Lue tuoreimmat tutkimusuutiset
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi
Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.
Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan
Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Avustajakoira tulkitsee sanattomasti hoivaamansa ihmisen tarpeita
Tuore tutkimus osoittaa, että avustajakoirat eivät vain auta ihmisiä käytännön tehtävissä, vaan osallistuvat aktiivisesti hoivaan.
Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon
Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.
EU:n Horisontti-rahoituksen saanut VOPUS-hanke tutkii virtuaalisen kulttuurin tulevaisuutta
Hanke tutkii virtuaalisen Operaland-alustan kautta kulttuuriin kohdistuvia pitkäaikaisia vaikutuksia, kun aikaa vietetään enemmän virtuaalisissa ympäristöissä.
Suomen ELLIS-instituutti tuo koneoppimisen uusia perusteita käytäntöön
Korkealle tähtäävä tutkimus, perustamallit terveydenhuoltoon ja tekoäly TKI-toimintaan
Tieteen äänen on pakko kuulua yhteiskunnassa – mutta miten?
Luottamus tieteeseen on laskenut Suomessa lähes kymmenen prosenttiyksikköä kahdessa vuodessa.
Tutustu startuppiimme: Proteins.1 tähtää läpimurtoon sairauksien varhaisessa tunnistamisessa
Biotekniikka-startup Proteins.1 kehittää teknologiaa, joka voi mahdollistaa sairauksien, kuten syövän, tunnistamisen kuukausia tai jopa vuosia nykyistä aiemmin. Ratkaisuna on yksittäisten proteiinien havaitseminen verinäytteestä.
Liikkuvat työkoneet sähköistyvät vauhdilla – uusi tutkimusympäristö tukee teollisuuden tuotekehitystä
Liikkuvien työkoneiden kehitys- ja testauslaitteisto LEMMI tukee alan sähköistymistä ja vahvistaa tutkimuksen ja teollisuuden yhteistyötä.
Tutkimus paljastaa, missä näätä, kärppä ja lumikko viihtyvät – elinympäristöt kartoitettiin ensimmäistä kertaa koko Suomessa
Kartoitus auttaa suojelemaan näätäeläimiä, joiden kannat ovat kutistuneet merkittävästi eri puolilla Suomea.
Rakennusyritysten on välttämätöntä satsata tekoälyyn
Antti Ainamon mukaan tekoäly auttaa yhä useammin rakennusalan yrityksiä ennakoimaan ongelmat ennen kuin ne paisuvat – ja toisinaan jo ennen kuin niitä edes syntyy.
Tule uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi toukokuussa 2026
lmoittaudu uusien tohtoriopiskelijoiden tutoriksi orientaatiopäiville!
Uuvuttaako puhelimen selailu? Tekoälymalli simuloi nyt fyysistä ponnistelua
Älypuhelinten keräämät lokit kertovat, mitä kohtia näytöstä käyttäjät napauttavat ja pyyhkäisevät. Nyt tutkijat ovat kehittäneet tekoälymallin, joka simuloi näihin liikkeisiin liittyvää tuki- ja liikuntaelimistön rasitusta.
Uusimmat professorinimitykset Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa
Aalto ARTSiin nimitetyt professorit syyskuusta 2024 lähtien.
Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin
Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta
Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Tutkijat parantavat mikrokäsittelyn saavutettavuutta
FilMBotin tarkoitus on madaltaa tarkkuustyön kynnystä koulutuksessa, tutkimuksessa ja mikrokokoonpanossa