911

News about the project

11674 hakutulosta Uutinen

Polin Kemistit 67 ovat nähneet kemianteollisuuden muutoksen 50 yhteisen vuotensa aikana

13.9. julkaistiin kirja, jossa kurssilaiset kertovat omin tarinoin ja valokuvin kokemuksistaan opiskelu- ja työvuosilta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Tupsulakit toimeliaina - fukseista vaikuttajiksi

Syyt betonin korkeisiin ilmamääriin selviämässä

Aalto-yliopistossa tehty tutkimus osoitti, että sekoitusprosessin teholla on suuri merkitys, kun valmistuksessa käytetään uudempia notkistavia lisäaineita.
Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Talous kasvaa ideoista ja koulutuksesta

Eniten ideoita syntyy tietointensiivisillä palvelualoilla, sanoo professori Matti Pohjola.
Julkaistu:
Kuva: Jukka Mäkelä / Woltti Group

Väitös: Tunteet voivat toimia kompassina yrityksen perustamis- ja rahoituspäätöksissä

Tunteet inspiroivat uuden luomiseen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Vain ne yritysideat, jotka herättävät innostusta tai muita tunteita, saavat osakseen tarkempaa tarkastelua. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski

Alumnisuurlähettiläs Pirjo Väliaho: Kansainvälisissä yrityksissä työskennellessäni näin, miten arvokas alumniverkosto on

”Nuorelle ekonomille unelmien täyttymys oli päästä ensimmäiseen vakituiseen työpaikkaan mainostoimistoon ja saada asiakkaaksi Valiojäätelö”, muistelee alumnimme Pirjo Väliaho.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
School of Business Alumni Ambassador Pirjo Väliaho

Anssi Pulkkisen raunioteos esillä Habitaressa

Kuvanveistäjä Anssi Pulkkisen teos Street View (Reassembled) Syyrian sodassa tuhoutuneen kodin raunioista nähdään Habitare-messuilla 13.–17.9.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
ruinssyria1_fi_fi.jpg

Miten muotoilu voi hyödyttää liiketoimintaa ja strategiaa?

Heavy Metal -kesäprojekti tutki muotoilua strategisena työkaluna teknologiavetoisissa yrityksissä.
Opinnot, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
heavy-metal-cafe-koket_fi_fi.jpg

Uusiutuva energia ratkaisevan tärkeää tuleville sukupolville

Fossiiliset energiavarat ovat rajallisia ja uusiutumattomien luonnonvarojen ylikulutus aiheuttaa valtavia ympäristöhaasteita, sanoo teollisen kemian professori Yongdan Li.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Tekoälyn ja teollisuuden kohtaamisesta yleisömenestys

Suomella on kaikki edellytykset olla tekoälyn soveltajien etujoukossa.
Tutkimus ja taide, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Suomi 100 -satelliitti esitellään Avaruusrekassa Otaniemessä 15. syyskuuta

Satelliitti lähtee joulukuussa avaruuteen havainnoimaan avaruussäätä ja revontulia sekä kuvaamaan satavuotiasta Suomea.
Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet
Julkaistu:

Reeta Ek on Vuoden nuori muotoilija 2017

Vuoden nuori muotoilija -palkinnon vuonna 2017 saa Aalto-yliopiston tekstiilitaiteen koulutusohjelmasta valmistunut tekstiili- ja pintasuunnittelija Reeta Ek.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuva: Lina Jelanski

Tapani Järvisen ympäristöteknologiarahaston apurahan haku on auki

Hakuaika päättyy 8.12.2017.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Maija Tammi yksi kolmesta ehdokkaasta National Portrait Galleryn muotokuvapalkinnon saajaksi

Ehdokkaana oleva valokuva esittää Osakan yliopiston kehittämää Erica-androidia.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Yksityiskohta teoksesta One of Them Is a Human #1. Kuva: Maija Tammi.

Kauppakorkeakoulun maisteriohjelman sijoitus jatkoi nousuaan Financial Timesin rankingissa

Maisteriohjelman sijoitus nousi kuusi pykälää sijalle 45.
Opinnot, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
ft_aalto_strategy_case_competition_fi_fi.jpg

Terveyttä tekoälyllä: älysormus ja räätälöidyt hoidot esillä Tekniikan päivillä

Tule ihmettelemään myös taikapataa, syötäviä hyönteisiä ja kuulemaan tuoreimmat uutiset tutkimusrintamalta.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Tekniikan päivät

Aallon tutkijat voittivat kansainvälisen puheentunnistuksen kilpailun

Tehtävänä oli rakentaa puheentunnistin YouTubesta kerätylle egyptin kielelle.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aallossa kehitetty puheentunnistin

Kari Yli-Annalalle mediataiteen AVEK-palkinto

Elokuvataiteen jatko-opiskelija Kari Yli-Annala on saanut tämän vuoden AVEK-palkinnon. Mediataiteelle suunnattu 15 000 euron arvoinen palkinto jaettiin AVEKin 30-vuotisjuhlissa torstaina 7.9. AVEK-palkinto on merkittävin mediataiteelle suunnattu tunnustus Suomessa.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:

Anne Stenros: käyttäjäkokemuksesta kansalaiskokemukseen

Helsingin kaupungin Chief Design Officer Anne Stenros jakoi näkemyksiään tulevaisuuden muotoilijan ammatista 166 uudelle kansainväliselle muotoilun maisteriopiskelijalle.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Prof. Ramia Mazé (vas.) ja Chief Design Officer, TkT Anne Stenros. Kuva: Emilija Veselova.

Millennium-teknologiapalkinnon saajaksi ehdolla 72 innovaatiota

Palkinnon voittaja julkistetaan toukokuussa 2018.
Julkaistu:

Rehtori Ilkka Niemelä: "Korkeakoulutus on ratkaiseva kansallinen investointi"

Lukuvuoden avajaisissa puhuivat myös pormestari Jan Vapaavuori ja AYY:n puheenjohtaja Joona Orpana.
Mediatiedotteet
Julkaistu: