911

Alumnitarinoita

936 hakutulosta Uutinen, Aalto stories, ۳ٱ𾱲ٲö, Alumni stories, alumnit, alumnitoiminta, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto

Pohjoisen ulottuvuuden instituutin uusi EU-hanke käynnistyi tänä syksynä

Pohjoisen ulottuvuuden instituutti NDI vahvistaa asemaansa alueellisen ja monialaisen yhteistyön foorumina. Uuden hankkeen "Support to the Northern Dimension Institute" osarahoittajana on Euroopan komission ulkosuhdehallinto (European External Action Service EEAS, DG Near). Tänä syksynä käynnistetty hanke auttaa välttämään päällekkäisiä toimintoja ja yhdistää resursseja vastaamaan PU-alueen yhteisiin haasteisiin.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Northern Dimension Future Forum 2019 Flags

Teknillisten Tieteiden Akatemia on kutsunut uusia jäseniä Kemian tekniikan korkeakoulusta

Apulaisprofessori Mari Lundström ja dekaani Kristiina Kruus on kutsuttu uusiksi jäseniksi Teknillisten Tieteiden Akatemiaan (TTA).
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Kemian tekniikan korkeakoulu logo

Suunnittelulähtöisten kiertotalousratkaisujen haastekilpailun tiimit on valittu

Aalto-yliopiston, Geologian tutkimuskeskuksen (GTK), Luonnonvarakeskuksen (Luke), Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja VTT:n toukokuussa käynnistämä kiertotalouden haastekilpailu keräsi yhteensä 26 organisaatiorajat ylittävää ideaa. Yhdeksän tiimiä sai rahoitusta ideansa kehittämiseen konseptiksi tai ehdotukseksi.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Photo Valeria Azovskaya: Wood based material

ITP on ajanut muutosta ja innovaatiota jo 25 vuoden ajan

Tänä vuonna Kauppakorkeakoulun Information Technology Program (ITP) -sivuaineohjelma juhlii 25. syntymäpäiväänsä, mutta mikä oikeastaan tekee tästä ohjelmasta niin ainutlaatuisen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Students jumping for joy at the Amphitheater stairs.

Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi Aalto-yliopistolle 10,5 miljoonaa euroa bioinnovaatiokeskuksen perustamiseen

Keskus vauhdittaa siirtymistä kierto- ja biotalouteen ja luo Suomeen kestävän talouskasvun mahdollisuuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
green wall

Nuoret keksivät ennakkoluulottomia innovaatioita parantamaan planeettamme elämää

Aalto-yliopiston ja Tekniikan Akatemian järjestämän Millennium Youth Prize -kilpailu innostaa nuoria teknologian ja innovaatioiden pariin. Seuraa kilpailun finaalia verkossa 9.10. klo 13 alkaen.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto
Julkaistu:
MYP

Alumni, tule kotiin!

Jokainen sadastatuhannesta alumnistamme on yhtä tervetullut Aalto-yhteisöön kuin hän oli ensimmäisenä opiskelupäivänään.
ٴ-ٱ𾱲ö
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto
Julkaistu:
Kuvassa punaiset ja siniset haalarit ja wappurekvisiittaa.

Kuinka muotoiluajattelu voi parantaa yritysarkkitehtuuria?

ITP:n opiskelijat toivat ihmislähtöisen näkökulman Espoon kaupungin muutosjohtamiseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
Students working together with laptops.

Kauppakorkeakoulun Homecoming Day -alumnitapahtuma on peruttu vuodelta 2020

Vuoden Alumni 2020 julkistetaan Aalto 10 – Alumni Studio & Tiedeshow -etätapahtumassa 10. lokakuuta.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Kauppakorkeakoulun Homecoming Day -alumnitapahtuma elokuussa 2018, paneelikeskustelu

Millainen voisi olla ICT-laitteiden digitaalisten tuotepassien tulevaisuus?

