Ajankohtaista yhteistyöstä
Opiskelijat auttoivat Transmeri Groupia määrittelemään potentiaalisen yrityskauppakentän (M&A)
Lopullinen asiakkaalle toimitettu selvitys sisälsi useita mielenkiintoisia tavoitteita, jotka auttavat asiakasta saavuttamaan epäorgaanisen kasvun tavoitteensa.
Weisell-säätiö lahjoittaa 70 000 euroa Aalto-yliopisto Juniorille
Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija Weisell-säätiö lahjoittaa Aalto-yliopisto Juniorille 70 000 euroa. Lahjoitus kohdennetaan robotiikkatuokioiden skaalaamiseen.
Mikä saa alumnin ja fuksin tuottamaan yhdessä täyspitkän kiltadokumentin?
Aallon bioinformaatioteknologian alumni Markus Toivonen aloitti opintonsa vuonna 2015. Idea Inkubiosta kertovasta dokumenttielokuvasta syntyi vuonna 2019, kun bioinformaatioteknologian kilta juhli 15-vuotista taivaltaan.
Kesätöiden kautta puolijohdeteollisuuden maailmaan
Puolijohteilla on ratkaiseva rooli monissa nykyaikaisissa teknologioissa. Semi-Summer -kesätyöpaikat toimivat konkreettisena esimerkkinä opetuksen ja tutkimuksen sekä yritysmaailman yhteistyöstä puolijohdealan maailmassa.
Tua Björklund nimitetty Aalto Design Factoryn johtajaksi
Apulaisprofessori Björklund uskoo, että parhaat ideat kehitetään yhdessä. Hän aloittaa tehtävässään 1. syyskuuta.
Miljoonarahoitus hengittävien puuvaahtorakennusten kehittämiseen – ilmanvaihtoaukot avautuvat ja sulkeutuvat itsestään
Puuvaahdosta 4D-tulostamalla tehty julkisivuelementti voi säästää merkittävästi lämmitykseen ja jäähdytykseen tarvittavaa energiaa sekä kutistaa rakentamisen hiilijalanjälkeä.
Miloš Mladenović nimitetty tutkimuksen varadekaaniksi Insinööritieteiden korkeakoulussa
Uuden varadekaanin kausi alkoi 1.8.
Tutustu meihin: Professori Maria Sammalkorpi
Sammalkorpi on väitellyt tohtoriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2004. Väiteltyään Sammalkorpi on toiminut tutkijana mm. Princetonin ja Yalen yliopistoissa sekä Aalto-yliopistossa.
Thaimaan prinsessa Maha Chakri Sirindhorn vieraili Aalto-yliopistossa
Prinsessa seurueineen tutustui mm. tekstiilisuunnitteluun, Startup Saunaan, Aalto-yliopisto Junioriin sekä Aalto Ice Tankin toimintaan.
Miia Mäkelä on nimitetty Associate professorin tehtävään Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle
MMT (Mikrobiologia) Miia Mäkelä on nimitetty Aalto-yliopiston Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle tenure track -urapolulle Associate professorin vakituiseen tehtävään 1.9.2024 alkaen.
Daniel Martin-Yerga on nimitetty määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään Kemian ja materiaalitieteen laitokselle
Ph.D. Daniel Martin-Yerga on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian ja materiaalitieteen laitokselle määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään.
Professorinimityksiä Kauppakorkeakoulussa
Prottoy Akbarin, Pablo Warnesin, Erkki Vihriälän ja Christoph Huberin nimitykset astuvat voimaan 1.8.2024.
Unite! Research Week 14.-18.lokakuussa, Grenoble-Autrans
Verkostoitumistapahtuma tohtoriopiskelijoille Unite!-verkoston yliopistoista.
HR palvelupisteen kesätauko ja uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen
HR palvelupiste on kesätauolla 28.6 - 5.8.2024. Uudet aukioloajat 6.8.2024 alkaen ovat tiistai - torstai klo 12.00 - 15.00. Huom! aukioloajat muuttuvat 6.8.2024 alkaen.
Vahva kokonaistulos: Suomen Akatemialta 27,5 miljoonaa euroa tutkimukseen
Akatemiatutkija- ja akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 52 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on kokonaisuudessaan 27,5 miljoonaa euroa.
Neljä uutta professoria Insinööritieteiden korkeakouluun
Työelämäprofessorit Hannele Holttinen ja Teemu Manderbacka sekä apulaisprofessorit Mikko Suominen ja Risto Ojala nimitettiin professorien urapolulle tammi-kesäkuun 2024 aikana.
Kolme uutta professoria Sähkötekniikan korkeakouluun
Apulaisprofessorit Gopika Premsankar ja Johannes Arend sekä associate professori Marko Kosunen nimitettiin professorien urapolulle tammi-kesäkuun 2024 aikana.
Hae Unite!-yliopistoallianssin siemenrahaa opetusyhteistyön edistämiseksi
Siemenrahalla edistetään vaihto-opintokokonaisuuksien luomista Unite-yliopistojen välillä. Allianssiin kuuluu Aallon lisäksi kahdeksan muuta eurooppalaista yliopistoa.
Erasmus Staff Training: Syväsukellus yhteisohjelmiin ja hyvinvointiin yliopistossa
Yli 30 osallistujaa 17 yliopistosta kokoontui kesäkuun alussa Aalto-yliopiston kampukselle Erasmus Staff Training Days -tapahtumaan.
Automaatiosäätiöltä lahjoitus Aalto-yliopisto Juniorille
Automaatiosäätiö lahjoittaa 20 000 euroa Aalto-yliopisto Juniorille. Lahjoitus kohdennetaan virtuaalilasien ja robotiikan hankintaan.