911

Ajankohtaista yhteistyöstä

1533 hakutulosta Uutinen, Urat, ۳ٱ𾱲ٲö, Lahjoitukset, yritysyhteistyö

Professori Ranja Hautamäki: ”Monimuotoinen kaupunkiluonto on keskeinen tekijä hyvinvoinnin ja hiilinielujen lisäämiseksi”

Maisema-arkkitehtuurin professori ratkoo ilmastonmuutoksen hillintää ja kaupunkiluonnon hiilinieluja koskevia kysymyksiä.
Nimitykset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Nainen rannalla tuulisella säällä hymyilee, taustalla meri kuohuaa

Helsingin Metalliteollisuuden Piiriyhdistys lakkauttaa toimintansa ja lahjoittaa varansa omistajuuteen

Perheyrityksiä edustavat hallitusjäsenet toivovat, että toimintaympäristö olisi pienempienkin yritysten omistajille kannustava.
Yliopisto
Julkaistu:
Helsingin Metalliteollisuuden Piiriyhdistyksen hallitus Kauppakorkeakoululla

Marsin sää vaihtelee rajusti, mutta sen ilmasto ei ole muuttumassa

Väitöstutkimuksessaan Henrik Kahanpää myös kyseenalaistaa Marsin pölypyörteisiin liittyvän vallitsevan käsityksen. Tutkijana hän toivoo, että ihminen ei koskaan menisi Marsiin.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
NASAn Curiosity-mönkijä kuvaama pölypyörre Marsin Gale-kraatterissa. Kuvankäsittely: Henrik Kahanpää. Alkuperäinen kuva: NASA / JPL-Caltech

Uusi tohtorikoulutusohjelma keskittyy radioaaltojen energiatehokkuuteen

Nokian lahjoitus Aalto-yliopistolle kohdistuu tulevaisuuden matkaviestinjärjestelmiin ja erityisesti laitekehityksen tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
 Tutkimustyössä hyödynnetään Aalto-yliopiston radiokaiutonta huonetta Otaniemessä. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Kristo Ovaska on Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumni 2022

”Laaja-alaiselle osaamiselle on työmarkkinoilla suurta kysyntää”, sanoo Kristo Ovaska.
Nimitykset
Julkaistu:
Kristo Ovaska, Kauppakorkeakoulun Vuoden Alumni 2022

Merja Penttilälle tieteen akateemikon arvonimi

Penttilä on tutkimuksessaan erikoistunut solutehtaisiin eli eläviiin mikrobeihin, joiden toimintaa muokataan siten, että ne tuottavat biopohjaisia tuotteita esimerkiksi energia-, terveys- ja materiaalisovelluksiin.

Aalto-yliopiston osa-aikainen professori Merja Penttilän ala on bioteknologia ja synteettinen biologia. Hän on erittäin ansioitunut tieteenharjoittaja, joka on tehnyt uraauurtavaa työtä tutkimusalueellaan. Hänen työllään on myös monimuotoista laajempaa merkitystä yhteiskunnan eri osa-alueilla ja maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemisessa.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Merja Penttilä

Aalto-yliopisto käynnistänyt elämänlaajuiseen oppimiseen keskittyvän yritysyhteistyön Muratan kanssa

۳ٱ𾱲ٲön tuloksena syntyi sivusto, johon on koottu Murata Electronicsin työntekijöille valikoituja kursseja.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
People in a meeting discussing excitedly.

Kemian tekniikan korkeakouluun nimitetään kaksi uutta professoria

Tiina Nypelö DSc (Tech) on nimitetty professoriksi ja Luana Dessbesell (PhD) on nimitetty apulaisprofessoriksi Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle.
Nimitykset
Julkaistu:
Nypelö and Dessbesell

EMIL-projekti: Rahoitusta ja tukea virtuaalitodellisuuden hankkeisiin

Eurooppalainen virtuaalitodellisuuden medialaboratoriohankkeen ensimmäinen avoin haku eurooppalaisille laajennetun todellisuuden kehittäjille on käynnissä.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
A man wearing virtual reality glasses playing in a highly visualised extended reality world

