911±¬ÁÏÍø

3460 hakutulosta Sivu
Aalto-yliopisto Junior
Teksti 'Ohjelmointia Scratchilla' ja kaksi piirroskissaa, yksi oranssi ja yksi violetti, futuristisessa kaupunkimaisemassa.

Ohjelmointia Scratchilla

Tee oma animaatio Scratch-ohjelmointikielellä!

Aalto-yliopisto
Läpinäkyvät pallot roikkuvat, täynnä värikkäitä kangastilkkuja ja kiiltäviä kultaisia esineitä.

Aalto-yliopiston turvallisemman tilan periaatteet

Turvallisemman tilan periaatteet auttavat meitä jokaista rakentamaan parempia arkisia kohtaamisia muiden yhteisön jäsenten kanssa.

Hakijapalvelut
Otaniemen kampuksella

Opinto-ohjaajille ja opettajille

Tutustu opinto-ohjaajille ja opettajille suunnattuihin palveluihin, kuten Aalto-yliopiston vierailutoimintaan, kampuskierroksiin ja lukiolaisille suunnatuihin tapahtumiin. Täältä löydät myös tärkeimmät linkit hakemiseen liittyen.

Ohjelmajohtajan käsikirja
Kirjahyllyjä ja kirjoja lukusalissa.

Näkökulmia ohjelman suunnitteluun: valmistuminen tavoiteajassa

Aalto-yliopiston tavoitteena onmahdollistaa ja tukea opiskelijoita valmistumaan tavoiteajassa. Tältä sivulta löydät vinkkejä, mitä ohjelmissa ja korkeakouluissa voidaan tehdä, jotta opiskelijat valmistuisivat tavoiteajassa.

Aalto-yliopisto
Suuri valkoinen 'A!' veistos Otaniemen Kandidaattikeskuksen katolla. Taustalla puu ja muita rakennuksia.

Vaalimainonta kampuksella ja ehdokkaana toimiminen

Yliopiston ohjeistus vaalimainontaan ja -kampanjointiin kampuksella.

Kauppakorkeakoulu

Alumnitarinoita: International Business

Tälle sivulle on koottu Kauppakorkeakoulun International Business -ohjelmasta valmistuneiden alumnitarinoita.

Kauppakorkeakoulu

Alumnitarinoita: International Design Business Management

Tälle sivulle on koottu Kauppakorkeakoulun International Design Business Management -pääaineesta valmistuneiden alumnitarinoita.

Kauppakorkeakoulu

Alumnitarinoita: Yritysjuridiikka

Tälle sivulle on koottu Kauppakorkeakoulun yritysjuridiikan pääaineesta valmistuneiden alumnitarinoita.

Kauppakorkeakoulu

Alumnitarinoita: Yrittäjyys

Tälle sivulle on koottu Kauppakorkeakoulun entisestä yrittäjyyden pääaineesta valmistuneiden alumnitarinoita.

Kauppakorkeakoulu

Alumnitarinoita: Tieto- ja palvelujohtaminen

Tälle sivulle on koottu Kauppakorkeakoulun tieto- ja palvelujohtamisen pääaineesta valmistuneiden alumnitarinoita.

Kauppakorkeakoulu

Alumnitarinoita: Taloustiede

Tälle sivulle on koottu Kauppakorkeakoulun taloustieteen pääaineesta valmistuneiden alumnitarinoita.

Kauppakorkeakoulu

Alumnitarinoita: Rahoitus

Tälle sivulle on koottu Kauppakorkeakoulun rahoituksen pääaineesta valmistuneiden alumnitarinoita.

Kauppakorkeakoulu

Alumnitarinoita: Markkinointi

Tälle sivulle on koottu Kauppakorkeakoulun markkinoinnin pääaineesta valmistuneiden alumnitarinoita.

Kauppakorkeakoulu

Opiskelu ja ohjelmat

Kauppakorkeakoulu tarjoaa kauppatieteen alan kandidaatti-, maisteri- ja tohtorinkoulutusta. Tämän lisäksi Aalto-yliopisto tarjoaa elämänlaajuisen oppimisen sisältöjä yksittäisistä kursseista kokonaisiin koulutusohjelmiin ja tutkintoihin. Tervetuloa opiskelemaan Aaltoon!

Kauppakorkeakoulu

Alumnitarinoita: Laskentatoimi

Tälle sivulle on koottu Kauppakorkeakoulun laskentatoimen pääaineesta valmistuneiden alumnitarinoita.

Kauppakorkeakoulu

Alumnitarinoita: Creative Sustainability

Tälle sivulle on koottu Kauppakorkeakoulun Creative Sustainability -pääaineesta valmistuneiden alumnitarinoita.

Kauppakorkeakoulu

Alumnitarinoita: Global Management / CEMS MIM

Tälle sivulle on koottu Kauppakorkeakoulun Global Management -maisteriohjelmasta tai CEMS Master's in Management -ohjelmasta valmistuneiden alumnitarinoita.

Opettajan käsikirja
Vuonna 2022 päivitetty opiskelukykymalli pohjautuu Kristina Kuntun julkaisemaan malliin (2006).

AllWell?-opiskelijakyselyn osa-alueet opettajan työn tukena

AllWell?-opiskelijakysely mittaa opiskelukyvyn eri osa-alueita sekä opiskelijan kokemusta opiskeluhyvinvoinnista. Opiskelijan opiskelukyvyn ja opiskelukokemuksen ajatellaan rakentuvan neljästä eri osa-alueesta ja niiden vuorovaikutuksesta.

Sähkötekniikan korkeakoulu
Henkilö kirjoittaa kannettavalla tietokoneella vieressään muistikirja ja tabletti.

Päätöksenteko Sähkötekniikan korkeakoulun laitoksilla ja erillisyksikössä

Tutustu Sähkötekniikan korkeakoulun laitosten ja erillisyksikön organisaatiorakenteisiin ja päätöksenteon malleihin.

Sähkötekniikan korkeakoulu
Neljä henkilöä työskentelee yhdessä pöydän ääressä toimistossa, taustalla iso kasvi.

Päätöksentekoon vaikuttaminen

Tutustu Sähkötekniikan korkeakoulun toimielimiin ja päätöksenteon toimijoihin.