee helposti olevansa ainoa, joka tuntee näin, mikä voi saada aikaan huonommuuden ja yksinäisyyden tunteita. Jos tunteita uskaltaa ilmaista, antaa muille ihmisille mahdollisuuden olla tukena ja samalla ihmissuhteet voivat muuttua läheisemmiksi.
• Tunnista ja nimeä tunteet: tunteiden huomaaminen kehossa ja niiden nimeäminen voi auttaa ottamaan hieman etäisyyttä tunteisiin silloin kun tuntuu, että olemme sotkeutuneet niihin. Kun toteamme mielessämme ”tämä on pelkoa” tai ”tämä on hämmennystä, voimme huomata, että tunteet ovat ohimeneviä mielen ja kehon tapahtumia.
• Käytä ongelmanratkaisua: tunnesäätelykeinoista parhaiten korkeakouluopiskelijoilla vaikuttaisi toimivan opiskelukyvyn näkökulmasta ongelmanratkaisu, jossa pyritään tunnistamaan ja muokkaamaan tilanteita, joissa voimakkaita tunteita esiintyy.
• Vältä välttelyä: epämiellyttävien tunteiden tai niitä synnyttävien tilanteiden välttely saa olon hetkellisesti tuntumaan paremmalta mutta pitkällä aikavälillä estää tarttumasta haasteisiin ja selvästi heikentää opiskelukykyä.
• Harjoittele hyväksyntää: pyri antamaan tilaa kaikenlaisille tunteille ja itsellesi lupa kokea niitä. Tunteiden tuntemisen salliminen itselleen voi auttaa huomaamaan, että epämiellyttävienkään tunteiden kokeminen ei ole aina niin ikävää, kuin etukäteen ajattelee.
• Lähde luontoon: luonnossa oleilu laskee verenpainetta ja stressihormoni kortisolin määrää veressä �����ä vähentää lihasjännitystä. Lisäksi luonnossa oleilu näyttäisi parantavan mielen toimintaa ja henkistä hyvinvointia, mikä taas edistää tunnesäätelykykyä. Mitä pidemmän ajan luonnossa viettää, sitä paremmat ovat hyvinvointivaikutukset. Kuitenkin jo pienten luontohetkien tai -elementtien lisääminen arkeen tuottaa luonnon suotuisia hyvinvointivaikutuksia.
• Toimi tunteesta riippumatta: emme voi valita omia ajatuksiamme tai tunteitamme, mutta voimme päättää, miten toimimme. Tunteemme saattavat ehdottaa tiettyä toimintaa, mutta se ei tarkoita, että meidän pitäisi aina toimia ehdotusten mukaan. Kun vaikeita tunteita oppii sietämään ja uskaltaa mennä tilanteisiin, jotka niitä herättävät, on mahdollista saada kokemuksia omista kyvyistään pärjätä.
• Erota tunteet tosiasioista: on helppo ylisamaistua omiin tunteisiinsa ja ajatella, että se mitä tunnen, on totta. Omia tunteita on tärkeää kuunnella, mutta on myös hyvä tiedostaa, että tunnetilamme värittävät omaa näkemystämme ympäristöstä ja tilanteista. Joskus tunteen antama viesti voi johtaa harhaan.

Vaativuuteen liittyy usein kahdenlaista suhtautumistapaa: joko sitä pidetään hyveenä ja itseltä vaaditaan aina vain parasta ja epäonnistumiset nähdään heikkouksina, tai kaikenlainen vaativuus nähdään haitallisena ja toksisena. Todellisuudessa totuus on näiden kahden välillä: on olemassa �����ä hyödyllistä että haitallista vaativuutta ja samakin opiskelija voi tunnistaa kumpaakin erilaisissa tilanteissa.

Adaptiivinen vaativuus

Opiskelija, jonka vaativuus itseä kohtaan on adaptiivista, asettaa korkeita mutta realistisia tavoitteita. Tällainen opiskelija on usein järjestelmällinen ja sisäisesti motivoitunut opiskelemaan. Hän on itseohjautunut ja hänen opiskelutyylinsä ja tavoitteiden asettelunsa mahdollistavat onnistumiskokemusten kertymisen, jolloin hänen itseluottamuksensa opiskelijana vahvistuu. Adaptiivinen vaativuus auttaa ponnistelemaan ja työskentelemään sinnikkäästi silloinkin, kun oppimisen eteen joutuu tekemään paljon työtä. Tällaisessa ajattelutavassa menestys liitetäänkin vahvemmin tehdyn työn määrään eikä sisäsyntyisiin ja pysyviin kykyihin. Epäonnistuminen nähdään palautteena, jonka avulla voidaan oppia ja kehittyä �����ä muuttaa toimintaa tulevaisuudessa. Tällainen opiskelutyyli ja suhtautuminen suoriutumiseen tukee opiskelukykyä ja opinnoissa suoriutumista.

Haitallinen vaativuus

Haitallinen vaativuus kumpuaa usein riittämättömyyden tunteesta ja epäonnistumisen pelosta. Opiskelija saattaa viivytellä ja vältellä opiskelemista peläten, ettei suoriudu täydellisesti, tai hän voi jäädä jumiin yksityiskohtien hiomiseen. Opiskelija, jonka vaativuus on haitallista, asettaa ylisuuria ja epärealistisia tavoitteita, jolloin hän altistaa itsensä epäonnistumiskokemuksille ja alisuoriutumiselle, mikä taas nakertaa itseluottamusta. Silloin kun hän ei jostain syystä saakaan aikaan jotain tehtävää tehdyksi, aiheuttaa se kovia syyllisyyden ja huonommuuden tunteita. Haitallinen vaativuus on yhteydessä heikkoon opiskelukykyyn, ylikuormittumiseen, opiskeluun liittyvään ahdistukseen ja masennukseen ja voi johtaa opintojen keskeytymiseen.

Haitallisen vaativuuden voi tunnistaa esimerkiksi uskomuksista, että itsen kritisoiminen auttaa parempiin suorituksiin. Tai siitä, että itseään moittii ankarasti epäonnistumisen jälkeen. Myös toivottua matalampien tenttiarvosanojen herättämät todella vahvat tunnereaktiot voivat olla merkki haitallisesta vaativuudesta - adaptiivisen vaativa voi olla pettynyt ja harmissaan, mutta koko omanarvontunto ei romahda yhden tenttisuorituksen takia.

Haitalliseen vaativuuteen liittyy usein vertailua muihin: muut näyttävät selviytyvän vastoinkäymisistä paremmin. Itsensä saattaa nähdä muita huonompana, vääränlaisena tai riittämättömänä, omat epäonnistumiset ja virheet jäävät kalvamaan mieltä ja oma sisäinen puhe voi olla hyvin kriittistä. Hyviä suorituksia joko ei huomata tai niitä vähätellään.

Jotkut tunnistavat itsellään niin sanotun huijarisyndrooman ja pelkäävät oman osaamattomuutensa paljastuvan muille. Huijarisyndroomasta kärsivä henkilö epäilee jatkuvasti saavutuksiaan ja pelkää paljastuvansa huijariksi, vaikka todellisuudessa hänen menestyksensä ja onnistumisensa olisivatkin täysin ansaittuja. Huijarisyndroomasta kärsivä henkilö ei osaa arvioida kykyjään tai saavutuksiaan realistisesti. Usein ilmiöön liittyy heikko itseluottamus ja minäpystyvyys, mikä saa ihmisen ylisuorittamaan ja tavoittelemaan täydellisyyttä. Huijarisyndroomaan kuuluu usein myös ympärillä olevien ihmisten kykyjen yliarviointi ja heidän työpanoksensa aliarviointi. Saatat ajatella, että kaikki muut opiskelijat oppivat kurssien asiat helpommin, kuin sinä. Ilmiö luo otolliset olosuhteet loppuun palamiselle.

Miten toimia haitallisen vaativuuden kanssa?

Vaativista ajatuksista ei noin vain pääse eroon, mutta niihin suhtautumista voi muuttaa. Kun omaa vaativuuttaan ja haitallisia ajatusmalleja oppii tunnistamaan, on mahdollista opetella uusia tapoja ajatella ja toimia. Jos on vaatinut itseltään täydellisyyttä pitkään tai jopa aina, siirtymä kohti sallivampaa suhtautumista ottaa aikansa. Kontrollista irti päästäminen voi tuntua alkuun turvattomalta.  

Onkin tärkeää pohtia vaativuudesta luopumisen seurauksia. Saatat ajatella, että vaativuudesta irti päästäminen johtaa aikaansaamattomaan alisuoriutumiseen ja kehittymisen loppumiseen. Todellisuus voi olla itseasiassa täysin päinvastainen: kun opit päästämään täydellisyyden tavoittelusta irti, saat todennäköisesti enemmän ja tehokkaammin aikaan. Olet luultavasti myös vähemmän stressaantunut ja tekemisessäsi on enemmän iloa. Myös palautteen vastaanottaminen on helpompaa, koska opit sietämään keskeneräisyyttä ja virheitä paremmin itsemyötätunnon ja armollisuuden kautta. Huomaat, että olet muutakin kuin opintosi, työsi tai suoriutumisesi.

• Tunnista haitallisen vaativuuden hetket. Huomaa tilanteet, joissa vaadit itseltäsi liikoja ja kun jumiudut tavoittelemaan täydellisyyttä. Joskus tällaisessa tilanteessa voi olla hyödyllistä kuunnella toista ihmistä, joka huomaa sinun olevan jumissa.
• Huomaa onnistumisesi. Onnistumisten ja saavutusten ylös kirjoittaminen voi auttaa hahmottamaan onnistuneita suorituksia. Yritä pysähtyä ja tarkastella, mitä kaikkea oletkin saanut jo aikaan. Voit myös muuttaa onnistumisen indikaattoria epämääräisestä täydellisyydestä esimerkiksi siihen, että saat jonkin asian valmiiksi määräajassa. Opettele arvioimaan omaa työtäsi realistisemmin ja huomaamaan omat vahvuutesi.
• Palaudu. Muistutaitsellesi, että liiallinen työskentely on haitallista paitsi oman hyvinvointisi, mutta myös oman suoriutumisesi, kannalta. Tarvitsemme taukoja päivä-, viikko- ja vuositasolla. Pidä huolta unesta, syömisestä ja liikkumisesta. Olisi myös tärkeää, että elämä sisältää muutakin kuin opintoja.
• ����ä�DzԲԾ����ٳ�.&�Բ�����; Muista, että kaikilla on lupa epäonnistua ja mokailla. Epäonnistuminen ja siitä saatava palaute on ennen kaikkea informaatiota siitä, mitä voimme tehdä seuraavalla kerralla paremmin. Koska me kaikki epäonnistumme säännöllisesti, on tärkeää opetella olemaan sen kanssa ja suhtautumaan siihen lempeästi.
• Harjoittele myötätuntoa itseäsi kohtaan. Itsemyötätunto tarkoittaa hyväksyvää, ymmärtäväistä ja lempeää oman rajallisuuden ja inhimillisyyden kohtaamista. Itsemyötätuntoiset yksilöt asettavat itselleen yhtä korkeita tavoitteita kuin muutkin, mutta he suhtautuvat myötätuntoisemmin epäonnistumisiin, huomaavat paremmin omat vaikeat tunteet ja pystyvät käsittelemään niitä joustavasti.
• Puhu itsellesi kuin ystävällesi. Välillä sorrumme puhumaan itsellemme rumasti. Tällöin on hyvä pysähtyä ja pohtia, miten puhuisit ystävällesi tällaisessa tilanteessa. Tämä auttaa ottamaan etäisyyttä omiin ajatuksiin ja tunteisiin, �����ä olemaan itseään kohtaan armollisempi. Puheen ei kuitenkaan tarvitse olla ylikorostetun myönteistä, vaan aitoa ja rehellistä.

, jossa saat tietoa ylisuorittamisesta ja vaativuudesta, työkaluja ja keinoja tulla toimeen suorittamistaipumuksen kanssa �����ä vinkkejä edellä mainittujen keinojen viemisestä käytäntöön.

Stressi on yleinen ja normaali ihmisen hermoston, eli mielen ja kehon reaktio tilanteisiin, joissa tarvitaan korkeaa suorituskykyä. Hyvä stressi parantaa suoritusta, pitää vireänä ja auttaa suuntaamaan huomiota oleellisiin asioihin. Jos stressin määrä on sopiva, vapaa-aika ja normaali unen määrä riittävät palautumiseen. Haitalliseksi stressi muuttuu pitkittyessään: vireystila ei laske stressiä herättävien tilanteiden välillä.

