911

Lue tuoreita uutisia

996 hakutulosta Uutinen, Aalto-yliopisto

Uusi Aalto Inventions -raportti julkaistu

԰쾱öö julkaistu ensimmäinen versio raportista mahdollistaa helpon visualisoinnin ja tilastollisen analyysin kaikista Aallon keksinnöistä ja niihin liittyvistä päätöksistä.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Image of Innovation Services webpage.

Työhyvinvointikysely 2021: Yliopistotason tulokset paranivat entisestään – haasteina muutokset ja työkuormat

Pandemian ja etätyöhön siirtymisen myötä vastauksissa näkyvät myös yhteisöllisyyden, jaksamisen ja itsensä johtamisen tärkeys.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Aaltolaisia työskentelemässä A Gridissä, kuva Unto Rautio

Kolme neljäsosaa Raide-Jokerin rakennustöistä valmiina – ratarakentaminen etenee edellä aikataulua

Raide-Jokerin rakentaminen etenee aikataulusta edellä niin, että rakennustöiden puolesta pikaraitiotien liikennöinti on mahdollista aloittaa noin viisi kuukautta suunniteltua aiemmin. Pääosa Espoon osuuden rakennustöistä valmistuu jo vuoden 2021 aikana.
Kampus
Julkaistu:
Raide-Jokeri

Tieteelliset ja taiteelliset tukiryhmät (SAB/SAAB) katselmoivat jälleen toimintaamme

Tukiryhmät kokoontuvat marraskuun toisella viikolla
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Opiskelijat kulkevat valoisassa portaikossa, kuvassa he näkyvät sumeana

Neljä alaa sadan parhaan joukossa maailmassa

Kauppa- ja taloustieteet, tietotekniikka, sähkötekniikka ja polymeeritiede ylsivät Aalto-yliopiston aloista korkeimmalle kansainvälisessä US News -yliopistovertailussa.
Yliopisto
Julkaistu:
US News ranking 2022 infografiikka.

Mariana Amatullo nimitettiin Aalto-yliopiston hallitukseen

Mikko Kosonen ja Ilkka Kivimäki jatkavat hallituksessa uudelle kolmivuotiskaudelle.
Nimitykset, Mediatiedotteet
Julkaistu:
Mariana Amatullo

Löydä koulutuksia toimivaan hybridityöskentelyyn

Hydridityöskentelyn kokeileminen mahdollistaa toistemme tapaamisen. Workday Learningistä löydät koulutuksia tukemaan hybridityötä.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Artistic vision image of Otaniemi in 2030

Vararehtori Janne Laineen muotokuva julkistettiin

Muotokuvan on kuvannut Aallon alumni Erica Nyholm.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Janne Laine sits on a tall black chair, dressed in a tuxedo, wearing the Dean of School of Cheminal Engineering ceremonial link necklace, smiling. Background is white and slightly wavy.

ղöٱlääkäri Jaakko Kalmari: ”Rokotusten myötä lähityöhön voidaan palata turvallisesti”

Tarjolla olevat koronarokotteet ja tehosteannokset kannattaa ottaa oman vuoron koittaessa.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Ihmisiä oleskelemassa U-siiven aulassa Kandidaattikeskuksessa.

Kauppa- ja taloustieteiden ala yliopistovertailussa sijalle 60 maailmassa

Aalto-yliopisto oli Times Higher Educationin ranking-listalla toisella sijalla Pohjoismaiden yliopistoista.
Yliopisto
Julkaistu:
Ranking result as infographics

Aaltolaisille apurahoja Wihurin rahastosta

Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahan sai 35 henkilöä Aalto-yliopistosta. Valtaosa apurahoista kohdistuu väitöskirjatyöhön.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Three scientists working in a laboratory

Hybridityöskentelyn kokeilu alkaa 15.10. - Kirje henkilöstölle 8.10.2021

Aalto-yliopisto valmistautuu etä- ja läsnätyön yhdistämiseen valtakunnallisen etätyösuosituksen päättyessä lokakuun puolivälissä.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
911 logo. The letter A and a question mark.

Aalto-yliopisto ryhtyy raportoimaan sijoitustoimintansa vastuullisuudesta: ”Haluamme lisätä läpinäkyvyyttämme”

Aallon ensimmäisestä sijoitusten vastuullisuutta koskevasta raportista käy ilmi, että käyttämämme rahastot noudattavat hyvin laajasti vastuullisen sijoittamisen periaatteita. Yliopiston pitkän ajan tavoitteena on hiilineutraali sijoitussalkku.
Yliopisto
Julkaistu:
people walking in the field

Pidä yllä ensiaputaitojasi – harjoittele sydäniskurin käyttöä

Sydäniskurin harjoitusyksikkö sijaitsee Dipolissa neuvotteluhuoneessa.
ٴ-ٱ𾱲ö
Poikkeustilanteet
Julkaistu:
Sydäniskurin harjoitusyksikkö

Ostoskeskus A Blanc viettää avajaisiaan Otaniemen kampuksella

Alvar Aallon suunnittelema, Otaniemen ostarina aiemmin tunnettu rakennus sai peruskorjauksen myötä uuden nimen ja on avautunut keskellä Aalto-yliopiston kampusta.
Kampus, Mediatiedotteet, Yliopisto
Julkaistu:
Ostoskeskus A Blanc ja Alvarinaukio

Kehä I Laajalahti -hanke valmistui

Hankkeen myötä kehätien liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta parannettiin.
ٴ-ٱ𾱲ö
Kampus
Julkaistu:
Two cyclists on their bikes with their backs to the camera, cycling on a path through the woods in Otaniemi, autumnal colours

Konferenssien järjestäjille tarjotaan tukea

Yliopiston yhteiset matkustuspalvelut tarjoaa tietoa, palveluita ja tukea konferenssien järjestäjille.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Kaksi ihmistä lavalla yleisön edessä

Taidetta Venetsian laguunista Otaniemeen

Kemian tekniikan korkeakoulun rakennukseen sijoittuvat teokset käsittelevät ihmisen toiminnan ekologisia seurauksia.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Two ceramic pots in shot, one in the back and the second seen partially at the very front

Virtuaalinen tapahtuma-alusta Aalto-käyttäjille

Luo toimiva virtuaalinen tapahtuma Liveton avulla
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
A logos in a virtual event setting studio

Hallitus nimitti rehtorin toiselle kaudelle ja keskusteli valtion rahoituskehityksestä

Yliopiston hallituksen kokous pidettiin 8. syyskuuta.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Aalto-yliopisto Dipoli Alma Mater kokoushuone Kuva: Tuomas Uusheimo