911

1840 hakutulosta Uutinen, Kauppakorkeakoulu

Henkilöstöviikko Puolassa: Kohti yhteisiä oppimisekosysteemejä

Wrocław University of Science and Technology kutsuu akateemista ja hallintohenkilöstöä eri puolilta Eurooppaa Henkilöstöviikko -tapahtumaan marraskuussa. Nelipäiväinen ohjelma keskittyy käytännön yhteistyöhön sekä yhteisten koulutusaloitteiden suunnitteluun ja toteutukseen.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Ryhmä puhuu pienelle yleisölle. Valkotaulu, värikkäitä kyniä pöydällä. Vihreitä ja oransseja tuoleja pöydän ympärillä.

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita merkittävistä kestävyysteoista

Dean’s Impact Award -palkinnoilla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen ja Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.
Yliopisto
Julkaistu:
Dean's Impact Award, School of Business

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Suomi tarvitsee uudistajia kasvuyrityksiin ja vakiintuneille aloille

Koulutetut ihmiset tuovat arvokkaan panoksensa yhteiskunnan uudistamiseen, Niemelä sanoi yliopiston lukuvuoden avajaispuheessaan.

Yliopisto
Julkaistu:
Lukuvuoden 2025-2026 avajaisten akateeminen kulkue matkalla avajaisjuhlaan.

Aalto-professori Otto Toivanen: “Parasta on, kun löytää jonkin kiinnostavan ongelman ja kenties vielä jonkin tavan vastata siihen”

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Otto Toivanen nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa 2. syyskuuta 2025.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Taloustieteen professori Otto Toivanen

Aaltolaisia palkittiin lukuvuoden avajaisissa

Aallon satelliittitutkimuksen uranuurtajat palkittiin ensimmäistä kertaa jaetulla innovaatiopalkinnolla.
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto
Julkaistu:
Neljä palkittua henkilöä tummiin pukeutuneina vastaanottamassa kukkakimppuja lukuvuoden avajaisissa.

Ehdota Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnonsaajaa

Palkinto myönnetään vuosittain tiimeille, jotka tarttuvat ainutlaatuisiin haasteisiin ja pyrkivät kestävään arvon luomiseen ja erinomaiseen toimintaan. Ehdota palkinnonsaajaa 24.9. mennessä!
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Aalto Pioneering Excellence Award 2023 photos by Mary-Ann Alfthan and Mikko Raskinen.jpg

Maata pitkin maailmalle? Vähemmän päästöjä, enemmän elämyksiä

Minna Halme ja Hanne Savolainen kertovat, miksi he päättivät matkustaa konferenssiin muulla tavoin kuin lentäen.
Yliopisto
Julkaistu:
junaraide

Mukana matkassa: Tuulivoimalan vanha siipi sai uuden elämän

Aalto-yliopistosta ponnistanut Reverlast tekee käytöstä poistettujen tuulivoimaloiden siivistä vuosikymmeniä meressä kestäviä laitureita. Niistä ensimmäinen kelluttaa sympaattista yhteisösaunaa kampuksen rannassa.
Aalto Magazine
Julkaistu:
Veden äärellä seisova henkilö, jolla on päällään uimahousut.

911 Magazine tarkastelee muutoksen tekoja

Syyskuun numero nostaa esiin ihmisiä ja ideoita, jotka rikkovat rutiineja ja synnyttävät muutosta – tieteestä rakentamiseen, ruoasta uusiin materiaaleihin.
Aalto Magazine
Julkaistu:
Henkilö lukee lehteä, kaksi muuta kopiota lasipöydällä, taustalla ruskea sohva, jossa on tyynyjä.

Keskon ja Aallon yhteisprojektissa tutkittiin Retail median kehitystä suunnaten katse sekä arkeen että ostohetkeen

Kesko sai opiskelijaprojektista ulkopuolisen näkökulman mainostaja-asiakkaidensa odotuksiin, tarpeisiin ja medioiden tuotekehitykseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Opiskelijat lavalla, jolla he esittelivät työnsä tuloksia K-ryhmän vieraille.