Tunnista stressi:

• ������: syke kohoaa, lihakset (esim. niska-hartiaseutu) ovat jännittyneet, hengitys on pinnallista, päätä särkee, ruokahalussa tapahtuu muutoksia, nukahtamisvaikeudet ja heräily yöllä, vatsavaivat
• Ajatukset: tekemättömät työt pyörivät mielessä, murehtiminen ja vatvominen lisääntyy, ajatukset kuten ”en pysty”, ”en ehdi”, ”en osaa”, "minun ei pitäisi tuntea näin", "toiset ovat rennompia", ajattelu kapeutuu ja on vaikea nähdä ratkaisuja tai keksiä uusia ideoita
• Tunteet: ärsyttää, turhauttaa, ahdistaa, kiukuttaa, hermostuttaa, pinna on kireällä, tuntuu kärsimättömältä
• �ձ��𳾾��Ա��: hankaluuksia priorisoida, vaikea olla tekemättä mitään tai levätä, säheltäminen, asiasta toiseen poukkoilu, puurtaminen yli voimien, tehtävien välttely

Stressin säätely:

Kaikkein tehokkain stressin säätelykeino on stressiä aiheuttavan asian ratkaiseminen. Usein stressiä luovat kiire, kasautuvat tehtävälistat ja epäselkeät tavoitteet, jolloin erilaiset ajanhallinnan ja suunnittelun keinot �����ä aktiivinen ongelmanratkaisu kannattaa ottaa käyttöön. Näiden keinojen avulla pystyy lisäämään hallinnan ja selkeyden tunnetta.

Jatkuva suorittava tekeminen ei kuitenkaan ole hyödyllistä. Usein stressi luo tunnetta, että ”on pakko” tehdä koko ajan jotain. Kiireisimpinäkin aikoina paukkuvien tehtävälistojen keskellä on tärkeää ottaa taukoja ja pitää kiinni vapaa-ajasta. Huomiota kannattaa suunnata myös siihen, miten voisi irrottautua stressaavista asioista ja panostaa palautumiseen. Liikunta, luova tekeminen ja ystävien kanssa ajan viettäminen voivat olla hyviä keinoja tähän. Erilaisista rentoutusharjoitteista voi olla hyötyä ja tutkitusti luonnossa oleilu (tai jopa vain puiden katsominen!) laskee sykettä ja lievittää stressiä.

Joskus, jos opiskelijalla ei ole käytössään stressin säätelykeinoja, ainoa mieleen tuleva keino on ”nollaaminen”. Runsas päihteiden käyttö voi hetkellisesti saada irti stressistä ja mielessä pyörivistä ajatuksista, mutta pitkällä aikavälillä tällainen ratkaisu kääntyy itseään vastaan.

Nykypäivänä myös jatkuva älylaitteiden nopea ärsykevirta ja jatkuva uutisten lukeminen ovat omiaan lisäämään stressiä, joten ruudutonta aikaa kannattaa mahdollistaa itselleen tietoisesti.

Milloin stressi muuttuu uupumukseksi?

Pitkittynyt stressi vaikuttaa useisiin elämän osa-alueisiin ja heikentää hyvinvointia. Riittävän pitkään jatkuessaan pitkittynyt haitallinen stressi voi johtaa uupumukseen, ja pitkittyneeseen stressiin kannattaakin aina puuttua ja tarvittaessa hakea apua. Opiskelu-uupumuksen voi tunnistaa seuraavista asioista:

• uupumus ja väsymys, jota tavanomainen lepo ei helpota 
• ����Ծ����ٲ⳾���Ա��: opiskelu ei tunnu enää merkitykselliseltä tai mielekkäältä 
• itseluottamus ja hallinnan tunne vähenevät: alat epäillä pystytkö selviytymään opinnoistasi ja koet riittämättömyyttä.

Uupumusta ja levon tarvetta voi olla vaikea tunnistaa, jos opiskelijan suoritustaso on yhä korkea, vaikka oma kokemus jaksamisesta olisi heikko. Tavallisuudesta poikkeavat keskittymisvaikeudet, tunteiden heittely, ärtyneisyys ja vaikeus rentoutua saattavat olla merkkejä korkean toimintakyvyn uupumuksesta.

Opiskelu-uupumukseen liittyy usein myös ahdistusta ja mieliala voi olla alakuloinen. Jos tunnistat näitä oireita, kuormitusta täytyy vähentää. Tilanteen selvittämiseen on hyvä hakea tukea ja voit ottaa yhteyttä opintopsykologiin tai :ää��.

Lähes kaikki jännittävät joskus. Esimerkiksi esiintymistä on jossain tilanteessa jännittänyt noin 70 % suomalaisista. 30 % korkeakouluopiskelijoista kokee jännitystä esiintymistilanteissa ja 10 %:lla heistä jännittäminen aiheuttaa haittaa, joka saattaa häiritä opintojen etenemistä. Naiset kärsivät sosiaalisten tilanteiden jännittämisestä 2,5 kertaa useammin kuin miehet.  

Jännitys, siinä missä monet muutkin hankalat tunteet, on luonnollinen osa elämää. ��ä�ԲԾ��ٳ�ä�����Ա�� muuttuu haitalliseksi silloin, kun arkipäiväisten tai opiskeluun liittyvien asioiden hoitaminen hankaloituu tai jää kokonaan hoitamatta jännityksen vuoksi. 

Sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä jännitys voi näkyä esimerkiksi niin, että opiskelija välttelee suullisesti vastaamista ryhmätilanteissa tai jättäytyy kursseilta pois ryhmätöiden takia. Uusien ystävyys- tai seurustelusuhteiden luominen voi olla haastavaa ja sosiaalisten tilanteiden välttelyn takia opiskelija ei pääse harjoittelemaan ja harjaantumaan sosiaalisissa taidoissa. 

Suoritusjännitys taas kuvaa paineen ja hermostumisen tunnetta, joka liittyy osaamisen arviointitilanteisiin, kuten tentteihin tai esitelmiin. Taitavankin opiskelijan voi olla vaikea osoittaa osaamistaan liiallisen suoritusjännityksen takia. Usein tunteeseen vaikuttavat opiskelijan omat uskomukset suoritustilanteista ja niiden merkityksestä hänelle.  

Jännittämisen taustalla ovat todennäköisesti perinnölliset tekijät ja synnynnäinen temperamenttipiirre, ujous. Ujous tarkoittaa sosiaalisiin tilanteisiin liittyvää arkuutta, joka voi ilmetä esimerkiksi nolostumisena, punastumisena tai vaikeutena ilmaista itseä uusien ihmisten keskuudessa ja yllättävissä tilanteissa. Se, miten ihminen itse tai hänen ympäristönsä suhtautuu ujouteen, on usein haitallisempaa kuin ujous itsessään. Ujokin henkilö voi nimittäin olla sosiaalisesti taitava ja hyvä esiintyjä. 

