Korkeakoulun uutisia
Bakteeritehtaita ja pehmorobotteja
Räätälöidyt molekyylit ja materiaalit voivat mullistaa kemianteollisuuden, liikuttaa kangasta ja tehdä aurinkopaneeleista ekologisempia.
Kaikkea muuta kuin tavallinen kasvihuone
Umpinainen puurakenteinen kasvihuone vie puolet vähemmän energiaa kuin lasinen. Ruoantuotannon lisäksi Pasi Herrasen keksintö voi tulevaisuudessa tuottaa sähköä ja ylimääräistä lämpöä.
#aaltoathome kerää kuvia aaltolaisten elämästä koronapandemian aikana – osallistu Instagramissa!
Aalto-yliopiston Instagram-tilin löydät nimellä aaltouniversity.
Aalto-yliopisto valmistelee vaihtoehtoisia opiskelijavalinnan tapoja
Koronapandemian vuoksi suurinta osaa valintakokeista ei voida järjestää paikan päällä.
Yliopistojen kevään valintakokeet muuttuvat – perinteiset kokeet korvataan vaihtoehtoisilla valintatavoilla
Yliopistot toteuttavat opiskelijavalinnat poikkeustilanteessa ottaen huomioon kunkin alan erityispiirteet.
Digikolmiloikka mullisti opiskelun Aalto-yliopistossa – Mitä tapahtui?
Aiemmin tehdyt panostukset opetuksen digitalisaatioon nousevat nyt pinnalle.
Ajankohtaisia kuulumisia yliopiston henkilöstöasioista ja taloudesta
Yliopiston talouden perusta on kunnossa. Rekrytointien ja lomien käytäntöjä on päivitetty.
Vararehtorin kirje opiskelijoille ja opettajille – Kiitos joustavuudesta!
Petri Suomala kertoo 3.4. opetuksen ja opiskelun kuulumisia ja myös opiskelijakyselyn tuloksista.
Rehtorin kirje 3.4. - Vaikka elämme poikkeuksellista aikaa, on tärkeää rakentaa yhteistä tulevaisuuttamme
Rehtori Ilkka Niemelä kutsuu Aalto-yhteisön jäseniä rakentamaan yhteisöllisyyttä ja osallistumaan yhteiseen strategiatapaamiseen etänä.
Maaliskuun yhteishaussa yli 12 000 hakijaa Aalto-yliopistoon
Erityisesti ensisijaisten hakemusten määrä kasvoi vahvasti.
Henkilökunnan profiilisivut aalto.fi:ssä uudistuvat huhtikuun lopussa
Uudistuksen jälkeen henkilökunta pääsee muokkaamaan oman profiilinsa näkyvyyttä aalto.fi:ssä.
Millennium-teknologiapalkintoon liittyvät tapahtumat siirtyvät
Katso Millennium Talks -video, jossa apulaisprofessori Mari Lundström kertoo kierrätettävistä paristoista.
Strategiamme: vuosisuunnittelun aikataulua muokattiin, seuraava yhteisötilaisuus järjestetään 22.4.
Strategian toimeenpanon suunnittelu jatkuu poikkeustilanteesta huolimatta. Yhteisötilaisuus järjestetään etäyhteyksillä.
FinnCERES etsii jälleen uusia tutkimusavauksia
Rahoitusta myönnetään kahdelle tai kolmelle tutkimushankkeelle, kaikkiaan 600 000 euroa.
Maisteriopintoihin hyväksyttiin 1 244 uutta opiskelijaa
Valinnan tulokset on julkaistu 30.3. Onnittelut kaikille valituille!
Tulevaisuuden haaveena ura biometsäteollisuuden parissa - tällaista on opiskella Kemian tekniikan korkeakoulussa
Biomassan jalostusta pääaineenaan opiskeleva Janika Hart halusi alalle, jossa pääsee opiskelemaan useita eri luonnontieteitä ja soveltamaan niiden oppeja käytännössä.
Yliopistoille uusi työehtosopimus ajalle 1.4.2020–31.3.2022
Sopimuksen piirissä työskentelee yhteensä 32 000 työntekijää.
Aalto auttaa koronaviruspandemian keskellä – jo yli 40 ideaa käsittelyssä
Kokoamme yhteisöltä ideoita ja ratkaisuja viranomaisten ja muiden toimijoiden hyödynnettäviksi.
Rehtorin kirje 26.3. - Haluamme auttaa yhteiskuntaa omalla osaamisellamme
Ilkka Niemelä kiittää työskentelyn hyvästä sujumisesta ja kannustaa ideoimaan ehdotuksia kriisistä selviämiseen.