In memoriam työelämäprofessori Mikhail Balakshin

Työelämäprofessori Mikhail Balakshin menehtyi kotonaan pitkän sairauden myötä 27. marraskuuta 2022. Balakshin toimi Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa ligniinikemian työelämäprofessorina vuodesta 2018 lähtien.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Mikhail Balakshin

Alumni Michael Hanf: Suomi on hyvä paikka asua ja työskennellä

”Helsinki kiinnitti huomioni, koska se poikkesi tyypillisistä opiskelutovereideni valitsemista kohteista”, kertoo Michael Hanf, joka tuli 1990-luvun lopulla tekemään vuodeksi vaihto-opintoja Helsingin kauppakorkeakouluun. Sen jälkeen hän on työskennellyt Suomessa ja Saksassa ja on tällä hetkellä yksi perustajista Taival Advisoryssa, joka auttaa asiakkaita huomioimaan kestävän kehityksen ja kiertotalouden teemoja strategisessa päätöksenteossa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Michael Hanf in his work.

Yrjö Jahnssonin säätiön tiedepalkinto kahdelle pitkän uran tehneelle kehitystalouden tohtorille

Ritva Reinikka ja Pertti Haaparanta jakavat vuoden 2022 tiedepalkinnon.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Taloustieteilijät Pertti Haaparanta ja Ritva Reinikka (kuvat: Vilja Pursiainen ja Heikki Tuuli)

Professori Olav Tirkkoselle IEEE Fellow -arvo

Professori Tirkkonen saa tunnustusta langattomien ympäristöjen kehitystyöstä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Professori Olav Tirkkonen IEEE Fellow

Philine Schiewe hyödyntää algoritmia julkisen liikenteen suunnittelussa

Philine Schiewe on taustaltaan matemaatikko, mutta tekee optimointitutkimusta, joka liittyy matematiikkaan, tietotekniikkaan ja talouteen. Sovellusalueita ovat julkisen liikenteen suunnittelu ja viimeisen kilometrin logistiikka eli toimitusprosessin viimeinen vaihe.
Nimitykset
Julkaistu:
Philine Schiewe, photo by Mikko Raskinen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vakinaistetut professorit esittäytyvät

Korkeakoulun uudet vakinaistetut professorit esittelevät omaa alaansa ja tutkimustaan videolla.
Nimitykset
Julkaistu:
Grönlund-Nisunen's piece Insight as seen from below

Mikko Jalas: ”Meidän tulee pystyä ajattelemaan mahdotonta löytääksemme uusia näkökulmia” 

Uudet professorit esittäytyvät: Mikko Jalas aloitti Aalto-yliopiston kiertotalouden innovaatioiden ja yhteiskehittämisen professorina kesällä 2022.
Nimitykset, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Huppupäinen mies purjeveneessä katsoo eteenpäin, sää on tuulinen

WithSecure ja SSH tukevat Aalto-yliopiston kansainvälistä osaamista

Suomalaisten tietoturvayhtiöiden WithSecuren ja SSH:n lahjoitukset auttavat parhaiden kansainvälisten tietoturvaosaajien houkuttelemista Suomeen.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Two people having a conversation at a coffee room in front of a window with light pouring in.

Metallien jalostuksesta akkujen kierrätykseen – Aalto-yliopiston ja Bolidenin yhteistyö vahvistaa metallurgian huippuosaamista

Metallurgian osaamista tarvitaan nyt kipeästi, kun energiamurros lisää metallien kysyntää ja materiaalien uusiokäyttö vaatii uutta osaamista.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Kemian tekniikan tutkija / Chemical engineering researcher

Professori Marko Hinkkaselle IEEE Fellow -arvo

Professori Hinkkanen saa tunnustusta sähkömoottorikäyttöjen ja verkkosuuntaajien ohjausmenetelmien kehitystyöstä.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Professor Marko Hinkkanen/ 911/ photo: Anni Hanén

Professori Rebecca Piekkari on valittu vuoden 2022 Espoo Ambassadoriksi

Espoo Ambassadorina Piekkari edustaa espoolaista tieteellistä osaamista maailmalla liikkuessaan.
Nimitykset, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Espoo Ambassador 2022, prof. Rebecca Piekkari