Myös erilaiset ympäristötekijät vaikuttavat jännittämisen kehittymiseen. Erityisesti kontrolloivat, ankarat ja nolaavat kasvatusmenetelmät, sosiaalisesti traumatisoivat kokemukset nuoruudessa kuten koulukiusaaminen voivat altistaa voimakkaalle jännitykselle. 

Keinoja pärjätä esiintymisjännityksen kanssa 

• Valmistaudu: mitä paremmin tunnet osaavasi asian, sitä helpompaa on puhua siitä muiden edessä. 
• Keskity siihen, mitä haluat sanoa: jännittäessä huomio suuntautuu herkästi esiintymiseen itseensä (miltä näytän tai kuulostan, mitä katsojat ajattelevat, vaikutanko rauhalliselta vai hermostuneelta). Fokus kannattaa koettaa siirtää itse asiaan – pohdi, mikä aiheessa on tärkeää ja huomaa, että esitys todella käsittelee tätä asiaa eikä sinua esiintyjänä. 
• Suuntaa huomio: valitse yleisöstä yksi tuttu henkilö, jolle esiinnyt. 
• Rauhoita kehoa: jännittäessä hengitys on pinnallista ja nopeaa. Koeta erityisesti rauhoittaa uloshengitystä esimerkiksi laskemalla rauhallisesti neljään ja hengittämällä laskun mukaan. 
• Mieti käsille jotain tekemistä: esim. muistiinpanopaperien pitely, asettaminen pöydän päälle tai taskuihin. 
• Sano ääneen: jos tuntuu mahdolliselta, voit vaikka sanoa esityksen alussa ääneen, että sinua jännittää, mutta että yrität parhaasi. Tai voit sanoa asiasta yhdelle opiskelukaverille tai opettajalle etukäteen, jos et halua sanoa sitä esiintymistilanteessa. 
• Tarkista ajatukset ja tosiasiat: jännittävissä tilanteissa mielessä voi pyöriä monia ajatuksia, jotka eivät oikeastaan ole ihan totta. 
• Suunnittele jotain kivaa: mieti valmiiksi, mitä itsellesi mukavaa teet esiintymisen jälkeen, sujuu esitys miten hyvänsä. 
• Jatka arkea: esiintymisen jälkeen koeta jatkaa arkeasi normaaliin tapaan.  

on erinomainen lisämateriaali kaikille opiskelijoille, joiden opintoihin tai elämään vaikuttaa liiallinen jännittäminen.

Jos tunnet itsesi yksinäiseksi, et ole yksin! YTHS:n terveystutkimuksessa (2024) huomattiin, että noin 40 % yliopisto-opiskelijoista tuntee itsensä joskus yksinäiseksi. Melkein 29 % opiskelijoista ei kyselyn aikaan kokenut kuuluvansa mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään. Yksinäisyyttä voi kokea kuka tahansa – kyse ei ole siitä, että olisit erilainen tai vääränlainen. 

Jokainen meistä tarvitsee omalla tavallaan yhteyttä toisiin ihmisiin. Sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen tarpeet kuitenkin vaihtelevat ihmisten välillä paljonkin. Ulospäin suuntautuneet, eli ekstrovertit ihmiset nauttivat seurasta ja palautuvat viettämällä aikaa muiden kanssa. Sisäänpäin suuntautuneet, eli introvertit taas kuormittuvat herkemmin ollessaan tekemisissä muiden kanssa ja kaipaavat enemmän omaa aikaa ja tilaa. Yksin oleminen ei siis ole sama asia kuin yksinäisyys.  

�۰������ä�������� on ahdistava tunne eristäytyneisyydestä ja ulkopuolisuudesta ja sitä, että ihmissuhteiden määrä ja laatu eivät ole omien toiveiden mukaisia. Emotionaalinen yksinäisyys tarkoittaa sitä, kun kokee yksinäisyyttä ollessaan muiden ihmisten kanssa. Ihmissuhteissa ei tällöin ole aitoa yhteyttä tai läheisyyttä toisiin. Sosiaalisesti yksinäisellä ihmisellä ei ole riittävästi sosiaalisia verkostoja. 

Joskus opiskeluporukoiden ulkopuolistenkin ihmissuhteiden solmiminen voi tuntua hankalalta monista eri syistä. Jos muiden seuraan hakeutuminen tuntuu sinusta hyvin vaikealta esimerkiksi jännittämisen tai apean mielialan vuoksi, asiasta kannattaa jutella ammattilaisen kanssa. Voit tulla juttelemaan esimerkiksi opintopsykologille tai olla yhteydessä :ää��. 

Yksinäisyydestä voi päästä irti. Yksinäisyyden tunteeseen voi vaikuttaa myös itsenäisesti työskennellen. Tässä hyvä apu on esimerkiksi �����ä   

Oppimista ja opiskelukykyä edistävät siis kaikki opiskelutekniikat, jotka saavat oppijan aktiivisesti rakentamaan omakohtaista ymmärrystä opittavasta aiheesta ja opiskelemaan pitkäjänteisesti. Joidenkin opiskelutekniikoiden on todettu johtavan erityisen hyvin pitkäkestoiseen asioiden muistamiseen ja syvälliseen ymmärtämiseen, jossa pyritään yhdistelemään erilaisia tietoja ja etsitään perusteluja uskomuksille.

Näistä tekniikoista yksi on kokeiden ja syventävien kysymysten tekeminen itselle ja niihin vastaaminen. Voit esimerkiksi ennen luentoa tai jonkin materiaalin lukemista silmällä aihepiiriä läpi ja tehdä itsellesi kysymyksiä tai pienen kokeen siitä, mitä haluaisit oppia. Ja luennon tai materiaalin lukemisen jälkeen vastata näihin kysymyksiin, ja edelleen tehdä syventäviä kysymyksiä mitä et vielä ymmärtänyt ja palata niihin jonkin ajan kuluttua. Näin toimimalla rakennat väistämättä aktiivisesti omakohtaista syvenevää tietoa aiheesta.

Toinen toimiva tekniikka on opittavien asioiden selittäminen itselle ja muille. Kokeile esimerkiksi laatia itse oppituntia aiheesta, jota opettelet. Ja edelleen opeta asia vaikkapa kurssikaverillesi. Tai yritä selittää kaverille asia, jota opiskelet. Joudut tällöin miettimään asian syvällisesti läpi ja selkeyttämään mistä siinä on kyse. Samalla saatat saada aikaan mielenkiintoisen keskustelun opittavasta aiheesta, joka voi syventää osaamistasi.