ITP:n ja Teknologiateollisuuden yhteistyössä tutkittiin digitaalisten tuotepassien vaikutuksia kiertotalouteen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Students sitting by an interesting wooden table doing a puzzle

Alumni Saara Virrankari-Kulju: Tulevaisuudessa verotus tulee olemaan yhä enemmän digitaalista ja reaaliaikaista

Alumnimme Saara Virrankari-Kulju valitsi yritysjuridiikan pääaineekseen, koska se vaikutti hyvältä tavalta yhdistää oikeudelliset ja kaupalliset opinnot. Nyt veroasiantuntijan työssään hän pääsee hyödyntämään liiketoiminnan, kirjanpidon ja vero-oikeuden osaamistaan kansainvälisessä yrityksessä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Kauppakorkeakoulun alumni Saara Virrankari-Kulju

Ennätysmäärä opiskelijoita suoritti ITP:n sivuaineopinnot

ITP:n monitieteelliset opiskelijatiimit työstivät onnistuneesti lähemmäs 20 digiaiheista bisnesprojektia yhteistyössä julkisten ja yksityisten organisaatioiden kanssa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Students working together with laptops.

Professori Jarmo Suomiselle Shanghain kunniapalkinto

Jarmo Suominen on saanut Shanghain kaupungin myöntämän Magnolia Award -kunniapalkinnon.
۳ٱ𾱲ٲö, Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
kuvassa kaksi miestä, joista toinen esittelee mitali kaulassa saamaansa kunniakirjaa punaisissa kansissa

Henkilökunnalle avoimia luentoja Aalto Talent Expo Virtual Week -tapahtumassa

Aalto Talent Expo messut järjestetään tänä syksynä virtuaalisena tapahtumana JobTeaserissa.
ٴ-ٱ𾱲ö
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
ATE Virtual

”Tunsin oloni tervetulleeksi, vaikka en olekaan fyysisesti kampuksella” – uudet Kauppakorkeakoulun maisteriopiskelijat pääsivät verkostoitumaan alumnien kanssa etänä

Kauppakorkeakoulun alumnit sekä uudet maisteriopiskelijat kokoontuivat yhteen verkostoitumaan Zoom-alustalla. Alumnit tarjosivat hyödyllisiä vinkkejä maisteriopintoihin, uraan sekä työllistymiseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Ulkokuva Kauppakorkeakoulusta. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Uudistamme matkustamisen palveluja

KDS UK Limited ja Aalto-yliopisto allekirjoittivat heinäkuussa 2020 sopimuksen uuden matka- ja kuluhallintajärjestelmän toimittamisesta.
ٴ-ٱ𾱲ö
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto
Julkaistu:

UPM luovuttaa Kemian tekniikan korkeakoululle 10 000 kirurgista kasvosuojainta

UPM on ollut aktiivisesti mukana Covid19-epidemiaan liittyvien kasvosuojainten hankinnassa, ja luovuttanut niitä myös yleishyödyllisiin tarkoituksiin.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto
Julkaistu:
Dekaani Kristiina Kruus ja professori Jouni Paltakari koulun edessä kasvomaskien kanssa.

CumulusConnects kutsuu keskusteluun

Cumulus-järjestö edistää taiteen, muotoilun ja median opetusta ja lanseeraa uuden, digitaalisen keskustelu- ja verkostoitumisalustan CumulusConnectsin.
ٴ-ٱ𾱲ö
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
CumulusConnects banner

Crack the Job –videosarja avaa tehtävät titteleiden takana

Minkälaisia tehtäviä ja vastuita tyypillisimpien talouden alan titteleiden takana? Uusi Crack the Job -videosarja paljastaa!
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Crack the Job - Corporate Responsibility Manager otiskkokuva, kuvassa videolla esiintyvä Senja

BB-talon tilat suunnitellaan asukkaiden lisäksi katsojille

Juuri avatun Big Brother -talon suunnittelusta vastaavat Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin maisteriopiskelijat.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
kaksi naista istuu vaalealla karvataljalla violeteista putkista koostuvan taustan edustalla ja katsoo kameraan