Korkeakoulun uutisia
Opiskelijakeskus rakennetaan Aalto-yliopiston opiskelijoiden yhteiseksi kohtaamispaikaksi
Kampuksen ytimeen tuleva rakennus on opiskelijajärjestöjen ja yliopiston yhteinen ponnistus.
ShanghaiRanking: Aalto-yliopisto ylsi kymmenellä tutkimusalalla sadan parhaan joukkoon maailmassa
Parhaiten Aallon aloista sijoittuivat liiketaloustiede, johtaminen, meritekniikka ja tietoliikennetekniikka.
Väre-rakennuksessa koronavirusaltistus
Väreessä 17.–18.5.2021 olleella henkilöllä on todettu koronavirustauti (COVID-19). 
Tuomas Auvinen: Kulttuurina radikaali luovuus
Luovuus on kokeilemista, ja siksi se on merkittävä taito kaikille alati muuttuvassa ja monitasoisesti verkottuneessa maailmassa.
Yksi näkymä TRAIL-applikaatiossa kaikkiin tutkimuksen ja luovan toiminnan resursseihin
TRAIL on kätevä ja nopea tapa tarkistaa kaikki Aallon tutkimuksen ja luovan toiminnan resurssit yhdellä näkymällä.
Miten tutkijat voivat hyödyntää pilvipalveluita?
Aalto-yliopistossa käytössä oleva Microsoft Azure mahdollistaa tutkijakäyttöön tietoteknisiä palveluita, joista voi valita tarpeen ja resurssien mukaan itselleen sopivimmat.
Aalto-yliopiston uusi innovaatioiden hallintaratkaisu
Aalto-yliopiston innovaatioiden hallintaratkaisu tarjoaa modernin ja turvallisen tavan hallita Aalto-yliopiston keksintöjä ja startup-yrityksiin liittyviä prosesseja. Ratkaisua ollaan kehittämässä kahdessa vaiheessa, jotka kattavat Aalto-yliopiston innovaatiopalveluiden tärkeimmät toimet.
Aino Kuusi ja Nikolai Argatoff voittivat nuorten teknologiapalkinnon veden puhdistukseen liittyvällä työllään
Millennium Youth Prize -kilpailuissa korkeintaan 19-vuotiaat innovaattorit tarttuivat globaaleihin kestävän kehityksen haasteisiin.
Kasvipohjainen kemikaali osoittautui fossiilisia tehokkaammaksi metallien jalostuksessa
Selluloosaan pohjautuva yhdiste on uusiutuva ja myrkytön. Se myös nopeuttaa metallien rikastusprosessia ja vähentää muiden kemikaalien käyttöä.
Lucie Hradecká aloitti tietoasiantuntijana tutkimuspalveluissa
Lucie Hradecká työskentelee Avoin tiede ja ACRIS -tiimissä.
Muutoksia Aalto-yliopiston näyttelytilojen varaamiseen
Otaniemen näyttelytilojen varaaminen on siirtynyt sähköiseen varauskalenteriin.
Unite!-koulutuksessa pohdittiin kansainvälistymisen edistämistä virtuaalivaihdoilla
Virtuaalivaihtoon keskittyvä Unite! Staff Week on Virtual Exchange -koulutus järjestettiin helmi-maaliskuun taitteessa kansainvälistymisen edistämiseksi Unite!-verkoston yliopistojen välillä.
Miten edistämme yhteistyötä, hyvinvointia ja luovuutta hybridityössä ja -opiskelussa? Jaa ideasi 23.5. mennessä!
Tavoitteenamme on tänä vuonna siirtyä osittain takaisin kampukselle, sekä opiskelemaan että työskentelemään. Miten tuemme yhteisöämme tässä siirtymässä?
Yksi euro jokaiselle opiskelijalle - Miten Aalto-yliopiston tulisi käyttää se? Jaa ideasi 30.5.2021 mennessä
Tänä vuonna Aalto-yliopisto kokeilee jotain uutta: Kutsumme opiskelijat päättämään, miten käyttää 12 000 euroa yliopiston budjetista.
Matala koulutustaso on selkein yhteinen tekijä maksuhäiriömerkintöjen takana
Maksuhäiriömerkintöjä on keskimääräistä useammin myös lapsiperheillä ja äskettäin eronneilla, ja niiden kasaantuminen on yleistä erityisesti nuorilla ja luottokortti- ja osamaksuvelkaisilla, tuore tutkimus osoittaa.
Aalto-yliopisto painottaa toiminnassaan kestävää kehitystä ja julkistaa nimityksiä
Jussi Impiö on nimitetty johtamaan kestävän kehityksen toimintoja uuteen Head of Sustainable Solutions -tehtävään. Katja Rönkkö vastaa kestävän kehityksen ja vastuullisuuden viestinnästä.
Taiteen tohtori Riikka Mäkikoskela nimitetty radikaalin luovuuden vetäjäksi Aallossa
Luovuus on tärkeä kyvykkyys, kun koulutamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja uudistamme yhteiskuntaa. Radikaalin luovuuden kulttuuri pohjautuu siihen, että opimme jatkuvasti uutta tutkimalla, kokeilemalla ja epäonnistumisten kautta.
Lukuvuosi-ilmoittautuminen lukuvuodeksi 2021-2022
Opiskelijoiden ilmoittautuminen lukuvuodelle 2021-2022 on alkanut 3.5.2021. Sisun käyttöönotto vaikuttaa elokuun alussa lukuvuosi-ilmoittautumisen käytäntöihin.