Kolmas toimivan opiskelutekniikan elementti on oppimisen ajallinen hajauttaminen. Syvällisen oppimisen kannalta on hyödyllisempää opiskella asia pienissä paloissa aihetta kerraten ja ymmärrystä syventäen, kuin yhteen putkeen asia opiskellen. Esimerkiksi jos jonkin asian oppimiseen tarvitaan kahdeksan tunnin oppimistyö, pysyvämpi muistijälki syntyy, kun opiskelee asiaa kaksi tuntia päivässä neljän päivän ajan, kuin jos opiskelee kahdeksan tuntia putkeen yhtenä päivänä. Vaikkakin pieni osa opiskelijoilta hyötyy siitäkin, että saa pitkään keskittyä yhteen aiheeseen ilman häiriötä ja uppoutua vaikka koko päiväksi tietyn asian opiskeluun.

Yliopistossa opittavaa on usein todella paljon ja toimivan opiskelutekniikan yksi tärkeä ulottuvuus onkin sopeuttaa oma opiskelutekniikka opiskelun ajallisiin reunaehtoihin. Samoin tärkeää on huomioita eri kurssien vaatimukset ja eri opettajien painotukset ja arviointiperusteet, kun ryhtyy tekemään oppimistyötä. Kaikkea ei ehdi opetella syvällisesti ja perusteellisesti ja yhdellä kurssilla toimiva opiskelutekniikka ei välttämättä toimikaan toisella. Strateginen opiskelutekniikka, jossa opiskelija sopeuttaa opiskeluaan opettajan vaatimuksiin ja ajallisiin reunaehtoihin on yliopistossa tärkeää.

Strategisen opiskelutekniikan kannalta on tärkeää ennen kurssin tai pienemmän opiskelutyön aloittamista aluksi ottaa selvää mitä on tarkoitus oppia. Tutustu kurssikuvauksiin tai yksittäisen luennon aihepiiriin, ja kirjaa itsellesi mitä on tarkoitus oppia. Tämän jälkeen hahmottele opeteltavan aiheen kokonaiskuvaa esim. kirjoittamalla kurssin tai luennon aihepiiriotsikot itsellesi omin sanoin ylös tai piirtämällä niistä itsellesi miellekartta. Kirjaa tai piirrä vielä tämän jälkeen, mitkä aihepiirit ovat sinulle tuttuja, mitä osaat ja toisaalta mitä et vielä osaa, ja mihin sinun tulisi käyttää ehkä enemmän aikaa oppiaksesi ne. Tällainen strateginen suunnittelu- ja hahmotustyö vie hieman aikaa, mutta auttaa kokonaisuuden hallinnassa, syvälliseen oppimiseen suuntaamisessa ja sen miettimisessä mihin ja kuinka paljon sinun tarvitsee käyttää aikaa oppiaksesi. Ja näin lopulta säästää aikaa, kun pystyt keskittymään oppimisen kannalta keskeisiin asioihin.

Strategisen opiskelutekniikan toinen tärkeä osa on ottaa selvää kurssin arviointitavoista ja -perusteista. Nehän voivat vaihdella paljonkin kurssista ja opettajasta toiseen. Yhdellä kurssilla opettaja saattaa pitää luentoja ja loppukokeen, jossa pyytää opiskelijaa vastaamaan esseetyyppisellä vastauksella kysymyksiin, joissa pitää yhdistellä eri kurssin aihepiirejä toisiinsa. Tällöin opiskelijan on hyvä jo kurssin aikana opiskella asioita tavalla, jossa hän kirjoittamalla yhdistelee eri kurssin aihepiirejä toisiinsa. Toisella kurssilla opettaja voi taas teettää ryhmätyön, jossa opiskelijat arvioivat toisinaan ja opettaja ryhmätyön kokonaisuuden. Tällöin opiskelijan kannattaa panostaa ryhmissä toimimiseen ja siihen että omalta osaltaan saa koko ryhmän toimimaan. Kolmannella kurssilla opettajan arviointi saattaa painottaa joka viikko tehtäviä laskuharjoituksia, jolloin niihin panostaminen on keskeistä. Ota siis selvää, mitä opettaja haluaa sinun oppivan kurssilla ja kuinka hän oppimistasi arvioi ja sopeuta opiskelutyösi tähän.

Kandit, dipat ja gradut ovat usein yliopisto-opiskelun suuritöisimpiä ponnistuksia, joihin liittyy monenlaisia odotuksia, uskomuksia ja kokemuksia. Kun näitä kirjoitustöitä aloittelee, on hyvä muistaa, että opinnäytetyötä aloittaessa ei tarvitse vielä tietää, miten opinnäytetyötä tehdään. Kun työ on valmis, voit olla varma, että tiedät sen tekemisestä riittävästi!

Motivaatio on yleensä korkeimmillaan uutta projektia aloittaessa ja lähellä projektin valmistumista. Keskivaiheilla taas motivaatio yleensä laskee. Tämä tarkoittaa sitä, että projektit kannattaa suunnitella niin, että keskivaihe on mahdollisimman lyhyt. Käytännössä siis aseta useita välitavoitteita, joita kohti työskentelet, sen sijaan, että kiinnität huomiosi vain suuren projektin lopputulokseen. Näin mahdollistat itsellesi sen, että pääset saman ison projektin aikana aloittamaan uutta tavoitetta kohti työskentelyn monta kertaa ja samoin saat aikaansaamisen ja jonkin tavoitteen valmiiksi saattamisen tuoman tyydytyksen useammin.

Tutustu Aallon kattavaan ohjesivustoon opinnäytetöiden tekemiseen liittyen täällä.

Useiden koulutusohjelmien perusopintoihin kuuluu matematiikan opintoja. Koska nämä opinnot aiheuttavat monille opiskelijoille aluksi päänvaivaa ja koska monien alojen myöhemmät opinnot nojaavat matematiikan perusopintoihin, matematiikan opiskelua käsitellään tässä omana kokonaisuutenaan. 

Matematiikka on tieteen kieli

Matematiikan opiskelua voi verrata kielten oppimiseen. Ensin tutustutaan uusiin käsitteisiin ja niiden merkityksiin ja nähdään joitakin esimerkkejä niiden käytöstä. Sen jälkeen niiden käyttöä harjoitellaan tehtävissä, ja harjoittelun myötä siirrytään pinnallisesta oppimisesta vähitellen syvällisempään ymmärrykseen siitä, milloin ja miten tiettyjä käsitteitä sovelletaan. 

Kynä ja paperi käyttöön 

Koska matematiikan kieli on visuaalinen (eikä esim. puhuttu), opiskelua tukevat erilaiset visuaalisen hahmottelun ja kirjoittamisen menetelmät. Toisin sanoen matematiikan opiskelussa tärkeät työvälineet kynä ja paperi kannattaa ottaa käyttöön. Käsin kirjoittaminen aktivoi hermoverkkoja laajemmin kuin koneella kirjoittaminen, minkä takia käsin kirjoittaminen edesauttaa oppimista ja muistamista.  

