Aalto-yliopiston ja Maanmittauslaitoksen yhteistyö laajenee
Aalto-yliopisto ja Maanmittauslaitos ovat sopineet yhteistyönsä tiivistämisestä. Tavoitteena on muodostaa kansainvälisellä huipulla oleva kiinteistö- ja paikkatieto-osaamisen keskittymä, joka tarjoaa maanmittausalan laaja-alaisia osaajia niin työmarkkinoille kuin tutkimukseenkin.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö keskittyy tieteenaloille, joissa Aalto-yliopistolla ja Maanmittauslaitoksella on Suomessa ainutlaatuista osaamista: kiinteistötalous, kaukokartoitus, digitaalinen fotogrammetria, paikkatietotiede, paikannus ja geodesia. Tavoitteena on toteuttaa näillä alueilla kansainvälisesti korkeatasoisia tutkimus- ja kehityshankkeita ja turvata kestävä ja pitkäjänteinen hankerahoitus.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö ulottuu myös opetukseen: Maanmittauslaitoksen asiantuntijat osallistuvat Aalto-yliopiston opinnäytetöiden ohjaukseen ja laitos tarjoaa myös työpaikkoja opinnäytetöiden tekijöille. Osapuolet ryhtyvät myös valmistelemaan yhteisrahoitteisen professuurin perustamista. Lisäksi yhteistyö tiivistyy tutkimusinfrastruktuurien suunnittelussa, hankinnassa ja käytössä.
"Haluamme laajenevalla yhteistyöllä saada toisiamme täydentävän osaamisemme mahdollisimman tehokkaasti yhteiskunnan hyödyksi. Esimerkiksi paikkatiedon analytiikka ja sovellukset hyötyvät monen alan osaamisesta", sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.
"Maanmittauslaitos on tyytyväinen, että yhteistyösopimus Aalto-yliopiston kanssa jatkaa sitä tuloksellista toimintaa, jolla suomalainen kiinteistö- ja paikkatietojärjestelmä on muodostunut maailman kärkikastiin kuuluvaksi. Vaikka ala on volyymiltaan pienehkö, sen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on suuri demokraattisen markkinatalousyhteiskunnan ylläpidon kannalta. Uuden teknologian soveltamisen ja innovaatioiden merkitys alan kehittämisessä edellyttää kiinteää yhteistyötä huippuyliopiston kanssa. Nyt sen jatkuvuudelle luodaan edellytykset", toteaa Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Arvo Kokkonen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âösopimuksen allekirjoittivat Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Arvo Kokkonen ja Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.
Lue lisää uutisia
Alumni Liting Aalto: "Haluan edelleen oppia uusista teknologioista"
Liting Aalto opiskeli tieto- ja palvelujohtamista Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tällä hetkellä hän työskentelee Elisalla data-asiantuntijana.
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.