911

Uutiset

Suomen Akatemialta rahoitus kansallisen ruokaturvan parantamiseen

Matti Kummu pitää tärkeänä, että Suomi varautuu mahdollisiin tulevaisuuden häiriöihin globaalissa ruokasysteemissä ja kehittää keinoja, millä resilienssiä näiden varalle voidaan nostaa.
Matti Kummu
Professori Matti Kummu. globaalit vesi- ja ruoka-asiat Kuva: Maija Taka / Aalto-yliopisto

Suomen Akatemia on myöntänyt 20 miljoonaa euroa kriisivalmiuden ja huoltovarmuuden tieteelliseen tutkimukseen. Rahoituksen sai kaikkiaan 16 hanketta. Professori Matti Kummu Aalto-yliopistosta ja Marketta Rinne Luonnonvarakeskuksesta saivat rahoituksen yhteiselle tutkimushankkeelle, jossa etsitään uusia ratkaisuja ja suosituksia ruokaturvan parantamiseksi lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä.

Maailma on menossa yhä epävakaampaan suuntaan, johtuen muun muassa ilmastonmuutoksesta, globaaleista pandemioista, maailmanmarkkinahintojen vaihteluista ja geopoliittisista jännitteistä. Suomi on osa globaalia ruokajärjestelmää ja riippuvainen sekä ruoan tuonnista että myös muualta tulevista tuotantopanoksista, kuten rehusta ja energiasta.

Kummu ja Rinne kehittävät ratkaisuja muun muassa rehun saatavuushäiriöihin, tarkastelevat monikerrosviljelyn ja vesiviljelyn mahdollisuuksia sekä tutkivat häiriöiden vaikutuksia ruokahuoltoon pyrkimyksenä parantaa järjestelmien sopeutumiskykyä eli resilienssiä.

”Kansallisen ruokaturvan vaarantuminen kriisitilanteissa uhkaa yhteiskuntarauhan säilymistä, joten ruoan tuotannon ja jakelun häiriötön toiminta on kriittistä. Ruokajärjestelmän resilienssin turvaaminen ja kriisitilanteisiin varautuminen ovatkin yhteiskunnan keskeisiä haasteita jo nyt,” Kummu toteaa.

äپٴᲹ:

Matti Kummu

Matti Kummu

Professori
T213 Built Environment
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.