Nykyään lukio-opinnoissa käytetään enemmän ja enemmän tietokoneita myös matematiikan opiskeluun. Kaavojen kirjoittaminen ja kuvaajien piirtäminen onnistuu – mutta kankeasti – ja väliin saattaa jäädä kokonaan opiskelijan oma hahmottelu. 

Matematiikan kielessä jokaisella merkillä on oma tärkeä tarkoituksensa. Joskus opiskelijat haluavat jättää merkkejä kirjoittamatta säästääkseen aikaa, mutta on hyvä huomata, että matemaattisen lauseen merkitys voi muuttua kokonaan, jos yksittäinenkin merkki jätetään pois. Eli jokainen merkki kannattaa kirjoittaa tarkasti paperille ja laskujen välivaiheita voi kirjoittaa juuri niin monta kuin oma hahmottaminen tarvitsee. 

Ulkoa opettelua ja syvällistä ymmärrystä

Yliopistossa matematiikan opiskelussa korostuu aiempaan verrattuna uudella tavalla määritelmien ja käsitteiden ymmärrys. Tavoite ei ole ainoastaan ratkaista laskuja mekaanisesti, vaan opiskelija pyrkii myös ymmärtämään, miksi laskuja ylipäätään lasketaan ja mistä ratkaisu käytännössä kertoo. Määritelmien ymmärtäminen luo pohjan kokonaisuuksien ymmärtämiselle.

Toki matematiikan opiskelussa on aina myös tiettyjä ulkoa opeteltavia asioita. Samoin kuin kielten opiskelussa opetellaan ulkoa sanoja, jotta niitä voidaan myöhemmin käyttää, matematiikassa esimerkiksi derivoimissääntöjen ulkoa opettelu sujuvoittaa derivoimista. Kuitenkin ulkoa opeteltavaa asiaa on todennäköisesti vähemmän kuin mitä voisi kuvitella.

Erityisen tärkeää syvällinen ymmärrys on silloin, kun ohjelmisto tai laskin tekevät laskutoimitukset. Vahva perusteiden ymmärrys mahdollistaa sen, että opiskelija pystyy analysoimaan, onko saatu ratkaisu mielekäs vai ei ja miksi jokin ratkaisu toimii tai ei toimi. Toisin sanoen, opiskelijalta vaaditaan enemmän abstraktin tason ymmärrystä, analyysia ja itsenäistä ajattelua, joita taas ei ohjelmistolta tai laskimelta voi odottaa.

Perustaidot kuntoon

Matematiikan opiskelussa kannattaa panostaa vahvaan perusteiden hallintaan. Korkeakouluun tullessa voi olla, että opiskelijalla on puutteita tietyissä perustaidoissa, minkä vuoksi matematiikan peruskurssien suorittaminen tökkii. Jos peruskurssien luentojen seuraaminen on haastavaa tai et pysty juurikaan tekemään laskuharjoitustehtäviä itsenäisesti, on luultavasti paikallaan panostaa matematiikan perustaitoihin, kuten derivointiin, potenssien laskusääntöihin, murtolukujen käsittelyyn (murtolausekkeet ja sieventäminen), laskujärjestykseen, logaritmeihin ja trigonometrisiin funktioihin.

Jos on tottunut ulkoistamaan laskutoimitukset ohjelmistoille tai laskimille, voi olla vaikea luottaa omaan kykyyn hahmottaa perusteita ja löytää ratkaisuja. Tällöin on hyvä muistaa, että usein on hyödyllistä antaa aikaa konsolidaatiolle – siis sille, että aivot tallentavat ja järjestävät uutta tietoa – etenkin uutta oppiessa. Käytännössä tämä tarkoittaa taukojen pitämistä ja asioiden pohtimista rauhassa.

Toinen hankala vaihe voi olla se, jos peruskurssien suorittamisen jälkeen omissa opinnoissa on pitkä tauko ennen kuin matematiikan taitoja tarvitsee käyttää uudelleen. Kuten kaikkia muitakin taitoja, myös matemaattista taitoa tulee harjoittaa ja ylläpitää. Tauon jälkeen kannattaakin varautua palauttamaan mieleen aiemmin opittuja asioita ennen uuteen sukeltamista.

Matematiikan opiskelu rakentuu aina aiemman opitun varaan ja monet myöhemmät eri oppiaineiden kurssit rakentuvat matematiikan peruskurssien asioiden päälle. Jos perusteet hallitsee hyvin, myöhemmät kurssit eivät välttämättä tunnu sen haastavammilta. Onkin tärkeää koettaa tunnistaa, mitä oikeastaan osaa ja ymmärtää, ja pyrkiä rakentamaan uutta tietoa sen päälle. Jos vain pyrkii löytämään oikean ratkaisun laskuun ymmärtämättä miksi, mitä oikeastaan edes oppii? Hyvä uutinen on se, että matematiikkaa voi oppia, vaikka se tuntuisi joskus vaikealta.

Resursseja kertaamiseen ja taitojen vahvistamiseen 

• Yliopistolla on tarjolla . Aloita luomalla oma käyttäjätili ja tämän jälkeen pääset katsomaan tehtäviä kurssiavaimella ”Math24exe”. 
•  
•  
• voi saada apua tehtävien tekemiseen. 
• Todennäköisyyslaskennan ja tilastojen perusteita selkeästi selitettynä  
• Sivusto on englanninkielinen. 
• Stanfordin yliopiston   
• Luennoitsijoilta kannattaa kysyä kysymyksiä luentojen yhteydessä tai tarvittaessa sähköpostitse. 
• Lisäksi tekoäly voi olla hyödyllinen opiskelukaveri, erityisesti jos käyttää opiskelutilaa, jossa tekoäly ei vain anna valmiita ratkaisuja, vaan esittää kysymyksiä ja aktivoi miettimään asiaa itse.

�ձ���ä���� on mullistanut hyvin nopeasti opiskelijoiden ja opettajien arkea. Niin opiskelijalle kuin opetushenkilökunnalle on tarpeen kysyä, miten tekoälyä voi hyödyntää tavalla, joka aidosti mahdollistaa oppimista. Oma ajattelu on keskeistä oppimisessa, joten on pohdittava, miten tekoäly voi tukea ja laajentaa ajattelua sen sijaan, että se korvaa ajatustyön.

