Pienet eliöt, suuret löydökset: Parveilevasta katkaravusta haetaan oppia uuden aallon robotiikkaan
Matilda Backholm pyrkii määrittämään monimutkaisen liikkumiskäyttäytyminen omaavan suolakatkaravun fysiikkaa. Löydösten avulla voidaan kehittää esimerkiksi ”nieltävää kirurgiaa”.
Annukka Svanda: On tärkeää haastaa itsensä ja tehdä vaikeita asioita
"Minun mielestäni meillä, jotka voimme ja olemme kyvykkäitä, on velvollisuus tehdä töitä sen eteen, että maailmasta tulee koko ajan vähän parempi paikka. Voimme esimerkiksi pyrkiä parantamaan niiden asemaa, jotka eivät ole niin hyvässä asemassa."
Aalto-yliopisto perustaa vetyinnovaatiokeskuksen – vauhdittaa siirtymää kestävään vetytalouteen
Vetyinnovaatiokeskus kokoaa yhteen monitieteisen, huippulaatuisen vetytutkimuksen.
Jyrki Walleniukselle ja Jack Dongarralle tiedepalkinnot ITQM-konferenssissa
Palkinnot myönnettiin Information Technology and Quantitative Management -konferenssissa Oxfordissa.
Tua Hindersson-Söderholm aloitti kirjastoaineistojen palvelupäällikkönä
Tua Hindersson-Söderholm tuo mukanaan pitkän kokemuksen Hankenin kirjastosta.
Arjen valintoja: Ken Dooley, mikä tekee rakennuksesta älykkään?
Työelämäprofessori haluaa ratkaista arkisia ongelmia yksinkertaisilla työkaluilla.
Peililasin läpi: Kvanttilöytö tarjoaa portin maailmaan, jossa on aineen sijaan antimateriaa
Tutkijat ovat onnistuneet luomaan Liisa ihmemaassa -tarinoiden mukaan nimetyn renkaan, jolla on lähes sadunomaisia ominaisuuksia.
Riitta Hari: Ihmisaivojen ja -mielen tutkiminen koukuttaa
"Olli Lounasmaan mukaan tiedon puolittumismatka on kymmenen metriä: mitä kauempana olet toisesta tutkijasta, sitä vähemmän syntyy yllättäviä keskusteluja ja virkistävimmät tiedejuorut jäävät kuulematta. Tässä olisi ajattelemista etätyöläisillekin."
Aalto mukana kahdeksassa Unite! Seed Fund -rahoitusta saavassa hankkeessa
Uniten siemenrahasto tukee opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden ehdotuksia, jotka edistävät allianssin yliopistojen välistä yhteistoimintaa.
Matkapuhelinverkon energiaa ja infrastruktuuria hyödyntävä IoT-yhteys mahdollistaa uusien palveluiden kehittämisen
Aalto-yliopisto on kehittänyt ensimmäisen prototyypin matkapuhelinverkossa toimivasta Ambient Internet of Things (AIoT) -järjestelmästä, joka mahdollistaa erittäin energia- ja kustannustehokkaan tiedonsiirtomenetelmän laitteiden internetin sovelluksille.
Professori Minna Halme sai peräti kaksi palkintoa Academy of Management 2023 -konferenssissa
Palkinnot ovat the Best Paper of the Social Issues in Management (SIM) Division ja RRBM Responsible Research in Business and Management.
PlastLIFE edistää muovien kestävää kiertotaloutta
Tuotantotalouden laitos on mukana PlastLIFE-projektissa, joka on kansallinen yhteistyöhanke muovien kiertotalouden edistämiseksi.
Verhottua valtaa paljastamassa: Enemmän empatiaa eläinten kautta
Apulaisprofessori Astrid Huopalainen avaa, miksi meidän pitäisi olla tietoisia vallankäytöstä ihmisten ja eläinten välisessä vuorovaikutuksessa. Osa Verhottua valtaa paljastamassa -artikkelia, jossa kolme eri alojen tutkijaa kertoo, miten he tuovat näkyviin vuorovaikutussuhteisiin kuuluvia valta-asetelmia ja vallankäyttöä.
Hiiliviisas kaupunkivihreä -festivaali vie huomion kaupunkiluonnon tutkimukseen ja suunnitteluun
Hiiliviisas kaupunkivihreä -festivaali kutsuu oppimaan uutta hiiliviisaasta kaupunkiluonnosta 25.-26.8. Helsingin keskustakirjasto Oodissa.
Uusia professoreita Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun
Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun on nimitetty uusia professoreita arkkitehtuurin, elokuvataiteen, muotoilun sekä taiteen ja median laitoksille.
Innovaatiot eivät synny hetkessä
Aalto-yliopiston ja Saab-konsernin yhteistyölle on kehittynyt hyvä brändi ja maine siitä, että asiat osataan tehdä oikein.
Nesslingin säätiön yleinen rahoitushaku 14.8.–8.9.2023.
Nesslingin säätiön yleinen rahoitushaku on auki 14.8.–8.9.2023. Jaossa on yhteensä 2,5 miljoonaa euroa kestävyysmurroksen edistämiseen.
Mahdollisuudet ovat rajattomat, kun vain yrittää kovasti
Apulaisprofessori Li Zhengmaon erikoisalaa on monienergiajärjestelmien suunnittelu ja toiminta. Monienergiajärjestelmien kehitys on erittäin lupaava keino vähentää kustannuksia ja luoda hiilipäästötön tulevaisuus.
Sähkötekniikan korkeakoulun varadekaanit nimitetty
Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun varadekaanit ajalle 1.8.2023-31.7.2028 on nimitetty. Paljon onnea Anouar Belahcen, Vesa Välimäki ja Petri Mähönen.
Nukketeatteri mikroskoopissa syntyy taiteilijoiden ja fyysikoiden yhteistyönä
Studio Pasilassa nähtiin elokuussa maailman pienintä nukketeatteria.