Alumni Tuomas Paananen: ”Moni polku johtaa takaisin opintoihin”
Vihtiläislähtöinen Tuomas Paananen tiesi jo nuorena, että haluaisi yrittäjäksi.
Kasvun avaimet: Kansainvälistyminen tuo Suomeen osaamista, innovaatioita ja talouskasvua
Osaaminen on tulevaisuuden tärkein polttoaine, jota Suomi tarvitsee yhä enemmän myös ulkomailta. Aalto ja VTT ovat kansainvälistyneet vauhdilla, mutta osaajien juurruttamisessa Suomeen on vielä parannettavaa.
Tutkimus: Yrittäjyys tarjoaa naisille mahdollisuuden voimaantumiseen uran loppuvaiheessa
Ikääntyneet naiset, joilla on vähemmän työllistymismahdollisuuksia, voivat kääntää ikänsä eduksi.
Aalto-yliopiston meritekniikka ylsi 27. sijalle maailmassa
Seitsemän Aallon alaa sijoittui sadan parhaan joukkoon arvostetun ShanghaiRankingin arvioinnissa.
Nesslingin säätiöltä rahoitusta kestävyysmurroksen vauhdittamiseen – mukana tutkijoita Aallosta
Tutkijat Mari Keski-Korsu, Elina Määttänen ja Johanna Ahola-Launonen saivat tutkimushankkeilleen rahoitusta.
Esteettömät reitit Aalto Space -sovellukseen
Voit valita myös esteettömän reitin kampuksella navigointiin.
”Turvallisuus syntyy luottamuksesta ja yhteistyöstä”
CKIRin johtaja Ilkka Lakaniemi puhui Aalto EE:n ja Finnsecurity ry:n järjestämässä turvallisuusjohdon verkostotilaisuudessa torstaina 13. marraskuuta.
Viisi asiaa, jotka jokaisen kuluttajan on hyvä ymmärtää sähkön kysynnästä ja tuotannosta
Työelämäprosessori Iivo Vehviläinen kertoo, miksi tuulien armoille heittäytyminen voi olla avain vakaampaan tulevaisuuteen.
Tutkimushanke osoittaa, että luovuus on paitsi mitattavissa, myös ratkaiseva kilpailuetu – katseet kääntyvät nyt johtajiin
Luovuus tarjoaa keinon nähdä ongelmat uudesta näkökulmasta ja löytää ratkaisuja, joita ei muuten syntyisi.
Jo reilusti yli tuhat opiskelijaa on saanut Ilkka Kontulan säätiön myöntämän stipendin
Stipendit ovat palkinto hyvin tehdystä työstä ja ne voivat myös lisätä motivaatiota opiskeluun.
Kierrätyskampanja päättyy - työ jatkuu!
Koko yliopiston laajuinen kierrätys- ja lajittelukampanja päättyi syyskuun 2025 loppuun.
Voiko teknologia pelastaa meidät kestävyysmurroksessa? Viisi asiaa, jotka kaikkien olisi hyvä ymmärtää tekno-optimismista
Akatemiatutkija Johanna Ahola-Launonen varoittaa meitä ratkomasta kestävyyskriisiä yksinomaan teknologialla – ja kertoo, miksi niin mieluusti tekisimme juuri näin.
Tutkimus selvitti: Luovuus on kilpailuetu, jota voi johtaa ja mitata
Monitieteinen Luova loikka -hanke on selvittänyt, miten luovuutta voidaan tunnistaa, kehittää, mitata ja johtaa – ja millainen vaikutus luovuudella on liiketoimintaan ja koko yhteiskuntaan.
Professori Max Finne on nimitetty Kauppakorkeakoulun MBA-koulutuksen varadekaaniksi
Varadekaanin tehtävänä on kehittää edelleen kansainvälisesti akkreditoituja MBA-, EMBA- ja DBA-ohjelmia sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
65 vuotta kurssitapaamisia
73 vuotta sitten opintonsa Helsingin kauppakorkeakoulussa aloittanut vuosikurssi -52 on tavannut säännöllisesti jo vuosikymmenten ajan.
Suomen Messusäätiöltä 3,1 miljoonan euron lahjoitus Aalto-yliopistolle elämys- ja tapahtumaliiketoiminnan professuuriin
Lahjoitusprofessuuri sijoittuu Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitokselle.
Aalto 2040 – jaa näkemyksesi tulevaisuudestamme
Mitä koulutuksemme ja tutkimuksemme pitkän aikavälin kehittämisessä tulisi huomioida? Jaa näkemyksesi viimeistään 12. marraskuuta!
Dean’s List -stipendin saavat loistavasti opinnoissaan menestyneet kauppatieteiden opiskelijat
Kauppakorkeakoulun dekaani jakaa Dean's List -stipendejä joka syksy.
Rehtori Ilkka Niemelä alumneille: ”Aallossa uskallamme unelmoida – ja myös tehdä”
Aalto Alumni Weekend 2025 kokosi yhteen 1 400 alumnia.
Alumni Nina Zhao: Uteliaisuus on vienyt minut pitkälle
Global Management -maisteriohjelmasta valmistunut Nina Zhao työskentelee EY:n People Advisory Services -tiimissä New Yorkissa.