Rahaa opiskelijoiden hyvinvointiin: kerro, mihin käyttäisit 14 000 euroa!

Jätä ehdotuksesi 21.9.2025 mennessä osallistavan budjetoinnin hankkeeksi parantamaan opiskelijoiden hyvinvointia kampuksella. Ideoista äänestetään voittaja vielä syksyn 2025 aikana.
Kampus, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Kolme reppuselkäistä ihmistä seisoo vuokrapyörien vierellä punatiilisen rakennuksen ulkopuolella.

Presidentti Sauli Niinistö: ”Tulevaisuus on parempi kuin miltä se juuri nyt näyttää”

Kansleri Jaakko Hongon nimeä kantavaan tilaisuuteen Aalto-yliopisto Töölöön saapui noin 600 kutsuvierasta ja alumnia.
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto
Julkaistu:
Presidentti Sauli Niinistö

Yliopiston järjestyssäännöt astuvat voimaan 1.9.2025

Järjestyssäännöt edistävät turvallista ja saavutettavaa ympäristöä kaikille yhteisön jäsenille ja vierailijoille.
Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Suuret valkoiset kirjaimet 'A!' puisella laiturilla, jota ympäröivät korkeat ruovikot. Taustalla järvi ja puita.

Alumni Maija Itkonen muotoilee ruokaa ja yrityksiä: ”Haluan tehdä asioita, joihin voin suunnata intohimoni”

Onego Bion toimitusjohtaja Maija Itkonen tunnetaan Nyhtökaurasta ja nyt myös ilman kanoja valmistetusta kananmunaproteiinista. Hän uskoo, että maailma muuttuu paremmaksi bisneksen kautta.
Aalto Magazine
Julkaistu:
Henkilö seisoo sisätiloissa valkoisen tason ääressä korkeiden ikkunoiden edessä, yllään mustat vaatteet ja kengät.

Eurooppalaista EDI-osaamista edistämässä

CKIR osallistui eurooppalaiseen projektiin, joka edistettiin EDI-osaamista. Projektissa luotiin oppimateriaaleja, järjestettiin kursseja ja tuettiin opiskelijoiden harjoittelua.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Three happy students working together

Salla Vainio on nimitetty Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön toimitusjohtajaksi

Hän seuraa tehtävässä Arto Mäenmaata.
Nimitykset
Julkaistu:
Salla Vainio

Ehdota kampuksen kestävän kehityksen sankaria 2025!

Jätäthän ehdotuksesi pian, kestävän kampuksen sankaria etsitään jälleen!
Kampus
Julkaistu:
Sustis champion logo

Alumni Ella Ahmas: ”Euroopan komissiolle töihin pääseminen oli hieno juttu ja uskoisin, että nuorempi Ella olisi minusta tosi ylpeä”

Kansainvälisen liiketoiminnan ja johtamisen maisteriohjelmassa opiskellut Ella Ahmas löysi työharjoitteluista saamansa kokemuksen avulla oman juttunsa ja päätyi Euroopan komissiolle töihin nykyiseen tehtäväänsä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Alumni Ella Ahmas

Rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen

Pääkaupunkiseudun tiedeyhteistyön tutkimushankkeiden uudella hakukierroksella keskitytään kaupunkikehityksen sekä työllisyyden tutkimukseen. Hakuaika päättyy 12.9.2025.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kukkaniitty Töölönlahdella

Alumni Laura Suomalainen: ”Minua puhutteli ajatus siitä, että olisi aina elämä mukana ja voisi muuttaa paikasta toiseen.”

Laura Suomalainen oli pitkään haaveillut ”Vanlifestä”, kunnes lähtö vaihto-opiskelemaan Norjaan sysäsi haaveen rattaat liikkeelle. Nykyään hän matkustaa ympäri Eurooppaa omassa pakettiautossaan ja tekee etätöitä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Alumni Laura Suomalainen lumisilla vuorilla vaeltamassa.