Monet opiskelijat kokevat hyödylliseksi sen, että tekoälyltä voi kysyä apua juuri niin usein kuin tarvitsee, ja erilaiset tekoälytuutorit voivat olla avuksi itsenäisessä opiskelussa. �ձ���ä���� voi auttaa vieraalla kielellä opiskeltavien materiaalien ymmärtämisessä, suuren kirjallisen projektin suunnittelemisessa ja kirjoittamisen kynnyksen madaltamisessa �����ä kieliopin ja kirjoitusvirheiden tarkistamisessa.

Yksi tekoälyn hyödyistä on rutiininomaisten tehtävien tekeminen nopeammin kuin mihin ihminen pystyy. Parhaassa tapauksessa tekoäly voi siis vapauttaa aikaa ja keskittymistä luovaan ajattelutyöhön, kun samanlaisina toistuvat tehtävät voi automatisoida.

Toisaalta on hyvä muistaa, että oppiminen vaatii toistoa, ponnistelua ja aktiivista prosessointia. �ձ���ä����n käytön yksi piilevä haitta opiskelulle ja oppimiselle voikin olla se, että opiskelijalta jää väliin oma tiedon prosessointi ja tiedon sisäistämisen ja ymmärtämisen eteen tehtävä työ. Kursseihin sisältyvät työläät tehtävät, kuten esimerkiksi ryhmätyöt, esseet, lasku- tai koodaustehtävät on suunniteltu niin, että opiskelija joutuu prosessoimaan opiskeltavia asioita, mikä voi olla joskus hyvin vaivalloistakin.  Tehtävissä pyydetyt tuotokset itsessään eivät ole tärkein pointti, vaan nimenomaan se, millaista omaa ajattelua ja prosessointia niiden tekeminen vaatii.

�ձ���ä����n tuottama informaatio on jo niin valmiissa muodossa, että opiskelija ei välttämättä teekään juuri ollenkaan sellaista ajatustyötä, jota aito oppiminen edellyttää. Taitavakin opiskelija voi huomaamattaan tehdä itselleen haittaa turvautumalla liialti tekoälyn käyttöön. Lyhyellä aikavälillä voi tuntua, että oma opiskeleminen tehostuu. Pitkällä aikavälillä taas voi olla, että opiskelijan sisältöosaaminen �����ä taito arvioida, mikä tietosisältö on oleellista ja mikä ei, heikkenee.

Erityisesti laajat kielimallit perustuvat tilastollisiin todennäköisyyksiin – siis yksinkertaistettuna siihen, mikä sana esiintyy todennäköisimmin toisen sanan jälkeen –joten niiden tuottamat tekstit ja vastaukset vievät kohti keskiarvoja eivätkä suinkaan kohti tarkinta ja asiantuntevinta ymmärrystä. Tämän takia, jos laajoille kielimalleille pohjautuvia tekoälysovelluksia haluaa käyttää opiskelun ja oppimisen tukena, on todella tärkeää kysyä tarkkoja kysymyksiä.

On myös tärkeää pitää mielessä, että tekoäly yrittää tuottaa juuri sitä mitä pyydetään – vaikka pyyntö perustuisi väärille olettamuksille. Jos pyydät tekoälyä selittämään asiayhteyksiä, se tekee niin, vaikka se joutuisikin hallusinoimaan nämä yhteydet. Faktantarkastus ja toisaalta tekoälylle annettavien promptien faktapitoisuus ovat siis edelleen opiskelijan omalla vastuulla. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että opiskelijat suhtautuvat tekoälyn tuottamaan tekstiin yleisesti melko kritiikittömästi. Kriittisen ajattelun ja lähteiden tarkistamisen tärkeys korostuukin tekoälyä käytettäessä jopa aiempaa enemmän.

Opiskelijan oma suhtautuminen ja lähestymistapa opiskeltavaan asiaan ja oppimismenetelmiin – siis myös tekoälyn käyttöön – määrittää pitkälti sitä, miten hän oppii. Jos opiskelija pyrkii asioiden syvälliseen ymmärtämiseen, hän myös todennäköisemmin käyttää tekoälyä tavalla, joka tukee syvällistä oppimista.

Lue lisää vinkkejä tekoälyn käyttöön liittyen täällä.

Korkeakoulujen, kuten kaikkien muidenkin asiantuntijayhteisöjen, tavoite on yhteisen tietopääoman rakentaminen, yhteisten ongelmien ratkaiseminen �����ä uuden tiedon ja ajatuksien tuottaminen. Yliopisto-opiskelijan ei kannatakaan keskittyä vain omien tietojen ja taitojen lisäämiseen vaan opetella asiantuntijatyössä tarvittavia tiedon rakentamisen taitoja. Mitä haastavammista ongelmista on kyse, sitä enemmän aivoja niiden ratkaisemiseen tarvitaan.

Yhdessä tekemisestä on hyötyä myös yksilölle: muiden tuella voimme oppia sellaisiakin asioita, joihin omat taidot eivät yksin riitä. Ja toisaalta muiden opettaminen on yksi parhaita oppimistavoista ja parantaa erityisesti pitkäkestoista oppimista. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että opettaminen vaatii asian aktiivista muistista palauttamista ja prosessointia. Muille opettaminen voi tuoda myös mukavaa vaihtelua yksin opiskeluun. Esimerkiksi ison kurssikirjan voi jakaa ryhmän jäsenten kesken osiin ja kukin opettaa oman osuutensa toisille. Näin voi edistää oppimista, keventää työtaakkaa ja tehdä opiskelusta antoisampaa.

����ä�ٲ�ö�ٲ�����dz�

Yliopistossa tehdään verrattain paljon ryhmätöitä. Ryhmätyöt herättävät monenlaisia tunteita ja niihin voi liittyä erilaisia uskomuksia, jotka vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme ja osallistumme ryhmätöihin. Muistele erilaisia kokemuksiasi ryhmätöistä. Mitkä ovat olleet parhaita ja toisaalta huonoimpia kokemuksiasi? Miksi jotkut ryhmätyöprojektit ovat sujuneet hyvin ja toiset eivät?

Aina, kun ollaan tekemisissä ihmisten kanssa, ollaan tekemisissä myös tunteiden kanssa – siis myös ryhmätyöprojekteissa. Jos ryhmän jäsenet eivät ole entuudestaan tuttuja, voi ottaa aikansa ennen kuin ryhmän jäsenet oppivat luottamaan toisiinsa. Toisaalta tutustumiseen ja luottamuksen rakentamiseen kannattaa myös panostaa tietoisesti, sillä tämä edesauttaa projektin sujumista. Kun ryhmän ilmapiiri on avoin ja turvallinen, ryhmän jäsenet uskaltavat tuoda ajatuksiaan ja ideoitaan esille, kysyä tarvittaessa apua ja kommunikoida rehellisesti haasteistaan.

