911

Uutiset

5G testiverkon kehitystyö jatkuu Otaniemessä

5G testiverkko on pian 6G ja uusia teknologioita kehittyy sekä langattomaan että kiinteään verkkoviestintään.
2019-10-04_5g_smart_city_-_illustration_safa_hovinen_merkitys.png
Kuva: Safa Hovinen

Suomen Akatemia on myöntänyt jatkorahoituksen Tulevaisuuden langattomat verkot -hankkeelle. Hankkeen koordinointi on Oulun yliopistossa ja mukana on sekä VTT:n että Aalto-yliopiston tutkijoita.

”Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä yliopistojen ja yrityselämän kesken. Tutkimus- ja -testiverkkoympäristössä tutkitaan, kehitetään ja testataan uusiin langattomiin 5G/6G-verkkoihin liittyviä laiteratkaisuja, algoritmejä, ohjelmistoja ja sovelluksia. Tarjoamme Otaniemessä laajan mittausympäristön erityisesti yksityisten mobiiliverkkojen tutkimukseen ja suunnitteluun sekä teollisuuden ja älykkäiden verkkolaitteiden tarpeisiin”, tutkija Jose Costa Requena sanoo.

Otaniemessä on kokemusta pitkäjänteisestä kehitystyöstä ja viimeisimpänä on ollut käytössä
Euroopan laajimpiin kuuluva ei-kaupallinen 5G-verkko. Sen ansiosta tutkijat, opiskelijat ja yritykset ovat kehittäneet sekä kuluttajille että teollisuuteen suunnattuja laitteita ja sovelluksia aidossa 5G-ympäristössä. Verkko kattaa myös Otaniemen kampuksen ulko- ja katualueet.

”Testikäyttö jatkuu myös tässä yhteistyöprojektissa ja tavoitteena on jatkaa tiivistä yhteistyötä yritysten, eri tutkimushankkeiden ja opiskelijoiden kesken. Avaamme pian jo aikaisemmin käytössä olleen verkkosivun, mitä kautta yritykset voivat pyytää verkon testikäyttöä ja ehdottaa ajatuksia yhteistyölle”, Costa-Requena jatkaa.

Aalto-yliopistossa tehdään monialaista 5G-tutkimusta verkkotekniikasta ja signaalinkäsittelystä aina 5G:tä hyödyntäviin sovelluksiin kuten autonomiseen liikenteeseen ja teollisuuden järjestelmiin.

“Verkottuminen ei lopu koskaan. Tällä hetkellä etsimme jo uusia taajuuksia 6G:lle ja asennamme tarvittavat laitteet nostaaksemme Otaniemen 5/6G-tutkimuksen kärkeen”.

äپٴDz:

Jose Costa-Requena
tutkija
Aalto-yliopiston tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos
jose.costa@aalto.fi
+358 50 577 0142

Yksityiskohta kvanttipiirijäähdyttimestä, kuva Kuan Yen Tan, Aalto-yliopisto

Yli 11 miljoonaa euroa tutkimusinfrastruktuureille

Suomen Akatemian rahoitus vahvistaa muun muassa mikro- ja nanorakenteiden valmistusta, kvantti- ja suurteholaskentaa, lääketieteellistä kuvantamista, tulevaisuuden langattomia verkkoja, sekä arktista tutkimusta.

Uutiset
Aalto Factory of the Future

Factory of the Future tukee tuotantotutkimusta ottamalla käyttöön 5G- ja WiFi6-yhteydet sisätiloissa

Opiskelijat ja tutkijat voivat hyödyntää uusia tiloja ja tutustua Industry 4.0:n viestintätekniikan huippusovelluksiin.

Uutiset
Graphic Illustration of 5G network with symbols. Graphic design: Safa Hovinen

5G-tulevaisuuttamme tutkimassa

Aalto-yliopiston tutkijat tekevät tutkimusta useilla 5G-teknologian tulevaisuuden kannalta merkittävillä aloilla. Näitä ovat esimerkiksi verkkoturvallisuus, droonit, älykkäät energiaverkot ja itseohjautuvat ajoneuvot.

۳ٱ𾱲ٲö
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kollaasi työpajoista, ryhmäkuvista ja esityksistä Aalto Inventors -ohjelman ensimmäisen vuoden ajalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen

Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kolme ihmistä juttelee pyöreän pöydän ääressä; naisella muki kädessä, puhelin pöydällä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle

Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Värikkäitä arkkitehtuurimalleja suurella valkoisella pöydällä näyttelysalissa
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot

Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.
Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Yritykset raportoivat kyberturvallisuudesta enemmän, mutta markkinat eivät reagoi

Yhdysvaltalaiset yritykset raportoivat kyberturvallisuudestaan entistä tarkemmin, mutta osakemarkkinoilla reaktiot jäävät vaisuiksi. Vaasan yliopiston ja Aalto-yliopiston uusi tutkimus osoittaa, että pakollinen kyberraportointi ei innosta sijoittajia tai osakeanalyytikkoja. Sen sijaan suurin hyöty näyttää syntyvän yritysten sisällä.