Aallon uutisia aiheesta
Giiguulen Enkhsaikhan: Ympäristöystävällisempiä tekstiilejä hemiselluloosan avulla
Aalto-yliopiston väitöskirjatutkijan esitys hemiselluloosasta sai kolmannen palkinnon Marcus Wallenbergin säätiön nuorten tutkijoiden tapahtumassa marraskuussa.
Tuloerot kasvaneet lähes puolella maailman väestöstä – aiempaa tarkempi aineisto paljastaa myös alueellisia onnistumisia
Taloudellisen eriarvoisuuden mittaamisessa on vakavia puutteita eri puolilla maailmaa.
Muutoksia ACRISin koulutustietoihin
Teemme muutoksia ACRISin koulutustietojen hallintaan. Vanha lähdedata koulutustiedoista poistetaan, mikä auttaa poistamaan mahdolliset tuplatiedot.
Tutkimus: Puu on betonia edullisempi rakennusmateriaali, kun myös päästöt hinnoitellaan
Myrskylän hirrestä rakennetun koulun ja liikuntahallin kustannuksia verrattiin betonivaihtoehtoon – ja puu osoittautui selvästi edullisemmaksi, kun päästöille annettiin rahallinen arvo.
Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti: Kelpoisia varhaiskasvatuksen opettajia on keskimäärin enemmän parempiosaisilla alueilla
Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti pureutuu koulutuksen segregaatioon pääkaupunkiseudulla ja nostaa esiin kunnille kriittisiä kysymyksiä.
Suomen uusin tiedesatelliitti Foresail-1p laukaistiin matkaan – tuottaa tietoa muun muassa avaruussäästä
Uusin suomalainen tiedesatelliitti laukaistiin onnistuneesti matkaan Transporter-15-mission kyydissä Kaliforniasta Vandenbergin avaruustukikohdasta perjantaina 28. marraskuuta illalla Suomen aikaa.
Paradigman muutos: koneoppiminen muuttaa materiaalitieteen tutkimusta atomitasolla
Apulaisprofessori Miguel Caron tutkimusryhmä hyödyntää koneoppimista materiaalien mallintamisessa. Tutkimus nopeuttaa uusien, kestävämpien teknologioiden kehittämistä.
Tutkimus eduskuntavaaleista paljastaa: Valtaapitävät jakautuvat jyrkemmin kuin kansa
Twitter-aineisto paljastaa, että määrällisesti pieni eliitti vaikuttaa mielipiteiden jakautumiseen suhteettoman paljon.
Aalto Slushissa: luovaa muotoilua ja uusia innovaatioita
Aallon Slush-näyttelyssä esillä oli muotoilupohjainen Bubbles with Benefits -materiaali-innovaatio. Näyttely korosti myös muotoilun merkitystä teknologisten innovaatioiden vauhdittajana.
Muistathan huomioida e-aineistojen käyttöehdot
Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja tutkijoiden käyttöön on hankittu laaja valikoima elektronisia aineistoja. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki Aalto-yliopiston oppimiskeskuksen hankkimien aineistojen käyttö on käyttöehtojen alaista.
Nesslingin säätiöltä rahoitusta kestävyysmurroksen vauhdittamiseen – mukana tutkijoita Aallosta
Tutkijat Mari Keski-Korsu, Elina Määttänen ja Johanna Ahola-Launonen saivat tutkimushankkeilleen rahoitusta.
Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää mikroelektroniikasta
Ilman mikroelektroniikkaa maailma pysähtyisi, sanoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun dekaani Jussi Ryynänen. Kävimme läpi viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää mikroelektroniikasta.
Viisi asiaa, jotka jokaisen kuluttajan on hyvä ymmärtää sähkön kysynnästä ja tuotannosta
Työelämäprosessori Iivo Vehviläinen kertoo, miksi tuulien armoille heittäytyminen voi olla avain vakaampaan tulevaisuuteen.
Voiko teknologia pelastaa meidät kestävyysmurroksessa? Viisi asiaa, jotka kaikkien olisi hyvä ymmärtää tekno-optimismista
Akatemiatutkija Johanna Ahola-Launonen varoittaa meitä ratkomasta kestävyyskriisiä yksinomaan teknologialla – ja kertoo, miksi niin mieluusti tekisimme juuri näin.
Tutkimus: Luotettava sähkö ei ole enää itsestäänselvyys – vihreä siirtymä saattaa tarvita fossiilista varavoimaa
Suomen sähköjärjestelmä on ollut poikkeuksellisen luotettava, mutta näin ei välttämättä ole enää tulevaisuudessa. Aalto-yliopiston tuore tutkimus varoittaa, että ilman lisäpanostuksia joustavaan tuotantoon ja kysynnän hallintaan sähkön toimitusvarmuus voi heiketä merkittävästi jo 2030-luvulla.
Koodata vai eikö koodata? Python vai R? Vai sittenkin ChatGPT?
Onko ohjelmointitaito menneisyyttä generatiivisten tekoälytyökalujen aikakaudella? Ei suinkaan! Tule mukaan kursseille!
Tutkimusaineiston julkaiseminen tutkimusartikkeleiden yhteydessä
Tieteelliset lehdet vaativat enenevässä määrin ns. tutkimusdatan saatavuuslausuntoja (data availability statements). Ne sisältävät tiedot siitä, mitä dataa on saatavilla, mistä se löytyy ja datan mahdolliset käyttöehdot.
Kuka julkaisee avoimet julkaisumme?
Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijat suosivat julkaisemista suurten kustantajien kirjoittajamaksullisissa avoimissa lehdissä. Kirjoittajille maksuttomissa avoimissa lehdissä kustantajana on usein yliopisto tai tieteellinen seura.
Professori Tuuli Mattelmäki: “Oivallus syntyy usein yllätyksen kautta”
Muotoilun professori tutkii, miten luovat ja empaattiset työtavat voivat edistää yhteiskunnallista muutosta ja ekososiaalista kestävyyttä.
Hiilipohjaiset radikaalit ovat tulevaisuuden aurinkokennoteknologiaa
Kansainvälisen tutkimusryhmän löydös on merkittävä askel kohti kevyitä, joustavia ja energiatehokkaita aurinkokennoja.