Korkeakoulun uutisia
Otakaari 1:n maisemahanke viimeistelyä vaille valmis
Amfiteatterinaukion alueen kunnostustyöt valmistuvat syksyllä 2022.
Tiesitkö, että luovuutta voi mitata? Tutustu tuoreisiin kyselytuloksiin
Luova työelämä 2030 -hanke kehittää työkaluja yksilöllisen ja organisaatiotasoisen luovuuden mittaamiseen ja vahvistamiseen. Aalto-yliopiston asiantuntijat ovat osallistuneet luovuuskyselyjen kehittämiseen.
Uudisrakennus Marsio on näyteikkuna Aalto-yliopiston tutkimukseen, opetukseen ja vaikuttavuuteen
Kilpailun kautta valittu nimi on kunnianosoitus Aino Marsio-Aallolle.
Aalto-yliopistosta valmistuneet maisterit ja tohtorit ovat työllistyneet hyvin
Valtakunnallinen uraseurantakysely käynnistyy 3. lokakuuta. Kysely lähetetään vuonna 2017 maisteriksi ja vuonna 2019 tohtoriksi valmistuneille.
Professori Monika Österbergin tiimille Vaikuttavuussäätiön rahoitus biopohjaisten pakkausmateriaalien kehittämiseen
Kemian tekniikan korkeakoulun professori Monika Österbergin tiimin saamassa rahoituksessa Aalto-yliopisto ja Kemira tutkivat mahdollisuuksia kehittää täysin biopohjaisia pakkausmateriaaleja ja vähentää näin muovin käyttöä pakkausteollisuudessa.
Miltä kampus näyttää tänään ja viiden vuoden kuluttua?
ACRE-päivä ja yhteisön I love campus -kierrokset kutsuvat ihastumaan kampukseen.
Kemian tekniikan korkeakouluun kaksi uutta tutkijaa
Wenwen Fang on nimitetty 1. lokakuuta 2022 alkaen Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun biotuotteiden ja biotekniikan laitoksen tutkijaksi.
Hallitus keskusteli epävakaasta geopoliittisesta tilanteesta ja kutsui yhteisön ennakkokatselmusprosessiin 2022
Ennen virallista kokousta hallitus keskusteli aaltolaisten kanssa yhteisötilaisuudessa.
Aaltolainen, tule yhteisöpsykologin juttusille!
Haluaisitko jonkun, jonka kanssa sparrailla oman työyhteisösi kehittämistä tai omaan työhyvinvointiisi vaikuttavia tekijöitä? Tule tapaamaan yhteisöpsykologi Merita Petäjää Wellbeing Deskillä!
Opiskelija, opettaja ja opetuksesta vastaava johtaja: Vastaa Karvi-kyselyyn opetuksesta ja oppimisesta korkeakoulussa
Aalto-yliopisto osallistuu Korkeakoulupedagogiikan tila ja uudistaminen (Karvi) -kyselyyn ja kaikkia opiskelijoita, opettajia ja opetuksesta vastaavia johtajia kutsutaan vastaamaan kyselyyn (DL 14.10).
Viisi helmeä Designs for a Cooler Planet -näyttelyssä: Tahroja joilla on tarina, väriä biojätteestä ja kimaltavaa puuta
12. lokakuuta 2022 asti avoinna oleva Designs for a Cooler Planet esittelee rohkeita kestävän kehityksen ideoita, muun muassa muodin, ruoan ja materiaalien kautta.
Osallistu yliopiston ennakointikyselyyn
Kerro näkemyksesi osana Aalto-yliopiston elävän strategian prosessia jakamalla huomioitasi globaaleista muutoksista 30.9. mennessä.
Tilojen täyttöastetutkimus käynnistynyt
Tilojen täyttöasteita Otaniemen kampuksella tutkitaan syksyn 2022 aikana.
Laatua yhdessä – Kansainvälinen auditointiryhmä nimetty
Neljän hengen ryhmä vierailee Aalto-yliopistossa tammikuussa.
Aurinkoinen perhepäivä houkutteli yli tuhat kävijää kampukselle
Aalto-yliopiston perhepäivä 10.9. kokosi kampukselle useita Aalto-perheitä nauttimaan aurinkoisesta päivästä tieteellisten ja taiteellisten esitysten ja aktiviteettien parissa, joita oli järjestetty kaikenikäisille. Erityisesti monipuolista ohjelmaa kiiteltiin palautteissa.
Työntekijöiden tietokoneiden uusiminen muuttuu - uusi käytäntö laajenee vaiheittain koko Aalto-yliopistoon lokakuusta 2022 lähtien
Aalto-yliopiston uusi malli työasemien elinkaaren hallintaan laajenee vaiheittain koko yliopistoon lokakuusta 2022 alkaen.
Innovatiiviset kasvuyritykset ovat edellytys kestävälle tulevaisuudelle
Kauppakorkeakoulu järjesti osana tämän vuoden Estoril Conferences -tapahtumaa paneelikeskustelun aiheesta ”Technology through start-ups for a more sustainable business” (”Kasvuyritysten tekniikan avulla kohti kestävämpää liiketoimintaa”).
Sinä vastaat tietoturvasta – huolehdi taitosi ajan tasalle!
Oletko jo suorittanut uudet kyberturvallisuuden koulutukset? Lue miksi sinun kannattaa suorittaa ne.
Työmatkalle lähtijä - katso matkustusohjeet!
Olemme koonneet tälle sivulle tärkeää tietoa matkavarauksista, kululaskuista, maksukorteista ja muusta matkoihin liittyvästä.
Hae nyt Unite!-allianssin talvikouluun, joka käsittelee biomassan hyödyntämistä
Unite!-yliopistoallianssin talvikoulu pidetään 6.-10.2.2023 Grenoblessa Ranskassa. Hae mukaan ennen 15.11.