Ryhmätyöprojektien alussa kannattaa myös käyttää hetki aikaa siihen, että ryhmän kesken sovitaan toimintatavoista ja keskustellaan tavoitteista. Jos ryhmän jäsenillä on hyvin erilaisia motivaatiotasoja ja tavoitteita projektin suhteen ja jos asiasta ei keskustella avoimesti, projektin edetessä on odotettavissa hämmennystä ja kitkaa. Avoimen keskustelun kautta voidaan sopia tavoitteista, joihin koko ryhmä pystyy sitoutumaan ja toisaalta motivoituneimmat opiskelijat voivat koettaa myös innostaa muita mukaan.

Rooleja kannattaa jakaa tietoisesti ja vastuurooleja voi myös kierrättää. Näin voidaan varmistaa tasapuolinen kohtelu. Joskus ryhmissä käy niin, että itsevarma opiskelija ryhtyy projektin vetäjäksi eikä välttämättä huomaa ottavansa tilaa muilta. Ujolla opiskelijalla taas saattaa olla paljonkin hyviä ajatuksia, mutta hän ei uskalla tuoda niitä esiin. Aktiivinen kuuntelu, muiden rohkaisu ja kysymysten kysyminen �����ä aktiivinen osallistuminen ja yhteiseen työskentelyyn osallistuminen ovat kaikki tärkeitä ryhmätyötaitoja.

Lähes kaikissa ryhmissä tulee eteen myös konflikteja. Konfliktit itsessään eivät ole huono asia – ne voivat saada aikaan tarpeellista muutosta ja auttaa ryhmää löytämään ratkaisuja. Mutta jos konflikteja ei käsitellä, vaan tunteita padotaan ja tilanteista vetäydytään tai erimielisyydet, turhautuminen ja pettymys ilmaistaan passiivis-aggressiivisesti, konflikti voi pysäyttää koko projektin etenemisen. Konfliktitilanteissa oleellista onkin kaikkien näkemysten ja tunteiden kuunteleminen, eriävien näkemysten tunnistaminen, aktiivinen ongelmanratkaisu ja ryhmän yhteisen edun priorisoiminen.

Tutustu kattavaan tiimityön työkalupakkiin täällä. Materiaali sopii erityisen hyvin monialaisille tiimeille mutta harjoituksia voi hyödyntää mihin tahansa ryhmäprojektiin.

Opintojen aikana jokainen opiskelija todennäköisesti kohtaa hetkiä, kun jonkin asian oppiminen tuntuu haastavalta. Tällöin kannattaa rohkeasti kääntyä opiskelukavereiden, opettajien tai ohjaajien puoleen. Monet asiat voivat olla liian vaikeita oppia yksin, ja siksi yliopistolla on esimerkiksi laskutupia, joissa voi saada apua laskutehtäviin. On tärkeää muistaa, että laskutuvissa käyminen tai avun pyytäminen ei tarkoita, että olisit epäonnistunut. Kyky pyytää apua on pikemminkin tärkeä taito.

Vaikka avun pyytäminen saattaa joskus tuntua siltä, että vaivaa muita, se on usein merkki luottamuksesta auttajaa kohtaan. Auttaja saa myös samalla mahdollisuuden syventää omaa osaamistaan. Hyväntahtoisuudesta kumpuava toisten auttaminen vahvistaa myös auttajan sisäistä motivaatiota.

Myös palaute on eräänlainen avun muoto. Palautteen kautta opettajat pyrkivät auttamaan opiskelijoita eteenpäin ja kehittymään. Palaute kertoo, mikä sujuu jo ja mihin kannattaa keskittyä seuraavaksi.

Joihinkin tutkintoihin sisältyy julkisia palautetilaisuuksia, jotka ymmärrettävästi voivat herättää monenlaisia reaktioita. Nämä reaktiot riippuvat �����ä palautteen antajasta että vastaanottajan suhtautumisesta. Näissä tilaisuuksissa kannattaa muistaa, että palaute liittyy aina tehtyyn työhön – ei henkilöön työn takana.

Opiskelija pääsee myös itse antamaan paljonkin palautetta opintojensa aikana esimerkiksi kursseihin liittyen. Myös toisille opiskelijoille voi olla tarpeen antaa palautetta vaikkapa ryhmätöissä.

Rakentavan palautteen periaatteet:

• Kysy ensin, mitä ihminen itse ajattelee suorituksestaan, ja kuuntele hänen näkemystään. 
• Kerro positiiviset asiat ensin selkeästi ja rehellisesti. Positiivisten asioiden huomioiminen luo yhteistä näkemystä ja auttaa vastaanottamaan kriittisen palautteen. 
• Anna palautetta tuotoksesta tai toiminnasta. Palautteen tulee aina kohdistua tuotokseen tai toimintaan, ei henkilön ominaisuuksiin tai piirteisiin. 
• Esitä kriittiset kommentit täsmällisesti ja rakentavasti, mielellään kysymyksen muodossa, esim. ”voisiko tätä esittämäsi ideaa vielä tarkentaa käytännön esimerkkien avulla?” 
• Anna toisen päättää miten hän ottaa palautteen huomioon

Opiskeluaika tarjoaa paljon mahdollisuuksia tutustumiseen ja verkostoitumiseen. Verkostoista voi olla tukea ja apua paitsi opiskelussa, myös myöhemmin työelämässä.

Joskus opiskelijat kokevat paineita siitä, että pitäisi osata olla kaikenlaisissa sosiaalisissa tilanteissa kuin kala vedessä ja hankkia suuria kaveriporukoita käden käänteessä. On tärkeää muistaa, ettei sosiaalisuus tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Myös ujo tai muuten vain viihtyy pienemmissä porukoissa viihtyvä ihminen voi olla hyvinkin sosiaalinen ja taitava verkostoituja.

Verkostoitumisen tarkoitus ei ole se, että oppii tuntemaan valtavan määrän ihmisiä. Pointti on siinä, että voi löytää juuri ne uudet tuttavuudet, joiden kanssa synkkaa hyvin, tai joiden kanssa on vaikkapa samansuuntaisia ajatuksia tulevia projekteja varten.

Verkostoitumista voi edistää osallistumalla mentorointiohjelmiin. Career Design Lab järjestää vuosittain mentorointiohjelman maisteri- ja tohtoriopiskelijoille. Lisäksi Aalto International Talent Program, joka on suunnattu kansainvälisille opiskelijoille, toteutetaan kerran vuodessa.