Uutiset kansainvälisistä opinnoista
Noora Hautamäki oli opiskelijavaihdossa Meksikossa ja kannustaa kaikkia lähtemään vaihtoon
Noora Hautamäki vietti puoli vuotta vaihdossa Meksikon Monterreyssa. Vaihtoaikansa jälkeen hän toimi vuoden Aallon vaihtoneuvojana ja toimii edelleen vapaaehtoisena vaihtojärjestössä, jonka kautta oli lukiovaihdossa.
Elämän tärkeät päätökset haltuun taloustaitojen avulla
Uusi Personal Finance -kurssi yhdistää viimeisintä tutkimustietoa käytännön esimerkkeihin, opettaa jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taloustaitoja – ja auttaa toteuttamaan unelmia.
Uramuotoilukurssilla pysähdytään oppimaan itsestä ja pohtimaan tulevaisuutta
Career Design Lab tukee opiskelijoiden siirtymää työelämään. Avain kestävään tulevaisuuden työhön on ennakkoluuloton ja luova tapa muotoilla uraa.
PechaKucha-tilaisuus tarjosi Sähkötekniikan korkeakoulun tohtoriopiskelijoille uudenlaisen haasteen
Sähkötekniikan korkeakoulun ensimmäinen PechaKucha-tilaisuus haastoi korkeakoulun tohtoriopiskelijat esittämään väitöskirjansa aiheet kuudessa minuutissa. Tilaisuus järjestettiin keskiviikkona 22. toukokuuta Otaniemen A Gridissä.
Aalto-yliopiston muotinäytös laajenee myös näyttelyksi
Aalto-yliopiston vuotuinen muotitapahtuma laajenee tänä vuonna kaksiosaiseksi. Perinteeksi muodostunut muotinäytös Näytös saa rinnalleen uuden tapahtuman Näyttelyn.
Opiskelijat päättivät: kaksi yhteiskäyttöistä pianoa saapui kampukselle
Aalto-yliopiston opiskelijoiden osallistavan budjetoinnin projektin voittajaksi nousi yhteiskäyttöinen piano.
Erinomaista valmistautumista siirtymiseen koulun penkiltä työelämään
Laskentatoimen maisteriopiskelijat saivat tilaisuuden tarttua tosielämän liiketoimintahaasteisiin laskentatoimen CAPSTONE-kurssilla.
Tehty: MyCourses-päivitys ke 12.6.2024 9.00-19.00
MyCoursesin päivitys 12.6.2024 klo 9.00-19.00. Päivityksen aikana järjestelmä ei ole käytössä.
EXAM-sähköisen tenttimisen palvelun ajankohtaisia uutisia keväällä 2024
EXAM-sähköisen tenttimisen palvelun ajankohtaisia uutisia keväällä 2024
Aalto EE julkaisee Alex-oppimisalustan: Uusi alusta muuttaa elämänlaajuista oppimista
911±¬ÁÏÍø Executive Education (Aalto EE) lanseeraa kesäkuussa ensimmäisen version Alex-oppimisalustasta, joka on suunniteltu elämänlaajuiseen oppimiseen ja jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen.
Aalto ARTS -kesäkoulu tutkii veden merkitystä taiteen linssien läpi
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kesäkoulun teema on tänä vuonna vesi, jonka merkitystä käsitellään monialaisesti taiteen, elokuvan ja digitaalisuuden näkökulmista.
Opettajapalveluiden kyselyn 2024 tulokset
Opettajakysely selvitti opetuksen palveluiden tunnettuutta ja tyytyväisyyttä palveluihin.
Avoimen yliopiston opiskelijatarina: sivuaineena logistiikka
Haastattelu avoimen yliopiston opinnoista
Yrityselämän, urheilun ja urheilijoiden yhteinen tekeminen korostuu tulevaisuudessa
Aallon ja Haaga-Helian kilpaurheilevat opiskelijat tapasivat tällä kertaa yhteisessä brändiaiheisessa Urhea-tilaisuudessa.
Aalto-yliopiston opiskelija European Student Assemblyssä
Sofia Pascolo osallistui huhtikuussa 2024 Strasbourgissa järjestettyyn European Student Assemblyyn.
Alumni Anton Jantunen: Työssäni erityisen hyödyllisiä taitoja ovat analyyttisyys ja isojen kokonaisuuksien ja eri asioiden keskinäisten yhteyksien ymmärtäminen
Anton Jantusen polku vei isojen konsulttiyritysten ja startupien kautta töihin Nairobiin YK:n sanitaatioon, hygieniaan ja kuukautisterveyteen keskittyvään rahastoon, missä hän keskittyy innovatiivisten rahoitusmallien kehittämiseen.
Wood Programin 30-vuotisjuhlaprojekti nousee Kuhmon torille
Aalto-yliopiston puuarkkitehtuuriin erikoistuvat opiskelijat toteuttavat joka vuosi Wood Program -projektin. Opintokokonaisuuden 30-vuotisjuhlavuonna yhteistyökumppanina toimii Kuhmon kaupunki. Toteuttava kohde on Kuhmon torille nouseva torilava.
Aallossa uskaltaa unelmoida
Siirtohaun kautta Kauppakorkeakouluun tulleet Lotta Heinonen ja Jenni Kaiponen arvostavat Aallossa erityisesti motivoivaa ilmapiiriä, tasokasta opetusta, aktiivista opiskelijayhteisöä ja kansainvälisyyttä. Vuonna 2024 siirtohaku järjestetään 2.-16.5.
Teamwork First-Aid Kit tukee projektikurssien opiskelijoita
Verkkosivusto tarjoaa työkaluja opiskelijatiimien tukemiseen koko projektikurssin ajan.
Mikkelin kampuksen alumnit juhlistivat International Business -ohjelman 35-vuotista olemassaoloa
Yli 200 BBA-/BScBA-ohjelman alumnia saapui juhliin Kauppakorkeakoululle Otaniemeen.