Haaveet elokuvaohjaajan opinnoista vaihtuivat kauppatieteiden opiskeluun
Taidetta ja kulttuuria monipuolisesti harrastanut Eero Kaarsalo kirjoitti voitokkaan Pikku-Finlandia -kirjallisuusesseen ja sai opiskelupaikan Kauppakorkeakoulussa Erityiset saavutukset -valintaryhmän kautta.
Helsinki GSE:n Tilannehuoneen analyysi: Konkurssiaallon uhka pelättyä pienempi?
Kuitenkin esimerkiksi helmikuun tilastot näyttävät kasvua konkurssien määrässä ja mikäli tämä kehitys jatkuu, saatamme nähdä konkurssiaallon.
Mikä ihmeen oppimisen kriisi, kun lapset kuitenkin käyvät koulua?
Unescon arvioiden mukaan noin puolilla kehittyvien maiden koululaisista ei ole edes perustaitoja, vaikka he ovat käyneet koulua vuosikausia.
Helsinki GSE:n Tilannehuone: Uudenmaan kunnat saamassa tarkat tiedot koronan vaikutuksista niiden talouteen
Kaikille avoin webinaari raportin sisällöistä pidetään Zoomilla torstaina 4.3.2021 klo 8.30–9.30.
Tutkija, osallistu Naisten Linjan verkkovihaa kartoittavaan kyselyyn
Hanke kartoittaa, miten uudet teknologiat muuttavat naisiin kohdistuvan väkivallan luonnetta.
Kaksoistutkinnolla Kauppakorkeakouluun
Yo-merkonomi Leo Sappinen yllätti sekä itsensä että ystävänsä, kun pyrki ja pääsi Aallon Kauppikseen.
Alumni Hanna Hovi: Merkityksellisyys työelämässä on mielestäni hyvin tärkeää
”Itselleni merkityksellisyyttä syntyy siitä, että koen tekeväni hyviä asioita, joilla maailma muuttuu pienin askelin parempaan suuntaan, mutta myös siitä, minkälaista ilmapiiriä voin luoda erilaisissa kohtaamisissa työpaikallani päivittäin”, kertoo rahoituksen alumnimme Hanna Hovi, joka työskentelee Mehiläisellä mielenterveyspalveluista vastaavana johtajana.
Puuduttavatko virtuaalipalaverit? Kokousta kävellen!
Henkilöstöä kannustetaan pitämään kävelykokouksia etänä ulkona – keskustele työtovereidesi kanssa ja kokeilkaa yhdessä!
Monivaiheinen tunnistautuminen pakolliseksi Aallossa 8.2.2021 alkaen
Monivaiheinen tunnistautumismenetelmä (2FA, MFA) aktivoidaan 8.2.2021 koko henkilökunnalle keskitetysti. Jatkossa tarvitset lisätunnistusvälineen (suosituksena puhelinsovellus), kun kirjaudut Office 365 -palveluihin Aallon verkon ulkopuolelta tai kotikoneelta.
Tervetuloa kolmanteen Unite! Dialogiin 9.3.2021! Virtuaalitapahtuman järjestäjänä tällä kertaa INP Grenoble
Unite! on yksi Eurooppalaiset Korkeakoulut -hankkeen verkostoista, ja sen jäseniä ovat Aalto-yliopiston lisäksi kuusi muuta yliopistoa eri puolilta Eurooppaa. Puolen vuoden välein koko Unite!-yliopistoverkoston henkilöstö ja opiskelijat kokoontuvat Unite! Dialogi -tapahtumaan ja tekevät yhteistyötä Unite!:n eri teemojen ja tavoitteiden parissa.
Järjestyksessään kolmas Unite! Dialogi pidetään virtuaalisesti 8.-10.maaliskuuta 2021, ja sen organisoi ranskalainen kumppaniyliopistomme INP Grenoble. Dialogissa on tällä kertaa tarjolla kaikelle yleisölle avoin tilaisuus, johon ovat lämpimästi tervetulleita nekin, joille Unite! ei ole ennestään tuttu.
Järjestyksessään kolmas Unite! Dialogi pidetään virtuaalisesti 8.-10.maaliskuuta 2021, ja sen organisoi ranskalainen kumppaniyliopistomme INP Grenoble. Dialogissa on tällä kertaa tarjolla kaikelle yleisölle avoin tilaisuus, johon ovat lämpimästi tervetulleita nekin, joille Unite! ei ole ennestään tuttu.
Palavereista tiiviitä ja taukoja työpäivään
Työhyvinvoinnin kohentamiseksi ehdotetaan, että kokoukset järjestetään samoina päivinä ja tunnin kokoukset tiivistetään 45 minuuttiin.
VR haluaa saada tehot irti veturista
Yhtiö ja opiskelijat tutkivat, voiko digitalisoimalla pidentää veturin pyörien elinikää.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Mika Koskinen
Opetuksen korkea taso on aina ollut Kauppakorkeakoulun valtti. Kurssit olivat poikkeuksetta mielenkiintoisia ja korkeatasoisia. Vaikka urani on ollut liiketoiminnan ulkopuolella, ovat kauppatieteen opinnot avittaneet minua hienosti ulkoministeriön toimintaympäristössä.
Kestävä kehitys on yksi neljästä Kauppakorkeakoulun avainhankkeesta
Professori Minna Halme: Kauppakorkeakouluilla on avainrooli kestävän kehityksen haasteiden ratkaisemisessa.
Suomen Kulttuurirahasto jakoi aaltolaisille yli puoli miljoona euroa apurahoja
Apurahaa saa 32 hakijaa tai työryhmää Aalto-yliopistosta.
Ilmoita sivutoimistasi ja sidonnaisuuksistasi Workdayssä
Lisää tietoa ilmoittamisesta saat Zoom-tilaisuuksista 19.2. ja 1.3.
Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Seija Goldstein
”Kun 21-vuotiaana valmistuin ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta, en osannut villeimmissäkään unelmissani kuvitella, että työurani päättyessä olisin alueellisen median kustantamisen arvostettu asiantuntija - vieläpä Yhdysvalloissa.”
Johtavissa strategiakonsultointiyrityksissä työskentelevät Aallon alumnit kertovat näkemyksensä Aallon uudesta strategiasta
Kaiken kaikkiaan strategia-aineiston nähtiin olevan huolellisesti valmisteltua ja Aallon tarkoituksen sekä arvojen innostavia ja visionäärisiä. Strategiaa kehuttiin erityisesti satojen aaltolaisten ottamisesta mukaan prosessiin. Alumnit toivat esiin myös kuusi ideaa Aallon strategian vahvistamiseksi.