Uutiset
Korkeatasoinen tutkimus ja infrastruktuuri on yksi Kauppakorkeakoulun neljästä avainhankkeesta
Tavoitteena on auttaa tutkijoita menestymään tutkimustyössään entistäkin paremmin.
Aalto on nappipaikka, jossa voi kehittää sekä kaupallista että taiteellista puoltaan
Lukio-opiskelijoiden tiede- ja taideprojekteja tukevan yhdistyksen perustaminen poiki Edvin Ingmanille opiskelupaikan Kauppakorkeakoulun Erityiset saavutukset -valintaryhmässä.
Opiskelijaksi 500 kilometrin päähän kotoa
Aino Piipposelle, Joel Nurminiemelle ja Milja Mieskolaiselle opiskelu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tarkoitti muuttoa satojen kilometrien päähän kotipaikkakunnalta. He suosittelevat valintaansa lämpimästi myös muille.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Roope Rekola
”Koen, että olen saanut Kauppakorkeakoululta paljon elämää varten, enkä varmasti olisi ilman Kauppista siellä, missä olen nyt.”
۳ٱٲöstä aitoa arvoa opiskelijoille ja Mikkelin kaupungille
Aalto-yliopiston Mikkelin kampuksen opiskelijat suunnittelivat Mikkelin kaupungille seitsemän kestävään kehitykseen pureutuvaa projektia. Opiskelijat pääsivät soveltamaan teoreettisia oppeja merkityksellisellä tavalla suoraan käytäntöön, ja yhteistyö tarjosi Mikkelin kaupungille uudenlaisia näkemyksiä ajankohtaisten haasteiden ratkaisemiseksi.
Rahoituksen osaamisella voi tehdä myös paljon hyvää
Yhteisöllisyys ja erinomaiset työllistymismahdollisuudet viehättävät Mirja-Liisa Kauppilaa, joka on yksi harvoista naisista rahoituksen pääaineopiskelijana.
Yhteisön hyvinvointi on yksi Kauppakorkeakoulun neljästä avainhankkeesta
Ensimmäiset toimenpiteet tähtäävät opiskelijoiden ja koulun henkilökunnan hyvinvoinnin kohentamiseen pandemian aikana.
Haaveet elokuvaohjaajan opinnoista vaihtuivat kauppatieteiden opiskeluun
Taidetta ja kulttuuria monipuolisesti harrastanut Eero Kaarsalo kirjoitti voitokkaan Pikku-Finlandia -kirjallisuusesseen ja sai opiskelupaikan Kauppakorkeakoulussa Erityiset saavutukset -valintaryhmän kautta.
Kaksoistutkinnolla Kauppakorkeakouluun
Yo-merkonomi Leo Sappinen yllätti sekä itsensä että ystävänsä, kun pyrki ja pääsi Aallon Kauppikseen.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Mika Koskinen
Opetuksen korkea taso on aina ollut Kauppakorkeakoulun valtti. Kurssit olivat poikkeuksetta mielenkiintoisia ja korkeatasoisia. Vaikka urani on ollut liiketoiminnan ulkopuolella, ovat kauppatieteen opinnot avittaneet minua hienosti ulkoministeriön toimintaympäristössä.
Kestävä kehitys on yksi neljästä Kauppakorkeakoulun avainhankkeesta
Professori Minna Halme: Kauppakorkeakouluilla on avainrooli kestävän kehityksen haasteiden ratkaisemisessa.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Seija Goldstein
”Kun 21-vuotiaana valmistuin ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta, en osannut villeimmissäkään unelmissani kuvitella, että työurani päättyessä olisin alueellisen median kustantamisen arvostettu asiantuntija - vieläpä Yhdysvalloissa.”
Alumni Patrick Lees: Kaikki työkokemus on arvokasta sekä sosiaalisesta näkökulmasta että uran kannalta
Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumnin Patrick Leesin ura koki yllättävän käänteen jo alkuvaiheessa, ja hän lähti työskentelemään uudistuvien energianlähteiden pariin. ”Pienet yksityiskohdat ja ajoitus voivat vaikuttaa merkittävästi urasi kulkuun, ja kehotankin olemaan pitämättä liian tiukasti kiinni ennalta suunnitellusta urapolusta.”
Aalto-yliopistoon perustetaan ainutlaatuinen omistajuuden professuuri
Lahjoitusvaroin perustettavan professuurin avulla edistetään laadukasta akateemista tutkimusta ja opetusta sekä kasvatetaan suomalaista omistajaosaamista ja omistajuuden kulttuuria.
Kauppakorkeakoulun alumnitarina: Aviopari Mia Hoang ja Juhana Polso
International business -kandidaattiohjelma ei ole pelkästään ainutlaatuinen opiskelumahdollisuus, vaan samalla voi jopa tavata tulevan puolisonsa. Alumnimme Mia Hoang ja Juhana Polso tapasivat opiskellessaan BScBA-ohjelmassa, ja Mikkelin opintojen jälkeen he molemmat yhdistivät liiketalouden ja teknologian opinnot University of Nebraska -yliopistossa.
Kauppakorkeakoulu vihkii kymmenen uutta kunniatohtoria
Kauppakorkeakoulun juhlallinen maisteri- ja tohtoripromootio järjestetään toukokuussa 2022.
Kauppakorkeakoululle uusi strategia
Uusi visio, missio ja neljä strategista avainhanketta ohjaavat koulun toimintaa vuosina 2021–2024.
Väyläopiskelijan tarina: Tehdastyön ohessa kauppatieteen tutkinto-opiskelijaksi
Pasi Heino pääsi keväällä 2019 kauppatieteen tutkinto-opiskelijaksi avoimen yliopiston väyläopintojen kautta ja opiskelee tällä hetkellä kolmatta vuotta tieto- ja palvelujohtamista. Nyt hän kertoo opiskelukokemuksistaan väyläopintojen ajalta sekä kauppatieteen tutkinto-opinnoista.
Yliopisto-opintojen aloittaminen on sekä haastavaa että palkitsevaa
Opiskelijatovereiden yhteishenki ja International Business -kandidaattiohjelman vahvuudet ovat olleet erinomainen tuki ensimmäisen vuoden opiskelijoiden aloitettua yliopisto-opintonsa hyvin poikkeavissa oloissa viime syksynä.
Alumni Tuuli Hakkarainen: Jotta tuntisit omat vahvuutesi, on sinun ensin opittava tuntemaan itsesi
Toisin kuin useimmat opiskelutoverinsa Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen alumni Tuuli Hakkarainen valitsi akateemisen uran. Hän väitteli tohtoriksi joulukuussa 2020 ja tutki väitöskirjassaan asiantuntijuuden jakamista monikansallisissa yrityksissä.