Ajankohtaista yhteistyöstä
Napponurtus? Täkkähöke? Vaikeus oppia kummia sanoja voi kieliä korkeasta lukivaikeusriskistä
Aivokuvantaminen paikansi lukivaikeudet aivojen vasempaan puoliskoon. Lapsen usko omiin kykyihin voi selvästi auttaa lukivaikeuksien selättämisessä.
Aarni Kapanen kuvittaa jäbien tunteita
Visuaalisen viestinnän muotoilun ja podcastin keinoin irti toksisesta maskuliinisuudesta.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Roope Rekola
”Koen, että olen saanut Kauppakorkeakoululta paljon elämää varten, enkä varmasti olisi ilman Kauppista siellä, missä olen nyt.”
Teknologiateollisuus ry lahjoittaa miljoona euroa yliopistoille
Aalto-yliopiston osuus lahjoituksesta on 100 000 euroa.
Minun Kauppis-muistoni: Joka kevät tehtiin koko henkilökunnan yhteinen retki
”Kevätretket kohottivat yhteishenkeä.”
Aivoviikon virtuaalisessa yleisöseminaarissa keskustellaan SARS-CoV-2-tartunnan vaikutuksista aivoihin
SARS-CoV-2-tartunnan on todettu aiheuttavan useita oireita, joiden syynä on aivojen häiriintynyt toiminta.
۳ٱٲöstä aitoa arvoa opiskelijoille ja Mikkelin kaupungille
Aalto-yliopiston Mikkelin kampuksen opiskelijat suunnittelivat Mikkelin kaupungille seitsemän kestävään kehitykseen pureutuvaa projektia. Opiskelijat pääsivät soveltamaan teoreettisia oppeja merkityksellisellä tavalla suoraan käytäntöön, ja yhteistyö tarjosi Mikkelin kaupungille uudenlaisia näkemyksiä ajankohtaisten haasteiden ratkaisemiseksi.
Boreaalisen vyöhykkeen akateeminen yhteistyö vauhdittamaan biopohjaisia innovaatioita
Aalto-yliopisto, VTT ja University of British Columbia (UBC) yhdistävät vahvan biopohjaisten materiaalien osaamisensa Boreal Alliance -kumppanuuden myötä. ۳ٱٲö konkretisoituu FinnCERES-lippulaivahankkeen ja UBC:n BioProducts Instituten kautta.
Virtuaalinen Sähkötekniikan päivä keräsi yhteen lukiolaisia ympäri Suomen
Tapahtuma järjestettiin 4.3.2021. Tallenne on katsottavissa kahden viikon ajan.
Minun Kauppis-muistoni: Kauppakorkeakoulun perustamisen historia on tehnyt minuun vaikutuksen
”Vuosisadan tilinpäätös ja juhlavuosi 2011”
Yrittäjät rakentavat tulevaisuutta sen ennustamisen sijaan
Kurkista kesän 2021 kurssien kulisseihin Aalto-yliopiston kesäkoulun opettajien kanssa.
Opiskelijat kehittivät SOK:lle tuoteportfolion optimointityökalun
SOK:n myyntijohtajan mukaan hankkeen tulokset ovat merkittäviä yritykselle.
Uusia toimijoita peruskorjattuun Aalto-yliopisto Töölöön
Peruskorjattu Kauppakorkeakoulun entinen päärakennus Aalto Töölö on herännyt eloon rakennuksen käyttöönoton myötä. Yläkerrosten toimistotiloihin on varmistunut kaksi uutta toimijaa.
Suomalaiset yliopistot ryhtyvät yhdessä kouluttamaan 5G-osaajia
Tekniikan alan verkostoyliopisto FITech toteuttaa 5G-teknologiaan liittyvää kaikille suomalaisille avointa, maksutonta täydennyskoulutusta.
Kalevala Korun Kulttuurisäätiö lahjoittaa 164 000 euroa muotoilun alan väitöskirjatyöhön
Lahjoitus tukee muotoilun kestävän kehityksen kysymyksiä.
Uusiutuvaa polttoainetta biojalostamoiden sivutuotteesta
Ligniinipohjaiset ajoneuvojen ja lentokoneiden polttoaineet ovat nyt askeleen lähempänä markkinoita, kun uudessa EU:n rahoittamassa hankkeessa pyritään kehittämään uusia tuotantomenetelmiä ligniinipohjaisille liikennepolttoaineille.
Alumni Hanna Hovi: Merkityksellisyys työelämässä on mielestäni hyvin tärkeää
”Itselleni merkityksellisyyttä syntyy siitä, että koen tekeväni hyviä asioita, joilla maailma muuttuu pienin askelin parempaan suuntaan, mutta myös siitä, minkälaista ilmapiiriä voin luoda erilaisissa kohtaamisissa työpaikallani päivittäin”, kertoo rahoituksen alumnimme Hanna Hovi, joka työskentelee Mehiläisellä mielenterveyspalveluista vastaavana johtajana.
Kaupunkien viheralueet auttavat ilmastonmuutoksen hillitsemisessä
Aalto-yliopisto on mukana CO-CARBON-tutkimushankkeessa, jossa haetaan keinoja tuoda viheralueiden hiilensidonta mukaan kaupunkisuunnitteluun ja päätöksentekoon.
“Arvokas ja merkityksellinen tehtävä” – Aallon alumniagenttien ensitapaamiseen osallistui alumneja 20 eri maasta
Alumniagenttiohjelma tarjoaa mahdollisuuden merkitykselliseen tekemiseen yhdessä Aalto-yhteisön kanssa.