Uutiset
Jaana Vapaavuori: Tanssijasta tutkijaksi
Funktionaalisten nanomateriaalien professori haluaisi yhdistää tutkimuksessaan tekniikkaa ja taidetta.
Tomi Viitala: Tutkin asioita, joilla on käytännön merkitystä ja jotka kiinnostavat laajasti
Vero-oikeuden apulaisprofessori tähtää jatkuvasti nousujohteiseen suoritukseen niin työssään kuin ultrajuoksussa.
Yhdeksän uutta akatemiahanketta
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen sekä kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikuntien rahoitus on yhteensä 3,3 miljoonaa euroa.
Michael Hummel: Ympäristöystävällisiä, uusiutuvia materiaaleja öljypohjaisten tuotteiden tilalle
Tutkijoiden täytyy olla tiimipelaajia, sanoo biopolymeerikemian ja -tekniikan professori.
EU rahoittaa 17 miljoonalla eurolla anturi- ja kuvantamisteknologioiden läpimurtoideoita
Kansainvälisen ATTRACT-hankkeen tutkimus- ja kehitysprojekteissa etsitään ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin mullistavan teknologian avulla. Aalto-yliopisto on mukana kolmessa projektissa
Eero Kontturi: Tutkijalle on tärkeintä taito sekä halu lukea ja kirjoittaa
Selluloosan materiaalikemian professori rentoutuu lukemalla tieteellisiä artikkeleita eikä tee eroa työ- ja vapaa-ajan välillä.
Talotekniikan esivalmistus kilpailuvalttina
Rakennusliike U. Lipsanen Oy on kokeillut innovatiivisia käytäväesivalmisteita talotekniikan asennuksessa – lupaavin tuloksin.
10,4 miljoonaa euroa profiloitumiseen
Kansainvälinen paneeli arvioi Aalto-yliopiston rahoitushakemuksen parhaaksi.
Mitä voin tehdä ilmaston hyväksi?
Kymmenen vuoden kuluessa meidän suomalaisten tulee karsia yli 75 % hiilijalanjäljestämme. Muutos on valtava ja perustuu uudenlaisiin elämäntapoihin, sanoo tutkijatohtori Michael Lettenmeier.
Onko sinulla kaupallistettava tutkimuslähtöinen idea? TUTLI-rahoitushaku uusille projekteille on nyt avattu Aallossa – Tule infoon 22.5.2019, kello 9-12, Agrid, Mordor!
Mikä TUTLI on?
Tutkimuksesta liiketoimintaa (TUTLI) on markkinahakuisten tutkimusprojektien kaupallistamiseen tarkoitettu rahoitus, jota Business Finland on tarjonnut vuodesta 2012. Hakuprosessi eroaa merkittävästi Business Finlandin muista rahoitushauista, sillä hakemuksen ensimmäinen vaihe toteutetaan esittelemällä hanke arviointiraadille pitch-tilaisuudessa. TUTLI-rahoitus edellyttää ja mahdollistaa huomattavan panostuksen kaupallistamisen valmisteluun.
Tutkimuksesta liiketoimintaa (TUTLI) on markkinahakuisten tutkimusprojektien kaupallistamiseen tarkoitettu rahoitus, jota Business Finland on tarjonnut vuodesta 2012. Hakuprosessi eroaa merkittävästi Business Finlandin muista rahoitushauista, sillä hakemuksen ensimmäinen vaihe toteutetaan esittelemällä hanke arviointiraadille pitch-tilaisuudessa. TUTLI-rahoitus edellyttää ja mahdollistaa huomattavan panostuksen kaupallistamisen valmisteluun.
Jukka Tuomi oli 3d-osaamisen edelläkävijä
Tutkimusjohtaja Jukka Tuomi kuoli 11. huhtikuuta 2019 nopeasti edenneen sairauden murtamana. Hän oli yksi maailman johtavista 3d-tulostamisen asiantuntijoista. Julkaisemme hänen muistokseen haastattelun, joka ilmestyi Arjen valintoja -palstalla 911±¬ÁÏÍø Magazinen numerossa 20. Palstalla asiantuntija kertoo tutkimusalaansa liittyvistä henkilökohtaisista valinnoista.
Living+ Platformin verkostoitumislounas toi yhteen ihmislähtöisen elinympäristön tutkimuksesta kiinnostuneita aaltolaisia
Eri korkeakouluja edustaneet aaltolaiset keskustelivat ihmislähtöisen elinympäristön tutkimuksesta 23. huhtikuuta järjestetyssä lounastilaisuudessa.
Pukusuunnittelua, tekoälyä ja bisnespäätöksiä – katso uusimmat tervetuliaisluennot Aallon YouTubessa
Uudet vakinaistetut professorit kertoivat tutkimuksestaan Installation Talks -tapahtumassa.
Biologiasta kohti kiinnostavampia infonäyttöjä
Tutkimuksen avulla voidaan parantaa julkisia infonäyttöjä esimerkiksi metro- ja lentoasemilla.
Rahoitusta neljään uuteen akatemiatutkijan ja 14 tutkijatohtorin tehtävään
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan Aalto-yliopistolle myöntämä rahoitus on yhteensä noin 5,2 miljoonaa euroa.
Infotilaisuus: Tulevaisuuden tekijät -tutkimusrahoitusohjelma 14.5. klo. 13:00
Tervetuloa Tulevaisuuden tekijät -tutkimusrahoitusohjelman infotilaisuuteen 14.5. klo. 13:00, T-taloon. Ohjelmassa rahoitetaan kunnianhimoisia tutkimusavauksia suomalaisen teollisuuden ja yhteiskunnan uudistumiseksi.
DogFlix tai laserkaulapanta - koirien internetin kehitysideat tarkastelussa
Voisiko yksinäisten koirien hyvinvointia parantaa, jos saisimme ne kommunikoimaan keskenään teknologian välityksellä?
Viisi uutta akatemiatutkijaa ja kolme uutta tutkijatohtoria
Uudet tehtävät ovat Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen sekä kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikuntien rahoittamia.
Ennakkoasenteemme näkyvät aivokuvissa
Elokuvakatsojille tehty funktionaalinen magneettikuvaus osoitti, että samankaltaisia kohtaan tunnetaan enemmän empatiaa.
Aalto-yliopiston tutkijat voittivat palkinnon tekoälykonferenssissa
Tutkijoiden kehittämä uusi tekoälymenetelmä ymmärtää aiempaa paremmin ennustamiseen liittyviä epävarmuuksia. Menetelmä mallintaa tekoälyennusteen jatkuvana virtana, ja sitä on helpompi tulkinta kuin aiempia neuroverkkomenetelmiä.